Oletteko lukeneet "Petjan viimeinen päivä?"

Mä luin, ja hyvä olisi jos muutkin lukisivat, saman on kuljettava!

En usko

Se on sinun typeryyttäsi.

Sattumalta tunnen tuon äidin ja tunsin myös Petjan.

Tiedän myös faktana että Mikkelin keskussairaala tekee tuhottoman paljon hoitovirheitä. Olen myös nähnyt nuo Petjan äidin mainitsemat raportit tapahtumista.

Vai mikä sun ongelma on? Luuletko että äiti ja isä eivät tehneet kaikkeaan lapsensa puolesta?

Mua kyllä risoo nämä ihmiset jotka luulevat ettei SUOMESSA tapahdu hoitovirheitä tai turhia huostaanottoja.

Mikkelin keskussairaalan henkilökunta pitäisi ottaa niin tarkkaan syyniin että varmasti paljastuisi kaikki ne jotka eivät osaa hommaansa. Tottakai inhimillisiä erehdyksiä tapahtuu, mutta se että niitä tapahtuu noin paljon on huutava vääryys.

En usko

Se on sinun typeryyttäsi.

Sattumalta tunnen tuon äidin ja tunsin myös Petjan.

Tiedän myös faktana että Mikkelin keskussairaala tekee tuhottoman paljon hoitovirheitä. Olen myös nähnyt nuo Petjan äidin mainitsemat raportit tapahtumista.

Vai mikä sun ongelma on? Luuletko että äiti ja isä eivät tehneet kaikkeaan lapsensa puolesta?

Mua kyllä risoo nämä ihmiset jotka luulevat ettei SUOMESSA tapahdu hoitovirheitä tai turhia huostaanottoja.

Mikkelin keskussairaalan henkilökunta pitäisi ottaa niin tarkkaan syyniin että varmasti paljastuisi kaikki ne jotka eivät osaa hommaansa. Tottakai inhimillisiä erehdyksiä tapahtuu, mutta se että niitä tapahtuu noin paljon on huutava vääryys.

Se ensipuhelin systeemi on paholaisen keksintö. Vaikka ennen olikin miljoona eri numeroa mihin piti soittaa, niin se toimi paljon paremmin.

No, Mikkeli menee muutenkin kaupunkina alamäkeen..

niin tälläisten aloittajien on hyvä tietää, että kaikki eivät ole facebookissa ja siten eivät voi tietää mistä keskustellaan.

Miksi tästä ei saisi puhua muualla kuin fb:ssä??

Vai luuletko että tämä on keksitty tarina tms?

päivystykseen ja kahdessa tunnissa umpparileikkaukseen.



Tuo Petjan tarina on kyllä tosi eikä mikään novelli.

mistä on kysymys.

Ja olen erittäin pahoillani Petjan äiti, että jopa lapsen kuoleman jälkeen saat tällä palstalla arvostelua osaksesi. Tämä palsta on kuvottava, mutta emme me kaikki todellakaan ajattele samoin.



Siunausta ja voimia

Sinne TARVITAAN lähete.



Meillä hydrokefaluslapsi ja olen nämä lähte helvetit nähnyt moneen kertaan.



Ensin 2kk vauvan kanssa lääkäriin kun oli itkuinen ja oksensi, lääkäri laittoi kotiin seuraamaan tilannetta, seuraavana päivänä neuvolaan ja lapsi edelleen itkuinen ja oksentaa, th soitti keskussairaalaan josta käskettiin tk päivystykseen hakemaan lähetettä. Tk lääkäri ei voi lähetettä laittaa puhelimessa näkemättä lasta (jonka oli siis edellisenä iltana nähnyt) ja lopulta jonotimme tk päivystyksessä 2h nuhaisten mummojen ja kännissä kaatuneiden juoppojen kanssa että pääsimme sinne keskussairaalan päivystykseen josta sitten lopulta pääsimme lastenosastolle ja neurologin hoitoon.



Eli oireiden alkamisesta hoitoon pääsemiseen hydrokefalus VAUVAN kanssa liki 2 vuorokautta.

