Kannattaako valita hotelli hieman kauempaa, jos tulee halvemmaksi jopa bussikulujen kanssa?
Jos siis vertaa halvimpaan saman tasoiseen keskustan hotelliin. Laskin bussin päivälipun mukaan hinnan, yhden yön vain yövyn paikassa. Busseja menee 10-20 minuutin välein ja matkassa menee noin 25 minuuttia.
Kommentit (62)
No, sehän on ihan sinusta kiinni, haluatko päivässä istua tunnin bussissa. Pelipaikoilla oleva hotelli on myös siitä mukava, että keskellä päivää voi käydä hengähtämässä, vaihtamassa vaatteita, suihkussa jne. Itse siis panostan enemmän hotellin sijaintiin. Itse hotellissa taas en juuri aikaa vietä, muuta kuin nukkuminen, suihku ja ehkä aamupala.
Entä jos hotelli on tyyliltään erikoisempi?
En valitsisi. Muutaman kympin tai satasenkaan säästö ei ole sen arvoista, että istuu bussissa monta kertaa päivässä. Haluan hotellin olevan keskeisellä paikalla, että voin tarvittaessa käydä siellä tuomassa tai hakemassa tavaroita, levähtämässä tai vaihtamassa vaatteita.
Ei kannata. Olet luultavasti maksamassa pitkän pennin lomasta joka tapauksessa. Ei ole mitään järkeä käyttää kallista aikaa bussissa.
Itse olen reissannut paljon junalla Euroopassa ja yleensä otan hotellin läheltä asemaa, tekee matkustamisen paljon mukavammaksi, kun ei tarvitse miettiä kulkemisia siellä kohteessa, vaan voi kävellä hotellin ja aseman välillä.
Jos on tarkoitus viettää koko aika siellä hotellissa, niin kiva hotelli bussimatkan päässä on hyvä valinta, muuten ei.
Riippuu paljon siitä, haluatko käydä hotellissa päivän aikana esim. vaihtamassa vaatteita, suihkussa tai vaikka hetken lepäämässä vai käytkö hotellissa vain nukkumassa.
Koskaan ei kannata reissata säästö edellä. Kärvistellä voi kotonakin.
Vierailija kirjoitti:

Joo, joskus "säästin" ottamalla hotellihuoneen, jossa vessa käytävällä. Ja se on niin ankeaa, että ei todellakaan siinä kannata säästellä.
Vierailija kirjoitti:
En valitsisi. Muutaman kympin tai satasenkaan säästö ei ole sen arvoista, että istuu bussissa monta kertaa päivässä. Haluan hotellin olevan keskeisellä paikalla, että voin tarvittaessa käydä siellä tuomassa tai hakemassa tavaroita, levähtämässä tai vaihtamassa vaatteita.
Minä lähden hotellilta aamulla ja tulen illalla takaisin. Oletko siis koko päivän siinä hotellin läheisyydessä kun haluat että hotellilla käyminen on helppoa? Et poistu mihinkään kauemmas?

Itekin yleensä lähden hotellilta aamulla ja tulen vasta ilta-aikaan takaisin suihkuun ja illalliselle.
Tuossa vain pitää huolehtia siitä, että hakee tavarat ajoissa, jos tarkoitus siirtyä seuraavana päivänä toiseen paikkaan eikä jättää viimeiseen mahdolliseen bussiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskaan ei kannata reissata säästö edellä. Kärvistellä voi kotonakin.
Joo, joskus "säästin" ottamalla hotellihuoneen, jossa vessa käytävällä. Ja se on niin ankeaa, että ei todellakaan siinä kannata säästellä.
Itelläkin yksi hotelli, jossa ei omaa vessaa eikä kylpyhuonetta ja 50 euroa enemmän joutuisi maksamaan huoneesta jossa oma vessaa mutta ei kylpyhuonetta, vielä enemmän omasta kylpyhuoneesta. Kaikella rahastavatkin. Oon kuitenkin yöpynyt hosteillessa eli ei sinänsä ongelma käyttää yhteistä vessaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitsisi. Muutaman kympin tai satasenkaan säästö ei ole sen arvoista, että istuu bussissa monta kertaa päivässä. Haluan hotellin olevan keskeisellä paikalla, että voin tarvittaessa käydä siellä tuomassa tai hakemassa tavaroita, levähtämässä tai vaihtamassa vaatteita.
Minä lähden hotellilta aamulla ja tulen illalla takaisin. Oletko siis koko päivän siinä hotellin läheisyydessä kun haluat että hotellilla käyminen on helppoa? Et poistu mihinkään kauemmas?
Todennäköisesti joutuu käyttämään bussia jonkun verran kuitenkin tai muuten tulee hirvittävästi kävelyä.
Jos on halvempi hieno uusi hotelli vähän kauempaa tai kallis vanha homeloukku keskustassa, niin ehdottomasti se uusi hotelli.
Varsinkin jos ajattelit matkustella muutenkin paljon bussilla.
Riippuu. Mutta varsinkin lyhyillä matkoilla hotelli keskustasta, ettei mene aikaa matkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu. Mutta varsinkin lyhyillä matkoilla hotelli keskustasta, ettei mene aikaa matkoihin.
Noin kahden viikon matka, jonka eka yö kyseessä ja palaan viimeisiksi öiksi tuohon samaan paikkaan, jolloin hotelli keskustassa.
Ei kannata.