Kumpaa yleensä harmittaa enemmän menkkojesi alkaminen, sinua vai miestäsi?
Kommentit (15)
Jos joskus irtoaa, niin juuri ennen mekkoja. Ei siis harmita.
Ei menkat estä seksiä meillä. Suuseksistä esimerkiksi en välitä niin mihinpä tuo vaikuttaisi ellei ole juuri se yksi runsain vuotopäivä. Silloinkin lähinnä sormetus sellainen että itse jännitän sitä kun se ei voi olla miehelleni yhtä kiihottava kokemus kuin tavallisesti. Pyyhkeitä vain alle. Ei minulla ole aivan kauhean suuria intohimoja menkkaseksiä kohtaan mutta tarvitsen ja haluan tosi paljon seksiä ja kyllä minua siihen motivoi se nautinto mitä minäkin saan, ei pelkkä seksin konsepti että miehen tyydyttäminen yksinään sen korvaisi.
Eli minua harmittaa enemmän kun minä ne krampit ja muut vaivat kärsin. Seksiin ei vaikuta suuremmin.
Tosimies ajaa kelillä kuin kelillä!
Kunpa vain olisikin ne menkat vaimolla. Olisi silloin pahalla päivällä vain sen muutaman päivän kuusta. Minipillereillä jatkuvasti kuin perseelle ammuttu karhu. Ja syö niitä vain ja ainoastaan noiden menkkojen loppumisen takia. Ehkäisyyn niitä ei tarvittaisi koska se on muutoin hoidettu
Eipä meitä kumpaakaan harmita. Miksi harmittaisi? Mieheni on itse halunnut puolisokseen biologisen naisen, enkä minä taas näe menkoissa mitään erityisen harmittavaa.
Mua harmittaa enemmän. Miestä ei ehkä harmita ollenkaan, vaan on päinvastoin onnessaan kun saa aika suurella varmuudella ainakin kaksi suihinottoa sinä aikana.
Silloin kun vaimolla oli vielä menkat, niin vaimoa varmasti haittasi enemmän. Naitiin niinkuin muutenkin.
Kyllä ne vaimoa enemmän harmittavat. Silloin minä poika kipaisen Lauran luo. Hänellä on eri rytmissä kierto.
Mun harmittaa, kun mahaan sattuu ja turvottaa. Mies on varmaan vain iloinen, kun tietää että mua ei haluta menkkojen aikana.
Ainut milloin minua saattaisi harmittaa menkkojeni alkaminen on silloin, jos olen menossa jonnekin mökkiolosuhteisiin tai vaeltamaan (tätä ei kyllä tapahdu kuin kerran 5 vuodessa). Seksielämäämme menkoillani ei ole vaikutusta, pannaan silloin kun huvittaa.
Me harrastetaan tyttöystäväni kanssa seksiä ihan normaalisti menkkojen aikana. Huom. itsekin olen nainen.
No tietääkseni ne kivut on mulla eikä miehellä. Mene töihin.
Ei kumpaakaan. Vaimo halusi aina seksiä juuri ennen menkkoja ja kävi kuumana heti niiden jälkeen. Jos sattui venymään otti suihin ja purki liiat paineet.
Varmaan mua kuitenkin. Jos mieheni tekee seksiä mieli mun menkkojen aikana (useimmiten tekee), niin otan häneltä silloin suihin.