Isä kävi useaan kertaan sanomassa hoitajille pojasta (hoitajille koska lääkäreitä ei näkynyt missään) ja aina jos hän korotti ääntään hiemankin alkoi tulla sellaista tekstiä vastaan ja hyssyttelyä että rauhoittuppas nyt vaan. Kohdeltiin kuin ylihysteeristä vanhempaa.

(isä sanoi tulleen sellaisen tunteen hoitajien puheesta että jos hän ei rauhoitu ei tulla kohta ollenkaan katsomaan)

Yliopistolliseen sairaalaan VAADITAAN se keskussairaalan lähete, tiedän muitakin HC-lasten vanhempia keitä ei ole otettu sisään ilman lähetettä ja saatekuvausta.

Siksi tietenkin mennään sairaalalle ensin, etenkin kun lapsi on noin kipeä ja sitä olettaa saavansa lapselleen myös kivunlievitystä, vaikka sitäkään ei nyt saatu kunnolla ei vaikka lapsi itse huuti sitä suureen ääneen. Vasta osastolla sitä panadolia sitten joka tuli ulos suoraan.

Ja se miksi sairaalalle mennään myös on se että sieltä PITÄISI saada nopea ja turvallinen SIIRTO, eli ambulanssi sinne yliopistolliseen. Turvallisella tarkoitan sitä että lapsi olisi saanut kipulääkkeen sekä aivopainetta alentavaa lääkitystä siksi ajaksi kun olisi ollut perillä leikkaavan tahon luona ja olisi ollut ensihoitaja kokoajan läsnä jos tila olisi muuttunut.

Isä lähti osastolta yöllä pois jotta lapsenvahti pääsi kotiin ja isä jäi siihen oletukseen lääkärin puheista että Petja siirretään yön aikana koska hänelle kuitenkin sanottiin että aivopainetta epäiltiin syyksi. Mikä ilmenee kyllä papereistakin. Eli hänellä ei ollut syytä lähteä toimimaan ominpäin asian suhteen. On huomattavasti turvattomampaa kuljettaa noin vakavasti sairasta lasta omalla autolla pitkään matkaan.

Ajatelkaapa jos isä olisi lähtenyt siinä vaiheessa ajamaan ja lapsi olisi kuollut matkalle? Isää syytettäisiin silloin kuolemantuottamuksesta koska hän olisi vienyt lapsen hoidon luota pois vaikka Mikkelissä sille mitään ei olisi tehtykään.



Ei tässä Petjan tapauksessa ole tosiaan peukaloita pyöritelty, en vain omaan tekstiini viitsinyt asiaa niin monesti toistaa kuinka paljon hoitohenkilökunnalle sanottiin asioista, pääasia tuli selväksi kuitenkin.

Ja kaiken pointtihan on se että Suomessa ei edes pitäisi joutua vaatimalla vaatimaan hoitoa.

Tällaisessa tapauksessa kun diagnoosit ja hoitolinjauksetkin kun oli päivänselviä asioita mutta niistä vaan poikettiin ja viivyteltiin kohtalokkain seurauksin.





(eräs ihmetteli miksi emme asuneet lähempänä hoitavaa tahoa, no lähinnä siksi ettei Petja oireillut paljoa yleisesti, eikä hänen kuuluisi tarvita leikkauksia sairautensa vuoksi, siksi.)

Kiitos kun toit hirvittävän menetyksenne julkisuuteen. Itsellänikin on erityislapsi ja olen niin monta kertaa joutunut vaatimaan hoitoa ja varmistelemaan asioita. Huolehtimaan, että mm. labra seurantoihin otetaan kantaa ja, että ne ylipäätään päätyvät lääkärin nähtäväksi.

Minua suututtaa suunnattomasti, että meitä vanhempia pidetään hysteerisinä, eikä meitä kuunnella. Jos lapsella on harvinainen sairaus niin vanhemmat ovat varmasti lukeneet ja opiskelleet kaiken mahdollisen ko. sairaudesta sen oireista. Eikö silloin esim terveyskeskuslääkärin kannattaisi olla vain tyytyväinen jos vanhempi osaa keroa mihin oireisiin kannattaa kiinnittää huomiota ja millaista hoitoa lapsi on vailla?

