Pelko tulevasta viikonlopusta heräsi Pelastusylijohtaja: Aidosti ja oikeasti huolestuttava
Pelastusylijohtaja Kohvakka odottaa huolissaan tulevaa viikonloppua. Heinäkuun hirmuhelteiden odotetaan jatkuvan, ja pelkona on, että Suomessa kirjataan tulevina päivinä lisää lasten ja nuorten läheltä piti -tilanteita ja jopa hukkumisia.
Kommentit (4)
Kun on maalaisjärki matkassa eikä mahdolline yksin lastensa kanssa lähtevä vanhempi edes odota lasten kanssa mitään omaa rantsu- tai uimishetkeä,siis ei sekunniksikaan, niin kyllähän sinne voi edelleen lastenkin kanssa mennä.
Uimataitoisten teinien kanssa voi jo itsekin hetkittöin nauttia ja uida. Uiminen on tosi mukavaa ja lasten iloa kiva seurata, ihan vierestä. Vanhempien pitää siis järjestää se oma virkistyksensä tai uimisensa muutoin.
Aikuisten itsekkyys, laiskuus ja kännykkäaddiktio ne uhkaavat hukuttaa lapset. Eihän uimavesi ole vaarallista, jos kukin osaa tilanteen mukaisesti siellä olla. Lapsilta, uimataitoisiltakaan, ei voi tätä tilannetajua ja varovaisuutta vielä odottaa.
Toivoisin kyllä, että näistä kaikista lasten turvallisuuden laiminlyönneistä, myös läheltä piti -tilanteista tulisi oikeita seurauksia myös juridisesti. Siis nostettaisiin asianmukaiset syytteet. Eivät nykyaikuiset muutoin näy oppivan.
Minua pidettiin aina ylivarovaisena, mutta lapseni sai elää eikä meillä käynyt edes lähellä vaaratilanne. Muut vanhemmat aina kaukana rannalla puhelimillaan. Päätettävähän se oli hiljaa mielessään, että vahdin ensisijassa vilkkaat omani ja muiden vpieniä, vain sen mukaan mikä sen jälkeen mahdollista on.
Eikö rantoja voisi sulkea väliaikaisesti?