Kerrostaloasujat!!

Ei tarvitse pitää yllä teennäisiä sosiaalisia suhteita naapureiden kanssa.

Mutta tässä asuu vain 2 lapsiperhettä meidän kanssa ja ihan eri elämäntilanteissa,leikkipaikkaa meidän talon pihalla ei olekaan,leikkikenttä tossa aika vieressä kyllä..



Ja niin,itsekkin samaa mieltä,etten jaksa pakkososiaalista hommaa,joten mietinkin että olenko jo liiankin epäsosiaalinen...



Mieheni on NIIN toista maata,se tuntee kaikki nimeltä ja naapuritalonkin asukkaat ja pitää minua hieman epäsosiaalisena TÄMÄN asian suhteen,ihmettelee jos en tervehdi kaupassa jotain ihmistä ja kun sanon etten edes tiennyt kuka se oikein oli niin selittää sen olevan sen naapurin rapun villen serkku tmv...



ap

ja tunnen kaikki perheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Seinänaapuri tuli kättelemään ja esittäytymään, kun olimme muuttamassa ja hän ei kuulu ensin mainittuihin. Olen jutellut pihalla kukkapenkkiä tonkivan mummelin kanssa ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan kanssa. Olen törmännyt suurimpaan osaan rappuni asukkaista ja tiedän suurin piirtein mitä porukkaa asuu muissa rapuissa, koska lasten leikkipaikka on talon edessä ja siinä on tullut istuskeltua.



Minusta kerrostalon yksi parhaista puolista on se, että ei tarvitsekaan tietää kuka talossa asuu ja mitä tekee. Muutimme kerrostaloon rivarista, jossa kaikki tiesivät toisensa asiat eivätkä edes yrittänyt esittää muuta. Se oli kamalaa pakkososiaalista asumista tällaiselle ihmiselle, jolle riittää omat ystävät, sukulaiset ja työkaverit. Kaikenmaailman tutut eri yhteyksistä ovat kanssa kiva juttu, mutta liika on liikaa..

Toisesta talosta en tunne ketään, mutta meidän talon asukkaita kaikkia tervehdin ja muutamia sanoja vaihdetaan rapussa tai jos kuljetaan samaa matkaa parkkipaikalle.



Mun mielestä kerrostaloasumisen hyviä puolia on juurikin tuo, että ei ole pakko olla sosiaalinen ja toisaalta naapurit ei rupea niin pahasti ärsyttämään kun niitä ei jatkuvasti näe.



Meidän taloissa ei asu kuin pari lasta, joten mitään mammaklubia ei ole edes päässyt muodostumaan.



Meidän talon sosiaalisimmat ja iloisimmat naapurit ovat eräs julkkispariskunta, heidän kanssaan tulee juteltua eniten.

Siis oikeaa kaupunkielämää. Mutta näköjään jos jostain tuppukylästä on kerrostaloon muuttanut, niin luulee, että kaikki naapurit pitää tuntea... Ei kyllä pidä, ja toisille pitää antaa oma rauha!

Paitsi toinen kyylä ehkä. Kannattaa hei kyylät hankkia elämään sisältöä, sellaista sisältöä, joka haluaa vastavuoroisesti olla osa teidän elämää. Kyylääminen on sairasta.



Ja ap, miksi sun pitäisi tietääkään b-rapun asukkaat? Ja miksi edes oman rappusi? Jollei järjestyshäiriöitä kuten jatkuvaa kovaa metelöintiä ole, niin elä tyytyväisenä kuule sitä omaa elämääsi vaan! Ei tollanen "pakko tuntea kaikki naaurini" ole sosiaalisuutta, vaan se on tunkeilua.

edes ulkonäöltä, ja asumme sentään pienkerrostalossa :D. Moikkaan, jos tulee vastaan rappukäytävässä. Jotkut ei edes moikkaa takaisin...go Finland! Ja kadulla moikkaan jos tunnistan.

Varmuuden vuoksi moikkaan kaikkia, tai ainakin nyökkään ja hymyilen. Eipä siihen maailma kaadu jos tulee hymyiltyä jollekulle joka ei olekaan mun naapurini.



En ollenkaan kaipaa sitä että pitäisi tuntea naapurinsa, aivan päinvastoin.

Just toi toimii, eikä mua haittaa, vaikka ei edes moikattaisi. Siis iso joukko ihmisiä sattuu nyt vaan asumaan samassa isossa rakennuksissa, ei muuta. Ei ole minkäänlaista tarvetta tuntea niitä tyyppejä, jollei nyt sitten lapset satu olemaan leikkikavereita keskenään.

ja rapussa ja pihalla tervehdin kaikkia, tietysti. Ja opetan lapsenikin tervehtimään, tietysti. Muutaman "mummelin" kanssa aina pihalla vähänn jutellaan.

tunsinpa vastaantulijaa tai en. Toisen rapun asukkaista en tiedä, mutta jos meidän rappun eksyisi, niin varmasti tervehtisin. Enhän minä postinkantajaa tai uimahallin kassaneitiäkään tunne, mutta kyllä minä silti heitä tervehdin.