Purnausta keikkojen alkamisajasta
Suunnittelen meneväni vajaan kuukauden kuluttua katsomaan Kotiteollisuutta Virgin Oiliin Helsinkiin (joo, tiedän että olen juntti tässä suhteessa, heh). Kaverini eivät ko. bändistä pidä (enkä ihmettele), joten menen varmaankin keikalle yksin. Keikka alkanee puolen yön kieppeillä ja ravintolan sivuilla sanottiin, että jos ihmiset tulevat paikalle ajallaa, pääsee keikkakin alkamaan ajallaan.
MIKSI ei voi ilmoittaa suoraan, että keikka alkaa esim. klo 23? Silloin jokainen osaisi tulla paikalle ajoissa. Ymmärrän kyllä, että tuollaisella häilyväll ajalla saadaan jengi baariin ja kuluttamaan rahaa aiemmin, mutta silti ärsyttää.
Vielä isompi ärsytyksen aihe on keikkojen myöhäinen alkamisaika. Käynkin pääasiassa Tavastialla, jossa keikat alkavat ennakkoon ilmoitettuna aikana, eli 21:30 (+ max. 15 min). Ihan loistava systeemi, viikollakin jaksaa käydä katsomassa bändejä.
Ei täältä av:lta varmaan kamalasti keikoilla kävijöitä löydy, mutta piti vaan valittaa jonnekin! Ja kyllä, olen useinkin laittanut palautetta eri ravintoloille keikkojen alkamisajasta.
Kommentit (13)
Sibeliustalossa, koska se menee kiinni klo 24 ja keikat alkavat siis aikaisin.
Samasta syystä myös suosin Tavastiaa keikkapaikkana, mutta siellä taas ärsyttää pakkomaksu narikkaan vaikkei mitään sinne jättäisikään. Mielestäni olemattomasta palvelusta ei saa laskuttaa ja koska hinta on vielä kaiken lisäksi hävytön tekee se asian vielä veemäisemmäksi.
Onpa hyvä, että tämä asia haittaa muitakin.
Olen monesti antanut asiasta palautetta Helsingissä esim. Elmulle Nosturin keikoista, jotka alkavat ja päättyvät liian myöhään. Nosturi on vielä niin huonossa paikassa, että julkisilla ei pääse pois.
Kaiken huippu on, että Nosturi aikoo aloittaa syksyllä alle 18-vuotiaille tarkoitetut klubi-illat, joiden päättymisaika on klo 01 yöllä! On oikein hyvä, että alaikäisille on omat tilaisuudet, mutta miten alaikäiset lapset pääsevät sieltä keskellä yötä pois ja onko alaikäisten ylipäänsä järkevää notkua jossain klo 01 saakka. Edes viikonloppuna.
Mutta jatkakaa vain palautteen antamista, ehkä saadaan joskus muutosta aikaiseksi!
Tavastialla käyn minäkin ja siellä keikkojen sopiva alkamisaika kompensoi pakollisen narikkamaksun.
Tänään tekisi mieli mennä katsomaan Stellaa Virgin Oiliin, mutta keikka alkaa ehkä aikaisintaan 23:30. En mä jaksa roikkua kaupungilla ensin tuohon saakka ja vielä vähemmän kiinnostaa ensin ola ilta kotona ja lähteä nukkumaanmenoajan lähestyessä junalla keskustaan ja keikalle!
Taidanpa laittaa palautetta saman tien Virgin Oiliin!
Mä käyn paljon itse keikoilla, käyn myös mun teinien kanssa ja kuskaan meidän teinejä, jopa viikolla. Eli meidän alaikäiset pääsevät pois keikalta, kun minä haen heidät. Jos tytöt haluavat keskellä viikkoa käydä jotain bändiä katsomassa, niin saavat käydä, mutta koulutyötä se ei saa haitata. Eikä ole tähän asti haitannut.
ihan helkutin hyvin, ei kauheesti nappaa aamuneljään kestävä työ t. muusikko
Mihin aikaan Nosturin keikat alkavat? Esim. tuleva I am x.
Pliide, kertokaa Nosturin keikkojan alkamisaika! Kiitos!
Tänään Jussi 69 lauantaibrunssissa kertoi että missään muussa maassa maailmassa keikat ei ala niin myöhään kuin suomessa.
En yksinkertaisesti jaksa notkua niin pitkään. Jos keikka alkaa hiukan ennen puoltayötä, niin ei edes vapaapäivä riitä. Mua ainakin sit väsyttää monta päivää Ja sitten työt ei suju.