Olen suunnattoman pahoillani puolestanne. Pitäkää pintanne! Älkää luovuttako vaan vaatikaa oikeutta näihin lukuisiin hoitovirheisiin. Mikään ei menetystä korvaa, mutta hoitotahojen on myönnettävä virheensä ja otettava opiksi.

Minulla on itsellänikin asperger-poika, kohta kymmenvuotias. Joten on erittäin tuttua tuo, että lapsen oireilu on arvuupeliä, kun lapsi itse ei kerro kivusta kuin vasta tosi pahassa tilanteessa.



Alkoi itkettää, enkä voinut lukea tuota loppuun asti. Toivon sydämestäni lohtua Petjan vanhemmille ja voimia nostaa tuosta prosessi.

Syvimmät osanottoni sinulle ja koko teidän perheelle ja läheisille, pala kurkussa luin tuon tekstin ja samaistuin kovasti koska minun esikoispoikani on Petjan ikäinen (10/01).

Olisi Petjankin pitänyt saada viettää 10v juhlapäiväänsä..



"Keskellä tähtien, kehdossa pilvien sinisten.

Varmasti turvassa".

Isä kävi useaan kertaan sanomassa hoitajille pojasta (hoitajille koska lääkäreitä ei näkynyt missään) ja aina jos hän korotti ääntään hiemankin alkoi tulla sellaista tekstiä vastaan ja hyssyttelyä että rauhoittuppas nyt vaan. Kohdeltiin kuin ylihysteeristä vanhempaa. (isä sanoi tulleen sellaisen tunteen hoitajien puheesta että jos hän ei rauhoitu ei tulla kohta ollenkaan katsomaan) Yliopistolliseen sairaalaan VAADITAAN se keskussairaalan lähete, tiedän muitakin HC-lasten vanhempia keitä ei ole otettu sisään ilman lähetettä ja saatekuvausta. Siksi tietenkin mennään sairaalalle ensin, etenkin kun lapsi on noin kipeä ja sitä olettaa saavansa lapselleen myös kivunlievitystä, vaikka sitäkään ei nyt saatu kunnolla ei vaikka lapsi itse huuti sitä suureen ääneen. Vasta osastolla sitä panadolia sitten joka tuli ulos suoraan. Ja se miksi sairaalalle mennään myös on se että sieltä PITÄISI saada nopea ja turvallinen SIIRTO, eli ambulanssi sinne yliopistolliseen. Turvallisella tarkoitan sitä että lapsi olisi saanut kipulääkkeen sekä aivopainetta alentavaa lääkitystä siksi ajaksi kun olisi ollut perillä leikkaavan tahon luona ja olisi ollut ensihoitaja kokoajan läsnä jos tila olisi muuttunut. Isä lähti osastolta yöllä pois jotta lapsenvahti pääsi kotiin ja isä jäi siihen oletukseen lääkärin puheista että Petja siirretään yön aikana koska hänelle kuitenkin sanottiin että aivopainetta epäiltiin syyksi. Mikä ilmenee kyllä papereistakin. Eli hänellä ei ollut syytä lähteä toimimaan ominpäin asian suhteen. On huomattavasti turvattomampaa kuljettaa noin vakavasti sairasta lasta omalla autolla pitkään matkaan. Ajatelkaapa jos isä olisi lähtenyt siinä vaiheessa ajamaan ja lapsi olisi kuollut matkalle? Isää syytettäisiin silloin kuolemantuottamuksesta koska hän olisi vienyt lapsen hoidon luota pois vaikka Mikkelissä sille mitään ei olisi tehtykään. Ei tässä Petjan tapauksessa ole tosiaan peukaloita pyöritelty, en vain omaan tekstiini viitsinyt asiaa niin monesti toistaa kuinka paljon hoitohenkilökunnalle sanottiin asioista, pääasia tuli selväksi kuitenkin. Ja kaiken pointtihan on se että Suomessa ei edes pitäisi joutua vaatimalla vaatimaan hoitoa. Tällaisessa tapauksessa kun diagnoosit ja hoitolinjauksetkin kun oli päivänselviä asioita mutta niistä vaan poikettiin ja viivyteltiin kohtalokkain seurauksin. (eräs ihmetteli miksi emme asuneet lähempänä hoitavaa tahoa, no lähinnä siksi ettei Petja oireillut paljoa yleisesti, eikä hänen kuuluisi tarvita leikkauksia sairautensa vuoksi, siksi.)

