Lue keskustelun säännöt.
Tiedättekö miten vaikeaa elämä voi olla?
14.08.2011 |
Saat pettyä pahasti ja kantaa yksin vastuun pienestä ihmisestä.Sulla ei ole enää ketään,edes sukulaisia,jotka voisi ottaa lapsen joskus hoitoon.Menet päivästä toiseen ummikkona,yrität ajatella kaikessa lapsesi parasta.
Rankkaa aikaa.
Periksi en kuitenkaan anna.
Ei sillälailla mukavuuksia mitä muilla on.
Kunhan on katto pään päällä,puhtaat vaatteet ja jotain mitä syödä.
Joka päivä kuitenkin ajattelet,miksi kävi niinkuin kävi.Miksi minä?
Kommentit (18)
Kyllä se pikkuvauva-aika on raskasta ihan parisuhteessakin. Ei kannata katkeroitua, vaan keskittyä hyviin asioihin, siihen pieneen ihmeeseen, joka sinulla on.
Ihan konkreettisesti, voisitko tutustua johonkin toiseen äitiin/yksinhuoltajaan tai ei ja hoitaisitte vuorotellen toisten lapsia niin, että saisitte vähän vapaata välillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin en tuota kovin vaikeaksi kutsu. Ole onnellinen siitä suuresta asiasta.
Uusi rakkaus tulee vielä. Yritä sillä välin nauttia lapsestasi ja äitiydestä. Tosiaan itsekin sanoit hienosti, että on katto pään päällä, puhtaat vaatteet ja syömistä - siinäpä ne elämän perusasiat. Mutta miten saisit luotua turvaverkon ympärillesi? Löytyiskö ystäviä, jotka voisivat ottaa lapsen välillä hoitoon tai jaksaisitko alkaa tutustumaan uusiin ihmisiin?
ja elää myös hyvää omaa elämää. Tee elämästä sellainen kuin haluat, ohjaa valintojasi.
ajattelemalla, että kaikella on tarkoitus. Jokainen vaikeus koituu lopulta minun parhaakseni - ehkä niiden tarkoituksena on muovata ylimielisyyteeni pois, ehkä tarkoituksena on opettaa minulle empatiaa, ehkä tarkoituksena on että löydän sisältäni ne voimavarat.
Ehkä tarkoituksena on koetalla uskoa, että joku päivä elämäni tulee olemaan toisenlaista - kun vain jaksaisi siihen uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voisit hyötyä vertaisryhmästä. Tapaamisissa huomaa että oma elämä ei ole yhtään hassumpaa...
vaan yleensä ne johtuu ihan siitä, että tuli tyrittyä - ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan yleensä ne johtuu ihan siitä, että tuli tyrittyä - ihan itse.
Sanotaan, että muutos voi alkaa vasta sitten, kun suostuu luopumaan uhrin asemasta ja näkemään, että minä itse olen saanut itseni tähän jamaan.
että tympii välillä tuo viisastelu: "lakkaa säälimästä itseäsi", "ota itseäsi niskasta kiinni ja kaikki ongelmasi katoavat kuin taivaan tuuleen". Ei saa valittaa, ei saa olla huono itsetunto, ei saa olla epävarma, ei saa epäonnistua missään, ei saa kokea mitään hankalaksi tai ainakaan tunnustaa sitä. Oikeasti pakkopositiivisuus voi olla helvetin ahdistavaa ja masentavaa. Miettikää nyt: kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaikeudet johtuvat vain ja ainoastaan itsestä, siitä että on epäonnistunut, liian epävarma, negatiivinen, tehnyt jostain alitajuisista syistä vääriä valintoja ja ties mitä. Pahin esimerkki tästä on se täysin sairas kuvitelma että rintasyöpä tai muut sairaudet johtuvat "tukahdutetuista tunteista".
Anteeksi nyt vaan että nostin vanhan ketjun mutta mua nyt vaan hieman tynpii tämä homma...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä sääliä itseään välillä, siinäkin näkee asiat taas eri perspektiivistä. Mutta aikansa kutakin ;)
Jokainen tekee joskus vääriä valintoja, mutta vain sinä voit itse korjata elämäsi suuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun käsitys vaikeasta elämästä? Ok...
1) sulla on vaan yksi lapsi?
2) lapsi on terve, ei vaikeavammainen?
3) sulla itsellä ei ole vaikea lapsuus, seksuaalista hyväksikäyttöä jne.?
Joo mun on _tosi_ hankala ymmärtää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen huomannut että ne vaikeat päätökset, jotka eivät ole sitä mitä itse heti haluaisi johtaa hyvään ainaski jossain vaiheessa.
Jaksamista toivotan koko sydämestäni. Olen menettänyt lähes kaiken elämässäni, myös terveyteni.
Musta ei kukaan välitä, mutta koirani välittää, eikä hylkää. Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta. Tai on: rakas koirani.
Menen päivä kerrallaan eteenpäin. Turha valittaa-ketään ihmistä ei kiinnosta ja kukaan ei välitä.
1) sulla on vaan yksi lapsi?
2) lapsi on terve, ei vaikeavammainen?
3) sulla itsellä ei ole vaikea lapsuus, seksuaalista hyväksikäyttöä jne.?Joo mun on _tosi_ hankala ymmärtää...
Vaikka sä olisit ite yksinhuoltajana kymmenenelle alle kouluikäiselle vaikeavammaiselle äpärälle, joilla on kaikilla sekä adhd-, add-, että assburger-diagnoosit ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat ruoka-aineallergiat, voitais ihan mainiosti olla sitä mieltä ettei sulla TODELLAKAAN ole vaikeaa. Mietipä kuule niitä jotka asuvat jossain missä ei ole ruokaa, ei puhdasta vettä, malaria ym. taudit riehuu ja paikalliset ukot lahtaavat toisiaan sodassa josta kukaan ei oikeasti tiedä miksi sitä käydään ja olet nähnyt sotilaiden raiskaavan, kiduttavan ja tappavan lapsiasi.
että kunhan mä ja lapset selvitään hengissä, niin se riittää. Suosittelen ap:llekin. Pessimisti ei pety.
ja elää myös hyvää omaa elämää. Tee elämästä sellainen kuin haluat, ohjaa valintojasi.