Lue keskustelun säännöt.
Miten voi identiteetti olla niin heikoilla kantimilla, että se on nimestä kiinni?
14.08.2011 |
Tuli mieleen tuosta sukunimi-avioliittoasiasta.
Ja miten joku voi nykypäivänä edes ajatella, että olisi miehen omaisuutta jos vaihtaa sukunimensä? Miten nimen vaihtaminen ja omistaminen liittyvät yhteen?
Ja kyllä, mä olen vaihtanut sukunimeni kun menin naimisiin. En halunnut pitää isäni nimeä, mutta jos olisin, mieheni olis vaihtanut sukunimeä.
Kommentit (40)
että ei mun minuus mihinkään muuttunut, vaikka nimi muuttuikin. Olen samoin ihmetellyt sitä, että miksi joidenkin pitää niin epätoivoisesti pitää kiinni lapsuuden nimestään, miksi nimi on niin suuri asia joillekin.
Useimmat ilmeisesti ovat vain niin äärimmäisiä feministejä, että pitää olla härkäpäinen yksityiskohtien kanssa, ettei kukaan vain unohda, että tässä elää äärimmäinen feministi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en edes avannut koko ketjua :D sen verran kauan palstaillut, että osaa välttää nuo missä mammat kuumenee. Tuo omaisuudeksi muuttuminen tulee aina esille, ja jos sukunimi muuttuis, niin ei kuulemma enää edes tuntisi itseään :)
Ei siinä samalla muututa miksikään pikkurouvaksi. Nimenmuutos on vain nimenmuutos.
Ja jos se rouvana olo on niin olennaista, haluaa sitten olla sitä.
Yleensä tietty se alkaa näyttää kornilta siinä vaiheessa, kun vaihdetaan toisen kerran - ja kolmannen ja niitä lapsia on sitten useammalle...
täytyy kyllä ihmetellä, että nykyään joku vielä haluaa "pikkurouva Matti Virtaseksi". Kuin se naimisiin pääseminen olisi elämän suurin saavutus ja pitää kuuluttaa koko maailmalle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
etu- ja sukunimen on muututtava! Ei identiteetti nyt voi olla nimestä kiinni. Vihkimistilaisuudessa (oli vihkijänä sitten pappi tai viranomainen) ilmoitettaisiin uudet, sattumageneraattorin arpomat nimet.
Näin Essi Auvisesta ja Joni Mannerista tulisi avioliiton myötä Karoliina Teräs ja Ville Laamanen.
Sehän ei muuten ikiaikainen tapa ole. Ei se mun identiteettiä hetkauttaisi, mutta mä olen tottunut olemaan tän niminen. Eikä mua haittaa vaikka joskus saan kutsuja "Mrs John Smith" tyyliin, ihan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että nyt sitten se, että ottaa miehen sukunimen, tarkoittaa, että eroaa ja menee uudelleen naimisiin moneen kertaan ja tekee lapsia useammalle miehelle.
Aika mielikuvituksellista.
joten ei se yhteinen sukunimi suojaa erolta...
Sitten seuraava vaihe on näitä Virtas-Niemis-Rantas-uusioperheitä, joiden kaikki nimet ei mahdu edes maksipostilaatikkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin Essi Auvisesta ja Joni Mannerista tulisi avioliiton myötä Karoliina Teräs ja Ville Laamanen.
että perheellä on yhteinen sukunimi. Aika moni nimen vaihtaja pitää sitä tärkeänä.
etu- ja sukunimen on muututtava! Ei identiteetti nyt voi olla nimestä kiinni. Vihkimistilaisuudessa (oli vihkijänä sitten pappi tai viranomainen) ilmoitettaisiin uudet, sattumageneraattorin arpomat nimet.
Näin Essi Auvisesta ja Joni Mannerista tulisi avioliiton myötä Karoliina Teräs ja Ville Laamanen.
kaikesta onnistutaan vääntään jotain täysin asiaan liittymätöntä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten ei se yhteinen sukunimi suojaa erolta...