voiko tosiaan vakavasti sairasta lasta kohdella hoitoalan koulutukset omaavat tuolla tavalla. Kyllä siinä vanhemmat ovat avuttomia..todella pelottavaa....tunnen niin suurta tuskaa ja surua sinua ja perhettäsi kohtaan..näin ei koskaan pitäsi tapahtua. Kiitos kun tuot tämän asian julkisuuteen ..kyllä sinisilmäisyys vähenee mullakin Suomen hoitotason suhteen ja osataan olla varuillaan. Olet hirveän urhea nainen kun jaksat vielä vastata täälläkin...itku tulee ei voi mitään...elämä on täynnä epäoikeudenmukaisuutta. Voimia ja jaksamista.

Petja Christoff 9.8.2001-1.7.2011







Poikamme Petja sairasti synnynnäistä hydrokefalusta lukuisien muiden sairauksien ohella.



Hänenkaltaisiaan lapsia syntyy vuosittain joitakin satoja, meidän Petjamme myöskin aivan pienen pienellä "valuvirheellä" varustettuna. Sairaala oli siis tullut vastasyntyneestä jo tähän melkein 10vuoden ikään mennessä tutuksi pojalle.



Hydrokefaluksessa aivoselkäydinneste ei kierrä normaalisti aivokammioissa eri syistä. Tämän vuoksi tarvitaan jokin joka poistaa nesteen muualle kehoon jotta aivoihin ei syntyisi aivopainetta. Yleensä tällainen toimenpide on shunttileikkaus, jossa asetetaan aivokammiosta vatsaonteloon asti vietävä venttiilillä varustettu letku joka poistaa ylimääräisen nesteen. Shunteista on toisinaan hieman ongelmia, infektioita ja tukkeutumisia yms.



Jokainen komplikaatio vaatii aina leikkauksen ja Petjallakin niitä oli takana kiitettävä määrä. Muutama vuosi takaperin päädyttiin tilanteeseen jossa uutta shunttia ei voitu enää asentaa ja piti keksiä jotain muuta.



Petjalle oli siis silloin tehty kolmannen aivokammion pohjanpuhkaisu eli fenestraatio.



Tämä oli uusi toimenpide ja hieman hankalampi leikkaus kuin shunttileikkaukset. Ihan samalla tavalla se meni myös umpeen kuin shunttikin, paitsi että se arpeutui kiinni.



Petjalla oli jo kerran aiemmin leikkauksen jälkeen fenestraatio arpeutunutkin. Ja kun se niin tekee, on kiire kun oireisto alkaa rajuna aivan yhtäkkiä.



Eli aivopaineen oireina oli tietyntyyppinen päänsärky, oksentelu ja tajunnantason lasku. Silmät yleensä kiilsivät Petjalla paineissa ja pupillit saattoivat olla eri kokoiset, lääkäri jos katsoi silmiin niin silmänpohjissa näkyi yleensä staasipapilla (turvonnut näköhermo) joka oli selvä merkki kohonneesta aivopaineesta.



Muuten yleensä lääkärissä otettiin magneettikuva tai TT-kuva aivoista jotta paine nähtäisiin.







Normaalisti me siis kiepattiin aivopaineoireilla MKS:n EA:n/päivystyksen erikoissairaanhoidon puolelta suoraan aivojen kuvausten kautta osastolle odottelemaan että paperit valmistuu ja lähettiin ambulanssilla Kuopioon KYSiin. Kerran on menty suoraan EA:n ovilta lanssiin. Yleensä homma toimi melko sutjakasti ja me mentiin aina ykkössijoilla hoitotoimissa eteenpäin että päästiin sinne neurokirurgin hoitoon KYSiin mahdollisimman pian.



Lukemattomista syistä nyt ei niin käynyt kuin olisi pitänyt.







