Miksi suomalaiset ajavat niin vanhoilla autoilla?
Yksi syy on tietenkin se että ihmisillä ei ole varaa kalliiseen uuteen tai uudempaan autoon ja autolainan korko on jotain 18 %. Jo keskihintainen auto tulee kalliiksi autolainalla. Auton vaihto uudempaan tulee myös ostajalle yllättävän kalliiksi. Auton arvo on lunnollisesti laskenut vuosien ja ajokilometrien lisäännyttyä ja autoliike hyvittää käytetystä autosta vähemmän kuin auton arvo oikeasti on. Autoliike myös myy uuden vaihtoauton huomattavasti kalliimmalla kuin millä liike on sen vaihdossa sisäänostanut.
Esimerkiki ihan omasta kokemuksesta useamman auton osalta. Vaihdoin auton uudempaan, autosta hyvitettiin alle 2000 euroa ja kohta auto oli liikkeessä myynnissä yli 4000 eurolla. Auto oli kunnossa ja katsastettu ja vain pari vuotta omistuksessani. Nyt olin kiinnostunut vaihtamaan taas autoa mutta autosta hyvittettäisiin vain puolet vähemmän kuin sen millä auton ostin muutama vuosi sitten. Auto on kunnossa ja katsastettu eikä edes paljon ajettu näiden muutaman vuoden aikana. Lisäksi on pelko että uudessa autossa ilmaantuu heti joku kallis vika ns. piilevänä josta ei tiedä autoliike eikä ostaja kaupantekohetkellä. Näinkin on minulle käynyt. Lisäksi autoliikkeet ovat nostaneet roimasti toimituskulujaan muutaman vuoden aikana.
Lisäksi ihmiset tekevät vähemmän suoraa autokauppaa keskenään koska tori.fi lopetti automyyntipalstan. Toki edeleen voi omatoimsesti myydä autonsa mutta se on selvästi vähentynyt.
Niinpä sitten ajan tämän auton loppuun jottei auton omistamien ole minulle liian huono sijoitus.
Niin, tiedän, tämä on vain köyhän ja saidan kitinää.
Kommentit (37)
Ei koske minua..vaihdan viimeistään 3 vuoden välein uuteen..
Muissa pohjoismaissa ajetaan jo enimmäkseen sähköautoilla, Suomessa ei.
Ajan vuoden 2009 autolla, mittarissa 200 000 km. Teetetään säännölliset vuosihuollot ja katsastuksesta on mennyt läpi vuodesta toiseen. Autolainaa ei ole ollut aikoihin, ja kaskokin on halvempi kevytkasko. Ei tällainen nippanappa 10 tkm vuodessa ajava talous tarvitse uudempaa autoa, varsinkin, koska ovatko ne edes merkittävästi parempia? Vähän väliä palaa joku varoitusvalo ja saa käyttää huolloissa selvittelemässä sitä (ei nyt toki kaikilla, mutta monesti näin). Toki ovat varmaan turvallisempia, mutta suurin turvallisuustekijä on kuitenkin kuski itse. Ajetaan tämä loppuun ja katsotaan sitten, miten jatketaan.
Köyhdytetty kansa ja työväestö, mitä muuta syytä ei ole.
Autoliikeet eivät mielellään ottaisi vaihdossa yli 10 vuotta vanhoja autoja, siksi hyvitykset vaatimattomia.
Vierailija kirjoitti:
Köyhdytetty kansa ja työväestö, mitä muuta syytä ei ole.
Minulla syy on että nykyautot on rumia. Vanhemmat autot on hienoja ja niillä kehtaa ajaa.
Uusi auto täytyy myös huollattaa joka vuosi merkkiliikkeessä ja se maksaa. Käytetyn auton huollot ovat edellisempia eivätkä niin "viimeisen päälle". Ja kasko oltava laaja.
Ei tuo mikään uusi ilmiö ole, kun Suomessa autovero on mitä on.
Jopa ex-kommunistimaat (Puola yms) ajoivat autokannassa hyvin nopeasti Suomen ohi heti kun sosialismista vapautuivat, vaikka muuten varallisuus jäikin Suomen tasosta.
Jollain sen autoliikkeen on palkat maksettava työntekijöilleen.
Autovero on Suomessa iso. Ostovoima on muutenkin tuhottu ja autoilijoita rangaistaan muutenkin isolla kädellä.
Minä ajan mielelläni vanhalla autolla koska ne ovat upeita ja auton näköisiä eikä mitään isoja muodottomia möhkäleitä niin kuin nykyautot.
Ihan piruuttaan me ajellaan vanhoilla autoilla.
Kalliit autot (verotus) + ihmisten vähät rahat (verotus).
Vierailija kirjoitti:
Autovero on Suomessa iso. Ostovoima on muutenkin tuhottu ja autoilijoita rangaistaan muutenkin isolla kädellä.
Sanopas muuta. Itse aion viikon tai parin sisällä maksaa 40521€ autoveron. Löydät sen sitten Tullin sovelletuista autoveroista elokuun kohdalta.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajan mielelläni vanhalla autolla koska ne ovat upeita ja auton näköisiä eikä mitään isoja muodottomia möhkäleitä niin kuin nykyautot.
En usko et ajat millään Ford Gran Torinolla tai Chevrolet Bel Airilla. Ajat jollain köyhän ja kateellisen kauppakassilla
Mietipä ap sitä...mahtaisiko johtua autoverosta mitä mm ruotsissa ei ole.
Ainakin Hesassa olen huomannut ettei monella miehellä ole autoa vaan kulkee julkisilla tai pyörällä. Oma pyörä on korvannut auton. Pelkkä kadunvarsipaikka maksaa Hesassa 700 euroa vuodessa.
Sain viidellä tonnilla 10 vuotta vanhan 58 000 kilometriä ajetun auton. Sillä mennään toistaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Sain viidellä tonnilla 10 vuotta vanhan 58 000 kilometriä ajetun auton. Sillä mennään toistaiseksi.
Dacia Sandero
Mitä väliä kunhan auto kulkee