Onko tyhmää ottaa isänsä sukunimi takaisin

sukunimensä siihen vanhaan ruotsinkieliseen versioon jona nimi joskus on ollut.



Minusta tuo ei ole yhtään kummallista tai tyhmää. Lähinnä se on ettei tee niin jos tahtoisi.

Olen hiukan nuorempi ja harkitsen vaihtavani nimeni (tunnesyistä) johonkin sukuni nimeen. En kuitenkaan äitini tyttönimeen, vaan johonkin kauemmaksi.



Nykyään on jonkinlaisessa muodissa jopa nämä itsekeksityt sukunimet, enkä pidä niitäkään tyhmänä ideana. Se on identiteettikysymys, mihin haluaa nimensä puolesta kuulua.

Miksi ajattelet sitä isäsi nimenä, eikö se ole nimenomaan sinun oma alkuperäinen sukunimesi?

Vaivaahan siitä olisi. Mulla ainoa kuvallinen kortti on passi ja se vanhenee joka tapauksessa parin vuoden sisällä.

Miksi ajattelet sitä isäsi nimenä, eikö se ole nimenomaan sinun oma alkuperäinen sukunimesi?

en syntynyt tosiaan sen nimisenä! ;-)

Mietin vaan joskus, että pitäisikö, en kylläkään tunne mitään tunnearvoa siihen nimeen nähden.

Joten ehkä antaa mennä vain entisellään. Kerran kun asiasta puhuin ääneen, niin lapset ainakin loukkaantuivat, että miksi heidän (isänsä) nimi ei minulle kelpaisi.

Tunnen olevani väärän niminen ja läninnä kärsin etunimestäni sillä siitä en pidä ollenkaan mutta en keksi parempaakaan joka tuntuisi omalta.

Vaivaahan siitä olisi. Mulla ainoa kuvallinen kortti on passi ja se vanhenee joka tapauksessa parin vuoden sisällä.

enkä viitsisi vaihtaa niihin vanhemman naisen kuvaa :-/

Mulle ainakin ainoa oikea on se jolla minut jo synnärillä kirjattiin tyyliin "vauva Laaksonen" ja joka rekistereissä on ensimmäinen sukunimeni.

naimisissa. Esim. Minä olin synnyttyäni vauva Möttönen kunnes kasteessa sain isäni sukunimen Virtanen.

Jos vanhempani olisivat olleet naimisissa olisin ollut heti jo vauva Virtanen (Olettaen että äitini olisi ottanut isäni sukunimen)