Petjan alkoi illalla isällä ollessa särkeä päähän jäätelöä syödessä ja jätti mehujään kesken. Isä otti samantien minuun yhteyden ja kumpikin kummastelimme sokeriperson pojan käytöstä. Ei ole Petjalle normaalia. Petjan oireissa oli alkuunsa aina tarkka miettiminen ja seuraaminen joska Asperger-lapsena hänellä oli puutteellinen kiputunto ja ymmärsi sisältä tulevan kivun vasta kun se oli valtavan kova. Petja meni siinä heti jäätelön jälkeen nukkumaan ja hetken päästä tuli takaisin sieltä ja ilmaisi että tulee varmuuden vuoksi alakertaan jos vaikka menee pahemmaksi.



Siinä kotvan päästä katsellessa Housea, Petja alkoi oksentamaan. Isän kanssa puhuimme että pakko on lähteä päivystykseen, on tutunnäköinen meininki taas. Sovittiin että minä soitan ensineuvoon ja ilmoitan tulosta, isä hommaa mummin katsomaan kahta muuta lasta ja minä jään viikon vanhan vauvan kanssa tällä kertaa kotiin.







Minun puheluni on siis kirjattu EA:han: "kroonisesti sairas, hydrokefaluspotilas aivopaineoireilulla."



Jostain syystä tätä ei laitettu kiireelliseksi ja Petja jäi niiden yskäisten mummojen taakse jonottamaan yleispäivystykseen, kun hän olisi joka tapauksessa kuulunut erikoissairaanhoidon puolelle.



Petjan tila paheni hetki hetkeltä. Päivystyksessä hän oksenti jo 10minuutin välein ja päätä särki niin että poika huuti suoraa huutoa kivusta.



Yle-puolen hoitaja oli nuori ja kokematon eikä informoinut yle-lääkäriä asiallisesti ja oikein Petjan tilasta joten lääkäri ei saanut oireista oikeaa kuvaa. Sen lisäksi kumpikaan ei kuunnellut isää lainkaan joka oli mukana ja yritti sanoa useaan otteeseen että Petjan oireisto on sama kuin aina aivopaineissa mutta ei koskaan ole ollut näin rajuna alku ja jatkuminen. Että nyt olisi kiire.



Lääkäri tapasi pojan juuri sillä aikaa kun hänellä ei ollut kipuja pahemmin, kipu tuli aaltoina ja aina silloin pakotti oksentamaan limaa (Petja oksenti paineissa aina kirkasta limaa) ja huutamaan. Oksennusten välillä Petja ei meinannut kestää hereillä. Silti Petja oli kuvattu yle-lääkärin mielestä tajunnaltaan normaaliksi...ja kirjattu että potilas yökännyt päivystyksessä, vaikka poika oksenti lukemattomia kertoja.



Käytävällä Petja yritti kiinnittää hoitajien huomiota huutamalla perään kun häntä sattuu niin kovaa ja aneli kipulääkettä, samaa kun hän saa aina leikkauksissa (oxynest). Ainoa tilanne jossa Petja itki, kun hän turhautui siihen ettei kukaan auta häntä.







Yle-lääkäri oli keikkalääkäri jolla ei ole vakinaista työpaikkaa missään vaan kiertää ympäri Suomea hoitelemassa muiden vuoroja ja ei siis täten tiennyt sairaalan sisäisiä käytäntöjä kelle lähetetään ja milloin. Hän konsultoi lastenlääkäriä osastolta ja valitteli ettei täällä pääse ennen aamua ainakaan magneettikuvaan koska se laite on rikki ja kuvaukset magneettirekan varassa.



Osastolla oli taas nuori ja kokematon uusi lääkäri joka määräsi Petjan osastolle tarkkailuun kun tässä vaiheessa olisi jo pitänyt pyytää KYSin konsultaatio ja ottaa aivoista kuvia. Mikkelissä kun ei voida hoitaa aivopainetta millään tavalla, tarkkailu on täysin turhaa.



Etenkin jos käy niinkuin nyt, tila äkisti huononee. Silloin ollaan ihan väärässä kaupungissa hoidon suhteen. Jos tilanne huononee nopeasti on kyse minuuteista. En vieläkään ymmärrä miten jätetään neurologisesti perussairas lapsi tarkkailtavaksi kun oireet on silmitön päänsärky, limaiset oksennukset, pupillit erikokoiset jne. selkeä neurologinen status!



