Sinkkuisä/äiti: Millaisen roolin odotat uuden kumppanisi ottavan lapsesi kanssa?

Olen ollut sinkkuäiti. Lapsi oli tuolloin teini, kun tapasin nykyisen mieheni. Hänellä ei ole lapsia. Mieheni ja nyt jo kotoa pois muuttaneen lapseni välillä ei ole koskaan ollut erityistä yhteyttä. Kyllä me kolmisin olemme tehneet juttuja paljonkin, mutta mies ja lapsi eivät koskaan kahdestaan. Ihan ok ollut minulle tämä. Lapsella on kuitenkin jo isä, jonka kanssa on ollut ja on vieläkin paljon yhteydessä. 

Meillä uusperhe. Mieheni otti lapseni hyvin vastaan, touhusivat yhdessä monenlaista. Meillä myös yhteinen lapsi. Miehelläni on myös saman ikäinen lapsi kuin minulla. Emme kasvattaneet sinun/minun sekä yhteinen lapsi. Vaan me vanhemmat olimme perheen isä ja äiti. Minua kutsuttiin vain omien lasten kauttä äidiksi ja samoin miestäni isäksi omiensa kautta. Meillä elettiin arkea, johon kaikkien lasten tuli sopeutua. Ongelmat ratkaistiin puhumalla. Tästä on tovi aikaa. Vanhimmat lapset liki 3kymppisiä ja yhteinen täyttää 18. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä uusperhe. Mieheni otti lapseni hyvin vastaan, touhusivat yhdessä monenlaista. Meillä myös yhteinen lapsi. Miehelläni on myös saman ikäinen lapsi kuin minulla. Emme kasvattaneet sinun/minun sekä yhteinen lapsi. 

no luontevamminhan tuo menee, kun kummallakin on samanikäinen lapsi jo ennestään.

mun serkku on bonusisä ja vaimon lapset olivat suhteen alkaessa 8- ja 10-vuotiaat. Serkkuni on sanonut minulle, että häntä kyrsii se, kun aina ruokakaupassa asioidessa hänen tehtäväksi jää maksaa, jolloin hänelle tulee tunne, että hän elättää toisten ihmisten lapsia. Ja lisäksi häntä kyrsii, kun hän ei saa lainkaan pyytää näitä lapsia tekemään kotitöitä vaikk a ovat jo isoja.

Uusperhettä en aio nykyisen kumppanin kanssa perustaa mutta yhteisen kodin haluan sitten kun lapset lähtevät maailmalle. Sellaiset välit pitää siis olla että se onnistuu luontevasti. Lasten täytyy aina olla tervetulleita yhteiseenkin kotiimme (toki sovituissa raameissa, ei ilmoittamatta tai sopimatta etukäteen, täsmennetään nyt sen verran). 

Ja niitä lapsia on meillä molemmilla. Jos jotkut lapsistamme saa joskus omia lapsia, samalla tavalla kohdellaan kaikkia riippumatta siitä kumman jälkipolvea ovat. 

Seurustelin hetken aikaa miehen kanssa, jolla oli n. 7 vuotias lapsi. Tutustuin lapseen vasta, kun seurustelua oli takana jo lähemmäs vuosi ja tulin lapsen kanssa hyvin juttuun. Mies kuitenkin joka päivä muistutti, etten ole hänelle yhtä tärkeä kuin lapsi, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta todella raskasta kuulla joka päivä. He myös lapsen kanssa sopivat mihin menevät reissuun ja ilmoittivat siitä sitten minulle jos haluaisin tulla mukaan. Paikka ei ollut minulle kiinnostava, joten kieltäydyin. Ja hän suuttui siitä. Mies myös halusi, että muutamme yhteen. Hän katsoi asuntoja paikalta, joka oli lähellä koulua ja joissa oli hänelle sopivia ratkaisuja. Kertaakaan ei kysynyt minulta mitä minä kodilta haluaisin.  Mies oletti, että he tekevät lapsen kanssa myös minua koskevat päätökset ja vain ilmoittavat niistä.  Kun mies sitten jätti minut, hän ei kertonut lapselleen joten lapsi laittoi minulle viestiä ja kyseli asiasta ja minä jouduin olemaan se joka hänelle sen kertoo. 

