Perhepäivähoidosta
Huh, järkytyin kun vien aamulla lapseni perhepäivähoitoon. Perhepäivähoitaja oli jutellut perhepäivähoidon toiminnan johtajan kanssa ja jälkimmäinen oli sanonut, etten voi edes kaupassa käydä ennen lapsen hakemista. Työmatkaa minulla on 40 km ja matkan varrella on kauppa, jossa käynti lisää hoitoaikaa 20 min. Olen ihan tuohtunut. Teen 2-vuototyötä, joten veisin mielellään lapsen (2.5 v) aikaisemmin hoitoon, että voin käydä jumpassa tai siivota kotona. Tämäkään ei luonnollisesti käy. Tuntuu vaan kurjalta, kun on 2 iltaa (olen kotona 21), että kävisin lisäksi parina iltana jumpassa. Milloin ollaan sitten perheen kanssa yhdessä kotona. Vanhempi (4,5 v) on tarhassa ja siellä ei tätä ongelmaa ole. Teen 6 tuntista päivää, joten 3 päivänä viikossa haen lapset jo 14.30. Maksamme kuitenkin täydestä päivästä ja vielä korkeinta maksua. Tuntuu kohtuuttomalta. Ja kiukuttaa!!! Onko joka paikassa näin minuutti peliä? Ja se vielä, että meidän lapsi ei ole juuri koskaa viimeinen haettava ja jos iltavuoroon mennessä vien aikaisemmin, muut on jo tulleet, eli en näillä pitkittäisi hoitajan päivää..
Kommentit (8)
vaan ei saatu samaan paikkaan! Sekin on jo haaste!
ap
Jos jo haette kerran toisina päivinä 14.30 ja maksatte kokopäivähoidosta eikö voi kaupassa käydä? Vai onko kyse pitkistä päivistä jolloin pph:lle tulee ylitöitä pidempinä päivinä? Kannattaisi varmaan mennä jonottamaan toisillekin lapsille päiväkotipaikkaa samasta paikasta missä sisarus on.
sisarukset voivat joutua eri hoitopaikkoihin.. Pitääpä varmistaa hyvissä ajoin lapsille sama hoitopaikka.
Mutta ovatko lapst siis iltavuorosi ajan hoidossa vai hoitaako miehesi sillon lapsia? Mietin vain, että miten pph:lla voi olla lapsi hoidossa, jos teet 2-vuorotyötä?
on, että lapsen hoitoaika on vanhmepien työaika plus kohtuulliset työmatkat.
ja vaikka juna olisi ollut myöhässä niin olisimme ehtineet noiden aikojen rajoissa.
Pph:lle tuli voimaan työaikalaki ja nyt hoidossa saa olla 7-16. Halusimme pitää paikan koska hoitaja on ihana. Aikamoista stressiä kuitenkin aiheuttaa että jompi kumpi meistä ehtii hakemaan lapsen 16.00.
kaupassa tai jumpassa, jos kotona koko päivän oleva saa laittaa lapsensa hoitoon ja tehdä mitä haluaa. Jos lapsen hoitoajaksi on sovittu tietty aika, niin eikö ole sama, mitä sillä ajalla vanhempi tekee? Eikö tässä kytätä ja syrjitä työssäkäyviä?
saa kaupungit nyt kyttäämään näitä työaikoja ja meilläkin tuli lappu kotiin että hoitoaika on työaika+matkat, ei mitään kauppareissuja. Käytännössä kaupungille on väliä vain sillä milloin hoitajan työaika alkaa ja milloin päättyy eli jos ei ole ensimmäinen tai viimeinen lapsi niin ei pitäisi olla väliä. Ovat ehkä ajatelleet että on epätasa-arvoista vanhempia kohtaan että yksi saa käydä jumpassa hoitoajalla tai toinen ei miettimättä sitä mitä virikehoitolasten vanhemmat päivän ajan puuhaavat.
hoitopaikassa, eli tarhassa molemmat?