Lääkäri oli kuuleman mukaan ajatellut ettei turhaan säteilytä Petjaa TT-kuvalla kun magneettikuvaa ei olisi saanut otettua sen laitteen ollessa rikki. Jos kuva olisi otettu olisi selvinnyt aivojen tilanne.







Petja siirtyi osastolle siis ja isä mukana siinä saatteli pojan sekä selitti taas lääkärille Petjan tilannetta. Ja selitti myös että kipu on todennäköisesti vielä kovempi kuin luullaan että aikaisemmin pari vuotta takaperin kun Petjalla oli umpisuolentulehdus, vatsakalvontulehdus ja aivokalvontuledus yhtäaikaa, poika käveli itse ja kysyttäessä vointia vastasi että ihan ookoo. Isä teki mielestään selväksi että Petjan tilanne ei ole mitään muuta kuin aivopainetta, olihan tämä moneen kertaan nähty juttu meillä. Lääkäri nyökytteli ja ainakin vaikutti ymmärtävänsä. Jälkeenpäin papereista käy ilmi että aivopainetta lääkäritkin ovat epäilleet, se miksi se ei näy hoidon linjauksissa jää kysymysmerkiksi.







Petja sai kipulääkettä osastolla, vaan parasetamolia ja pronaxenia suun kautta. Poika nieli oksennusta alas ja kysyi lupaa hoitajalta koska se on imeytynyt tarpeeksi että saa oksentaa. Petja oksenteli toistuvasti lääkkeitä ulos. Isän oli lähdettävä päästämään mummi pois lastenvahdista ja oletti että Petja ehkä siirretään KYSiin yön aikana. Tämän jälkeen poika oli yhä ollut kivulias ja torkkunut koko ajan. Lääkäri oli käynyt taas yöllä uudelleen ja hoitaja oli lähtenyt siinä samalla hakemaan jotain laitetta huoneeseen ja Petja oli sillä välin mennyt tajuttomaksi, huulet siniseksi ja kutsuttiin elvytysryhmä. Tässä vaiheessa takapäivystäjä saapui paikalle ja tehtiin sitten KYSiin konsultaatio sekä laitettiin TT-kuvaan jossa oli valtavan laajat aivokammiot suuresta aivopaineesta. Tämä siis kun oli jo liian myöhäistä.



Petja meni kiireenvilkkaa ambulanssissa aamuyöstä KYSiin ja suoraan leikkauspöydälle ja sai avodreenin poistamaan painetta joka laskikin nopeasti. Toimenpiteellä ei ollut enää mitään merkitystä koska tajuttomuuden hetkellä aivopaine oli fataali ja tuhosi elintoimintoja säätelevän keskuksen pysyvästi. Petja oli enää elintoiminnoiltaan koneiden varassa. Myöhemmin päivällä kun olimme paikalla kummatkin Kuopiossa sanoimme hyvästit rakkaalle pojallemme, koneet suljettiin ja Petja nukkui pois.



Mikään ei ole koskaan sattunut enempää.







Muutamaa päivää aiemmin (tämän luin epikriisistä myöhemmin) Petjalla oli silmäpoliklinikan käynti jossa näkyy jo turvonneet papillat silmänpohjissa. Miksei silmälääkäri lähettänyt eteenpäin kun se on selkeä merkki aivopaineesta? Aikaa olisi ollut enemmän ja tältä olisi vältytty.



Tästä voidaan myös päätellä että Petjalla oli staasipapilla (niinkuin aiemmissakin paineissa ollut) sillon kohtalokkaana torstainakin mutta miksi kaksi lääkäriä eivät sitä nähneet? Kumpikaan tutkineista lääkäreistä ei ole kirjannut tällaista tutkimusta tehneensä edes vaikka se kuuluu tehdä jos aivopainetta epäillään.







Sain Petjan paperit kotiin, niistä puuttui päivystyksen paperit sekä labravastaukset. Kävin sitten myöhemmin hakemassa ko paperit koska halusin saada selkeän kuvan siitä mitä tuona torstai-iltana tapahtui. Yllätys oli melkoinen, lisää hoitovirheitä. Tähän asti kyseessä on sarja väärin linjattuja hoitoja tai lähinnä hoitamatta jättämisiä. Lastenosaston lehdellä luki labroista vain muutamasta perusverikokeesta tulos ja sitten perässä "labrat normaalit".