Joo olisin Toivonut, että mies olisi malttanut tutustua ensin minuun ja sitten vasta esitellä lapsensa. Mut ei, parin vko tapailun jälkeen yhtäkkiä ovesta pelmahti esiteini sisälle joka ihmetteli kenen kengät noi on. 

Olen yrittänyt pysyä mahd neutraalina ja hieman sivussa siksi, että näkisin, tuleeko tästä jutusta edes mitään, ennenkuin kiinnyn kenenkään lapsiin. 

En tiedä mitä mies toivoo ja mikä mun rooli on. Ei puhu. Varmaan toivoo jotain ydinperhemeininkiä muistuttavaa. Vihjaillut yhteenmuutosta, hirvittää ajatuskin munankuorilla kävelystä "kotona"....

Tuntuu, että moni isä/äiti toivoo, että uusi kumppani tosiaan alkaisi elättää hoitaa heidän lapsiaan. Siksi moni ei siihen hommaan ryhdykään kun se on ihan kuin pask*aan astuisi.

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin hetken aikaa miehen kanssa, jolla oli n. 7 vuotias lapsi. Tutustuin lapseen vasta, kun seurustelua oli takana jo lähemmäs vuosi ja tulin lapsen kanssa hyvin juttuun. He myös lapsen kanssa sopivat mihin menevät reissuun ja ilmoittivat siitä sitten minulle jos haluaisin tulla mukaan. Paikka ei ollut minulle kiinnostava, joten kieltäydyin. Ja hän suuttui siitä. Mies myös halusi, että muutamme yhteen. Hän katsoi asuntoja paikalta, joka oli lähellä koulua ja joissa oli hänelle sopivia ratkaisuja. Kertaakaan ei kysynyt minulta mitä minä kodilta haluaisin.  Mies oletti, että he tekevät lapsen kanssa myös minua koskevat päätökset ja vain ilmoittavat niistä. 

Tyypillistä.

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin hetken aikaa miehen kanssa, jolla oli n. 7 vuotias lapsi. Tutustuin lapseen vasta, kun seurustelua oli takana jo lähemmäs vuosi ja tulin lapsen kanssa hyvin juttuun. 

No pidempäänähän te seurustelitte kuin vain "hetken", ilmeisesti yli vuoden? Minusta se on jo aika pitkä suhde.

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin hetken aikaa miehen kanssa, jolla oli n. 7 vuotias lapsi. He myös lapsen kanssa sopivat mihin menevät reissuun ja ilmoittivat siitä sitten minulle jos haluaisin tulla mukaan. Paikka ei ollut minulle kiinnostava, joten kieltäydyin. Ja hän suuttui siitä. 

Ettekä te sitten tehneet kahdenkeskisiä matkoja ollenkaan? Onhan ne matkat ihan erilaisia, onko siellä kaksi aikuista vai myös noin pieni lapsi mukana.

Mieluiten ei minkäänlaista roolia. Omat kodit, ei yhteen muuttoa.

Lapsille rauha olla omassa kodissaan.

Isä

Jos muuttaisin yhteen, odottaisin että puoliso osallistuu kanssani normaaliin arkipäivän pyörittämiseen ja arkiseen kasvatustyöhön. Esim. huolehtisi tarvittaessa, että lapsi saa ruokaa tai kuskaisi tarvittaessa harrastukseen tai kieltäisi pomppimasta sohvalla, jos lapsi niin tekisi. Lohduttaisi tarvittaessa jne. Eli osallistuisi kaikkeen sellaiseen mitä arjessa tulee eteen, toisinaan odottamatta.

Minä vastaisin yksin lapsen kustannuksissa, vaatehankinnoista, harrastusvälineistä, koulunkäynnistä ja esimerkiksi hammastarkastuksista jne. Eli kaikki taloudellinen vastuu ja ylipäätään ennakoitavissa olevat asiat olisivat minun vastuulla.

Muutoin toivoisin, että loisi lapseen läheisen suhteen siten, kun se tuntuu luontevalta. Tärkeintä on, että lapsi pystyy luottamaan samassa taloudessa asuviin aikuisiin ja tuntee olevansa rakastettu ja arvostettu omana itsenään.

