Olen ollut yhdynnässä miehen kanssa monia kertoja tarkoituksena tulla raskaaksi
Kommentit (5)
siis sinä et kerro tuota ja hän ei kerro tuota toista...?
etkä esim. vaadi elatusmaksuja jne. niin en tuomitse.
Kyllä ihmisellä on oikeus omia geenejään viedä eteenpäin, kunhan muistaa kantaa vastuunsa ja olla sekoittamatta muiden ihmisten elämää omilla haluillaan.
Vastuu on kuitenkin raskaampi yhden ihmisen kannettavaksi, joten toivottavasti olet tietoinen mihin ryhdyt.
Miehen tunteet pitää kuitenkin muistaa ja niitä pitä arvostaa. Et saa olla itsekäs tässä asiassa, sillä miehelle omien geenien eteenpäin vieminen , vaikka se tapahtuukin tällä tavalla, voi olla erittäin vakava paikka miehelle. Hän saattaaa olla halukas asioihin, joita et ymmärrä katsoessasi asiota vain omasta näkökulmastasi. Muista siis mennä ehdottoman avoimin kortein, muuten voi tulla sydänsuruja.
Itselleni olisi todella kova paikka, jos tietäisin että maailmalla on lapsi, joka on osa minua. En voisi olla tukematta tällaista pientä ihmistä kaikin mahdollisin tavoin. En voisi öitäni nukkua, tietämättä että teen voitavani tämän oman pienen jälkeläiseni eteen.
Lesbo on lesbo eikä muuksi muutu. Ja lesbot eivät saa lapsia. Joten miksi yrität väkisin? Ei miehetkään vaadi päästä synnyttämään, koska se nyt vaan on mahdotonta. On lesboja, on homoja, on heteromiehiä ja on heteronaisia, ja heterot voivat keskenään tehdä lapsia, muut ei - MIKSI se on niin vaikea hyväksyä? Kyllä minäkin olen synytymästäni lähtien hyväksynyt sen, etten ole esim. mies vaan nainen, en eläin vaan ihminen jne.
Eikä lesbon harrastama lapsitehtailu miehen kanssa oikein siltä kuulosta.
Ei pahemmin kiinnosta kunhan et minua tule panemaan!