Päivystyslehdeltä näin että Petjasta oli määrätty myös sokerit ja verikaasut. Petjan sokerit olivat kahdessa kokeessa kummassakin korkeat.



Oksentelevalla aivopaine-epäilyllä se kertoo selkeästi aivotapahtumasta koska aivot luovuttavat ahdingossaan glukoosia verenkiertoon jollon sokerit nousevat.



Verikaasut ovat katastrofaalisissa lukemissa. Petjalla oli selkeä alkaloosi, eli happo-emästasapainon häiriö jossa elimistö on liian emäksinen. Osasyynä tuo aivotapahtuma ja osasyynä raju oksentaminen jonka vuoksi elimistö menetti happamuutta. Alkaloosissa elimistössä on liikaa happea ja se alkaa hidastuttamaan hengitystä koska keho pyrkii tasapainottamaan tilannetta. Happiosapaine jonka kuuluisi olla 10-13kPM välillä oli pahimmillaan 67,2kPM.



Mietin että onkohan tämä tieto edes mennyt lääkärille, kun mitään ei missään kukaan tästä maininnut että labroissa oli tällaisia löydöksiä. Kunnes löysin hoitolehdeltä maininnan: "kontrolloidaan vekaas-L aamulla". Eli tieto oli että ne olivat päin honkia, mitään ei vaan tehty. Jos arvot ovat noin paljon pielessä niitä ei pitäisi sivuuttaa sillä että katsotaan ne aamulla uudelleen.



Sama kuin katsoisi tulipaloa ja toteasi että joutaahan sen myöhemminkin sammuttamaan.







Niin kaikki meni pieleen lapsen hoidossa, tällaista ei saisi tapahtua. Ei kenellekään. Edes oireen hoitaminen jäi sairaalassa puolitiehen eikä Petja saanut kunnon kipulääkitystä ja koki valtavan tuskaisan kuoleman. Inhimillinen tekijä on tässä yksi hoitovirhe muiden joukossa.



Haluan että tämä tulee yleiseen tietoon jotta joku jossain välttyy samalta kohtalolta. Miksi näin kävi? Miksi vanhempaa ei kuunneltu? Miksi ei tutkittu kunnolla?



Miksi ei konsultoitu kun oma tietämys loppui? Miksi oireita sivuutettiin kerta toisensa jälkeen? Miksi?



Kysymykset pyörivät mielessä eivätkä ne varmasti koskaan vaikene. Huutava vääryys on tapahtunut. Lapsi on haudattu koska liian usea henkilö ei tehnyt työtään.



Eikä meistä vanhemmistakaan tule enää koskaan ehjiä.

Kenellä on tuommoinen fiksaatio jonkun ihmisen FB-kirjoitukseen`?

Tällaista ei saa päästä tapahtumaan! Voimia Petjan vanhemmille suuressa surussa.

Kenellä on tuommoinen fiksaatio jonkun ihmisen FB-kirjoitukseen`?

En ymmärrä.

Mietin moneen kertaan mitä tehdä tästä sikiävän keskustelun kanssa, otanko osaa vai en.

Kävin mielessäni asioita jo useasti ennenkuin julkaisin kirjoitukseni facebookissa.

Petjan tarina on tarkoituksella julkinen ja päätin kuitenkin julkaista sosiaalisessa mediassa ensin ennnekuin se tulee esille muussa mediassa.

Sosiaalisella medialla on parhaimmillaan valtava liikkeellepaneva vaikutus ja se muokkaa jo tapaa kuinka asiasta puhutaan muussa mediassa.

Uskon että asiamme kaipaa paljon tukea taustalleen jotta sillä saadaan haluttu vaikutus asioihin.



Hydrokefaluslasten hoito ympäri Suomen on retuperällä ja iso osa vanhemmista joutuu taistelemaan saadaakseen lapselleen hoitoa. Yliopistollisissa sairaaloissa hoito saa ja se on ykkösluokkaista, ovathan he ainoita leikkaavia tahoja. Mutta sinne pääsy vaatii yhä lähetteen keskussairaalasta. Ja yksityistä puoltahan erikoissairaanhoidossa ei ole.