Ensinnäkään en aio ketään esitellä lapsille nopeasti. Mikäli suhde vakiintuu, niin voin esitellä kumppanin lapsilleni. En oleta kumppanin olevan heille mikään äitipuoli tai osallistuvan kuluihin saati kasvatukseen. Toivottavasti voisimme kuitenkin tehdä asioita yhdessä.

UP

Vierailija kirjoitti:

Jos muuttaisin yhteen, odottaisin että puoliso osallistuu kanssani normaaliin arkipäivän pyörittämiseen ja arkiseen kasvatustyöhön. Esim. huolehtisi tarvittaessa, että lapsi saa ruokaa tai kuskaisi tarvittaessa harrastukseen tai kieltäisi pomppimasta sohvalla, jos lapsi niin tekisi. Lohduttaisi tarvittaessa jne. Eli osallistuisi kaikkeen sellaiseen mitä arjessa tulee eteen, toisinaan odottamatta.

Minä vastaisin yksin lapsen kustannuksissa, vaatehankinnoista, harrastusvälineistä, koulunkäynnistä ja esimerkiksi hammastarkastuksista jne. Eli kaikki taloudellinen vastuu ja ylipäätään ennakoitavissa olevat asiat olisivat minun vastuulla.

Muutoin toivoisin, että loisi lapseen läheisen suhteen siten, kun se tuntuu luontevalta. Tärkeintä on, että lapsi pystyy luottamaan samassa taloudessa asuviin aikuisiin ja tuntee olevansa rakastettu ja arvostettu omana itsenään.

 

minkä ikäinen sun lapsi sitten on?

miksi sinkkusynnyttäjät haaveilee parisuhteesta? ovat jämänaisia

Vierailija kirjoitti:

Joo olisin Toivonut, että mies olisi malttanut tutustua ensin minuun ja sitten vasta esitellä lapsensa. Mut ei, parin vko tapailun jälkeen yhtäkkiä ovesta pelmahti esiteini sisälle joka ihmetteli kenen kengät noi on. 

Olen yrittänyt pysyä mahd neutraalina ja hieman sivussa siksi, että näkisin, tuleeko tästä jutusta edes mitään, ennenkuin kiinnyn kenenkään lapsiin. 

En tiedä mitä mies toivoo ja mikä mun rooli on. Ei puhu. Varmaan toivoo jotain ydinperhemeininkiä muistuttavaa. Vihjaillut yhteenmuutosta, hirvittää ajatuskin munankuorilla kävelystä "kotona"....

Tuttuja ajatuksia edellisestä suhteestani. Ero tuli, koska toinen tosiaan ei malttanut tutustua minuun, vaan olisi pitänyt olla kuin "perhe".

Minulle se näyttäytyi niin, ettei hän ollut ihastunut juuri minuun, vaan tilalleni olisi voinut olla kuka tahansa muu. 

Siinä kohtaa kun toinen alkoi niin ikään jutella yhteenmuutosta (siitäkään ei kysyen, vaan miettien ääneen miltä alueelta alettaisiin tässä asuntoa katsoa), niin ahdistuslevelit nousi eropisteeseen asti. 

Vierailija kirjoitti:

mun serkku on bonusisä ja vaimon lapset olivat suhteen alkaessa 8- ja 10-vuotiaat. Serkkuni on sanonut minulle, että häntä kyrsii se, kun aina ruokakaupassa asioidessa hänen tehtäväksi jää maksaa, jolloin hänelle tulee tunne, että hän elättää toisten ihmisten lapsia. Ja lisäksi häntä kyrsii, kun hän ei saa lainkaan pyytää näitä lapsia tekemään kotitöitä vaikk a ovat jo isoja.

Miksi sitten pysyy tuossa kuviossa, jos ei siinä haluaisi olla?

Nuorin lapseni on melkein täysi-ikäinen, olen yhteishuoltaja. Nykyiseltä miesystävältä en odota  minkäänlaista roolia lapsiasioissa, en myöskään halua enkä odota yhteen muuttamista. Miesystävä on kyllä myös perushuomaavainen ja joustava, häneltä arki sujuu ja on omiakin harrastuksia. Meidän on helppoa sopia yhteisestä ajasta. Sellainen itsekäs, passattava ja liioitellun huomionkipeä ei tietenkään sopisi arkeeni, eihän sellaista moni lapsetonkaan nainen halua.