Kotityöt, lapset ja työ.. kuka hoitaa??
Haluaisin tietää kuinka avioliitoissa hoidetaan kyseiset asiat. Olemme olleet mieheni kanssa 4 vuotta naimisissa ja meillä on 2- ja 4 vuotiaat lapset. Itse teen virastotyöaikaa ja mieheni on yrittäjä, mutta työpäivät hänellä vaihtelee 6-12 tuntiin.
Olen tehnyt aivan alusta alkaen kaikki kotityöt yksin, mies varmaan imuroinut avioliittoomme aikana 2 kertaa.. Hoidan raha-asiat, ruoanlaiton, pyykit, lapset pääasiallisesti ja kauppa-asiat yksin. Teen myös miehen kaikki välipalat ja muut muonitukseen liittyvät asiat aina itse. En myöskään ehdi harrastamaan mitään vakituista harrastusta. Pihahommat ovat aina retuperällä ja ainut mitä mies tekee, ajaa nurmikon kerran kahdessa viikossa.
Nyt minusta alkaa tuntumaan, etten millään jaksa enää hoitaa kotia ja tiuskin vain lapsille. Omaa aikaa saan TODELLA harvoin. 1-3 tuntia viikossa. Tämänkin ajan kun olen poissa (lenkillä) on huussi vedetty pommiin. Mieheni myös jatkuvasti kommentoi ulkonäköäni (vaikka itse lihonut kuin sika), niitä harvoja menemisiäni sun muuta, mutta myönnän kyllä että itse naputan takaisin.
Minua ei kiinnosta enää seksi, ei mies, ei koti ei oikeastaan mikään, kannattaako tällaisessa liitossa olla? Lasteni takia yritän kuitenkin jaksaa.. Kiitos jos joku jaksoi lukea loppuun asti ja SUPER kiitos jos joku jaksoi kommentoida..
Kommentit (3)
Jotainhan tarvetta varten me niitä miehiä alun perin passaillaan. Jos suhde heti alusta asti on tasavertainen, harvemmin luisutaan tällaiseen tilanteeseen, jossa mies voi käyttäytyä kuin sika, ja nainen uupuu ja masentuu.
Nyt haet itsellesi apua. Tukiverkkoa. Etsit aktiivisesti sukulaisistasi, naapureistasi, lastesi kavereiden vanhemmista tukea. Juttuseuraa ja ehkä hoitoapua, että pääset vähintään kaksi kertaa viikossa ihan kunnolla tuulettumaan (useampi tunti) ja lisänä vielä sitten niitä tapaamisia vaikka lasten kanssa. Sinun on alettava huolehtia itsestäsi. Käyt lääkärillä varmistamassa, että et kärsi masennuksesta tai haet siihen lääkkeet. Aloitat yhden liikuntaharrastuksen. Otat aktiivisesti omaa aikaa, ja jos miehesi ei sitä tarjoa tai lupailee mutta ei pidä lupauksiaan, etsit apua tästä tukiverkostasi tai maksat mll:n hoitajalle.
Kun saat tämän homman toimimaan ja tiedostat vähän paremmin omaa arvoasi ja sitä, että ansaitset mieheltäsi kiitollisuutta ja arvostusta etkä mitään arvostelua, ilmoitat miehellesi, että täysihoitolan pito loppuu tavalla tai toisella. Ilmoitat, että mies on kasannut harteillesi epäreilusti kaikki kotityöt ja lastenhoidon, vaikka kumpikin olette töissä, ja jos mies ei ala tosissaan ottaa vastuuta tasapuolisesti näistä asioista, saa lähteä kävelemään. Mihin ihan oikeasti tarvitset miestä, joka riistää sinua ja kaiken päälle arvostelee? Yleensä en suosittele eroa, mutta et voi olla alisteisessa suhteessa sairastumatta itse ja jos miehesi ei suostu muuttumaan, sinun on toimittava oman itsesi parhaaksi.
Tsemppiä! Aloita pienillä askelilla. Ei sitä eroa tarvitse heittää silmille ensimmäisessä keskustelussa.
Nainehan ne pääsääntöisesti aina hoitaa, mies hoitaa duuniasiat ja rahantulon kotiin nainen kodinhoidon ja lapset ei pitäisi olla kenelläkään valittamista.
kaaoksen kestäminen pikkulapsen äideillä on suuri etu.