Petjan tapauksessa hän ei varsinaiseen hoitoon asti ehtinyt ajoissa.

Lasten kivunhoito tässä maassa myös monessa kohtaa horjuvaa. Petjan tapauksessakin kipu on ollut valtaisa ja sitä lääkittiin parasetamolilla ja naprokseenilla oraalisesti kun lapsi oksenti kaiken ulos.

Kivunluonne lienee selvää kaikille asiasta sen suuremmin tietämättömillekin kun kerrotaan että kyseessä on normaalipäänsärystä melkoisen paljon kivuliaampi versio kun isot aivot työntyvät aivoteltan läpi jonka seurauksena pikkuaivot ja aivorunko työntyvät niska-aukkoon.

Tämän lisäksi haluan myös ilmentää tätä miten huolimattomalla perällä on sairaanhoito yleisesti. Meidän kohdalle on sattunut jo useita kertoja lääkärien toimesta virheitä, hoitamattomuuksia, vikadiagnooseja joilla on ollut lähes kohtalokas seuraus sekä uppiniskaista käytöstä lääkäreiltä jotka eivät suostu tutkimaan kunnolla tai vähättelevät oireita.

Petjankin tapauksessa on kyse valtavasta ketjusta mokia siellä täällä kaikki eri syistä.

Keikkalääkärin tuomat ongelmat, tiedonkulun ongelmat, siirtoihin menevä aika, kiireinen ja huolimaton hoitohenkilökunta (alimiehitys/resurssipula), nuori lääkärikandi liian isossa vastuussa, ylpeys jolla ei konsultoida viisaampia, vanhempien pitäminen ylihysteerisinä yms.

Toivon että Petjan tarina toimisi esimerkkinä näissä asioissa joihin toivon muutosta.

Ei kenenkään tulisi joutua kärsimään samaa kohtaloa. Jos tällä tarinan julkituomisella sekä sen saamalla tuella saataisiin aikaan edes pieni nytkäys johonkin suuntaan.

Petjan kuolema tuntuu nyt niin turhalle, olisi helpompaa käsitellä asiaa jos tietäisi että mitään ei ollut tehtävissä, että kaikki tehtiin mitä voitiin. Mutta tietäen että tämä olisi ollut vältettävissä...

En halua että asia painuu piiloon, toivon että meidän kokema menetyksemme toimii sen edestä että kukaan muu ei menettäisi rakkaimpaansa näin.

Ehkä sillä tavalla Petjan poismeno ei tuntuisi niin turhalle kuin se nyt on.



Kiittäen lukijoita,

Emmi Jääskeläinen,

Petjan, Ennikan, Artun ja Myrskyn äiti

Oletko tehnyt hoidosta HUOMAUTUKSEN?

Asioitasi voi tuon potilasasiamiehen lisäksi viedä eteenpäin myös potilasyhdistys (cp-liitto), vanhempainyhdistykset (jaatinen, leijonaemot), oma kansanedustajasi (lakimuutosehdotuksen muodossa) ja julkisuus (haastattelut jne). Näistä julkisuus on kaikkein rankin ja silloin myös asioita kaivellaan julkisesti ikävällä tavalla.

Tästä on keskusteltu hoitavan takapäivystäjän kanssa, joka myönsi ettei Petjan hoito ollut sellaista kuin olisi pitänyt.

Potilasasiamiehelle on informoitu ja saatu paperit jolla hakea potilasvakuutuskeskuksesta korvauksia sekä tehdä MKS:lle muistutus ja kantelu Valviralle.

Se mitä Kuopion poliisi päättää on vielä epäselvää koska Petjallehan tehtiin oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus jota emme voineet siis estääkään. Eli tällä saattaa olla raskaampiakin seuraamuksia hoitotaholle, näistä vakavista virheistähän nostetaan ihan siis syytteitäkin jonka vuoksi poliisi ottaa ohjiinsa tuon kuolinsyyn selvittämisen jos epäilyä on ilmassa hoitovirheestä.

CP-liittoon olen ollut yhteydessä ja Leijonaemo olen itsekin ja siellä myös asiaa puhuttu.

Julkisuuteen olen tässä koittanut itseni varmistaa, vaikka tuskin siihen pystyy koskaan kunnolla valmistautumaankaan.