Identiteetti koostuu totta kai monista osa-alueista. Nimikin voi kytkeytyä siihen yhtenä osana. Ja siis en minäkään nyt oikeasti olisi kokenut muuttuvani toiseksi ihmiseksi, jos nimeni vaihtuisi tai ajattelisi, että mies jotenkin omistaisi minut enemmän kuin nyt. :)
En vain tiedä miksi mun olisi pitänyt vaihtaa nimeni, kun ei enää ole pakko. Joku toinen tietysti sitten haluaa vaihtaa nimensä ja tekee niin, jos se hänestä hyvältä tuntuu. En koe, että mun nimeni olisi joku "lapsuuden nimi", josta pitäisi luopua aikuistuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika ruma verrattuna miehen sukunimeen. Naimisiin mennessä olin jo nelikymppinen eikä ajatus sukunimen vaihdosta innostanut. Myös kaikkien korttien ja passin uusiminen tuntui työläältä. Lapset meillä on miehen nimellä.
Moni avioliitto päättyy eroon vaikka kukaan ei naimisiin mennessä kuvittele sitä omalle kohdalleen. Olemme olleet yhdessä kohta kolmekymmentä vuotta ja tarkoitus on olla loppuikäkin, mutta jos jostain syystä eroaisimme, niin minun ei ainakaan tarvitsisi vaihtaa taas nimeä. Itse en voisi pitää eron jälkeen miehen sukunimeä.
Minä kyllä koen, että sekä minun, että mieheni "identiteetti" muuttui pienesti, kun menimme naimisiin.
Minä olen edelleen minä, ja mieheni on edelleen itsensä, mutta... Naimisiin menon jälkeen muodostimme virallisen perheen, jonka kaikille jäsenille halusimme yhteisen nimen.
Siitä sitten en tiedä, tuliko jostakusta meistä toisen omaisuutta nimen takia. Minusta ei tullut "pikkuruova Matti Virtasta". Mutta enemmän yhteistä ja "toistemme omaisuutta" meistä molemmista tuli avioliiton myötä. Nimi on vain yksi osa tätä kokonaisuutta.
Meidän perhe otti käyttöönsä perinteiden mukaisesti mieheni nimen. Se että nimi oli mieheni suvusta ei ollut oleellisinta. Meillä molemmilla on harvinaiset ja kauniit sukunimet, mutta koska jatkamme mieheni sukutilan pitoa, halusimme ehdottomasti säilyttää perheemme käytössä hänen minensä. Näin kai minustakin tuli osa mieheni suvun ja kotipaikkakunnan historiaa. Mutta ei minun identiteettini siitä mihinkään hävinnyt.
Jos meidän lapsistamme jatkaa joskus tilan pitoa toivon, että henen tuleva puolisonsa ja lapsensa ottavat myös käyttöön perinteisen ja tilaan liittyvän sukunimen. Riippumatta siis tulevan puolison sukupuolesta.
joten ei se yhteinen sukunimi suojaa erolta... Sitten seuraava vaihe on näitä Virtas-Niemis-Rantas-uusioperheitä, joiden kaikki nimet ei mahdu edes maksipostilaatikkoon.
puolet solmituista avioliitoista päätyy eroon, yhteinen sukunimi ei sitä estä.
täytyy kyllä ihmetellä, että nykyään joku vielä haluaa "pikkurouva Matti Virtaseksi".
Kuin se naimisiin pääseminen olisi elämän suurin saavutus ja pitää kuuluttaa koko maailmalle!
Ainoa selitys jonka keksin on se, että naimisiin on jotenkin epätoivoinen hinku ja että sillä nimenvaihdoksella jotenkin pönkitetään sitä uutta rouva-identiteettiä erona entiseen identiteettiin.
Eli luodaan uusi nahka ja uusi look ja sille pitää lyödä uusi "etiketti" sitten.
Jos on itsenäinen ja tietää jo kuka on ja oma itsetunto on kohdallaan, tuohon ei tarvitse ryhtyä.
Jos on itsenäinen ja tietää jo kuka on ja oma itsetunto on kohdallaan, tuohon ei tarvitse ryhtyä.
täytyy kyllä ihmetellä, että nykyään joku vielä haluaa "pikkurouva Matti Virtaseksi".
Kuin se naimisiin pääseminen olisi elämän suurin saavutus ja pitää kuuluttaa koko maailmalle!