Yle: "Rakastan tätä maata" - iranilaistaiteilija Fatemeh Rashidi löysi Suomesta vapauden, josta kotimaassa voi vain uneksia

Fatemeh Rashidi, 41-vuotias iranilaistaustainen taiteilija ja opiskelija Tampereelta, kertoi Ylen haastattelussa paenneensa Iranin sortoa ja löytäneensä Suomessa vapauden. Hän toivoo Iranin hallinnon vaihtuvan ja ihailee suomalaista tasa-arvoa. Rashidi on käsitellyt taiteessaan naisten asemaa ja sanoo Iranin nykyhallinnon olevan välinpitämätön ihmiselämästä. Hän ei usko palaavansa Iraniin, vaikka siellä tapahtuisi vallanvaihto, vaan haluaa kasvattaa lapsensa Suomessa.

Iranissa tilanne on kärjistynyt Israelin ja Yhdysvaltain iskujen takia. Iranin siviiliväestö kärsii, kun hallinto ei Rashidin mukaan välitä edes lapsista. Hän inhoaa sotalentokoneiden ääntä ja toivoo lapsilleen rauhallisempaa elämää Suomessa. Rashidi maalailee kuvaa Suomesta vapauden, tasa-arvon ja turvallisuuden mallimaana vastakohtana Iranin pelolle, sensuurille ja väkivallalle.

Tämä on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka ihannoidaan Suomea samalla kun unohdetaan, että nämä samat järjestelmät joiden ansiosta täällä on vapautta, ovat tulilinjalla koko ajan. Samalla puhutaan Iranista aivan kuin kaikki iranilaiset olisivat pelkkiä uhreja ja että ongelmat loppuvat heti kun johto vaihtuu.

Entä jos kyse ei ole vain vallasta vaan myös kulttuurista? Entä jos vapaus ei "maistu herkulliselta" kaikille, koska siihen liittyy myös vastuu, jota ei haluta ottaa?

Suomi ei voi olla koko maailman turva paikka. Missä vaiheessa aletaan kysyä, mitä tämä jatkuva ihailu ja maahanjääminen merkitsee meille muille?