jos sinulle olisi se tilanne että harkitsisit vielä yhtä lasta
välillä puoleen välillä vastaan niin kumpaan kääntyisit? Ja kun olisit varma ettet enää 40 veenä aio asiaa miettiä eli tilanne pitäisi ratkaista piakkoin kun vielä on alle 35.
Itse pohtii asiaa -jo vuoden pohtinut- ja välillä mieli sanoo että kyllä ja toisena päivänä ettei sittenkään. Mies haluaisi mutta itse en osaa päättää. Tosin mies ei juurikaan ole asiassa apuna ja tietää että se on vain mun homma. Eli ei painostakaan mua mihinkään.
Kommentit (15)
Ei tehtyjä lapsia kadu, mutta tekemättömiä kyllä. Vanha viidakon sananlasku.
Itse olen tyytyväinen, että meille tuli vielä neljäs lapsi vahinkona. Lapsiluvun piti olla täynnä, mutta mua oli jäänyt kalvamaan ajoittainen ikävä vielä yhdestä. Luonto hoiti hommansa kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta ja nyt on jotenkin ihana helpotus, että en missään nimessä haluaisi enää viidettä. Pienimmätkin tuntemukset loppui onneksi, kun se jokin "oikea" raja täyttyi.
juuri tuolta minusta on tuntunut jo kauan.
:)
Kyllä sen sitten tietää kun on lapsiluku täynnä. Jos ajattelee pelkästään JÄRKEVÄSTI, niin eihän kukaan saisi ollenkaan lapsia. Asiat kyllä järjestyvät..
Meillä oli kaksi ihanaa lasta ja elämämme oli rauhallista ja pystyimme matkustelemaan jne. Pohdimme lähes vuoden, että pitäisiköhän vielä yksi lapsi yrittää saada aikaiseksi vai ei. No, päätimme sitten että katsotaan joko vielä onnistuisi (olin juuri 35-vuotias). No, saimmekin kaksoset. Olihan se järkytys ensin, mutta olivat kuitenkin ihan täysaikaisia ja terveitä lapsia.
Nyt todellakin tuntuu, että lapsiluku on täynnä. Emme kumpikaan enää haikaile pikkuvauva-ajan perään tai haaveile vielä yhdestä..
Kolmannen lapsemme kohdalla oli johtotähtenä juuri tuo ajatus, että 20 vuoden päästä kadumme jos emme ole yrittäneet. Sieltähän se kolmas sitten putkahti, ihana ja rakas lapsemme. :)
Mutta minusta ei ale 35-v. vielä kannata tehdä liian jyrkkiä päätöksiä. Onhan sinulla vielä monta vuotta aikaa! Minä olen nyt 37 enkä täysin ole sulkenut neljännen mahdollisuutta pois, vaikka epätodennäköistä se on. Ajattelisin, että EHKÄ 39-40-vuotiaana, jos silloinkaan. Ja tiedostan kyllä hyvin senkin, että hedelmällisyys on jo laskusuunnassa. Jos ehdottomasti haluaisin neljännen, niin yrittäisin tietenkin heti.
laittanut ikärajaksi 35 enkä 40. Ikärajani olisi se kun voin vielä tulla raskaaksi. Vauvankaipuu on, ja luultavasti lähtisin vielä yrittämään raskautta, jos se muuten olisi järkevää.
Meille ei ole, koska lapsista 2 on sairaita ja vaativia hoidettavia. Terveiden sisarusten keskelle yrittäisin vielä!
Pian 41v
olen nyt 35, kaksi lasta, ei ollut helppoa heidän alulle saanti...haaveilin kolmannesta, mutta entä kun isoin jo kohta 5 ja toinen taapero iässä kasvavat ja kehittyvät, helpottuu koko ajan. Silti olisi kiva, mutta ei tule niin helposti meille vauvaa. No hups, yllätysraskaus mitä en uskonut. En meinaa uskoa vieläkään. Mutta olen onnellinen, mielummin nyt kuin tosiaan 40 v. Ja nyt tiedän että ehkäisy onkin tarpeen :)
vuoden päivät kunnes tulin siihen ratkaisuun, että hankin sterilisaation. En halua enää raskaaksi, enkä halua hoitaa vauvaa. Olen tyytyväinen, että kahden lapsemme vauva-aika on jo takana päin ja voimme suunnitella elämäämme siltä pohjalta. Vaakakupissa painoivat myös ekologiset ja taloudelliset syyt (vaikka rahaa kolmanteen olisi ollut).
Mieheni suostuu onneksi adoptioon/sijaisvanhemmuuteen, jos minä pyörrän joskus päätökseni ja haluankin kolmannen lapsen. :) Eli tämä takaportti on olemassa jos sille tuntuu.
Silloin kun pohdin vielä kolmatta lasta, niin pyörittelin mielessäni sitäkin asiaa, että jos toinen tai molemmat lapsistamme kuolisivat. Mutta ei se kolmas lapsi heitä korvaisi. Ja toisaalta, jos toinen vanhemmista kuolisi, joutuisi leski koville arjen ja talouden kanssa kolmen lapsen yh:na.
Sen jälkeen kun tuo päätös loksahti kohdalleen, en ole empinyt kertaakaan. Päin vastoin, tuntemukseni pönkittyvät joka kerta kun tapaan raskaanaolevia kavereitani tai vastasynnyttäneitä.
Kyllä sen sitten tietää kun on lapsiluku täynnä. Jos ajattelee pelkästään JÄRKEVÄSTI, niin eihän kukaan saisi ollenkaan lapsia. Asiat kyllä järjestyvät.. Meillä oli kaksi ihanaa lasta ja elämämme oli rauhallista ja pystyimme matkustelemaan jne. Pohdimme lähes vuoden, että pitäisiköhän vielä yksi lapsi yrittää saada aikaiseksi vai ei. No, päätimme sitten että katsotaan joko vielä onnistuisi (olin juuri 35-vuotias). No, saimmekin kaksoset. Olihan se järkytys ensin, mutta olivat kuitenkin ihan täysaikaisia ja terveitä lapsia. Nyt todellakin tuntuu, että lapsiluku on täynnä. Emme kumpikaan enää haikaile pikkuvauva-ajan perään tai haaveile vielä yhdestä..
..on täynnä, kun olet tehnyt YHDEN lapsen. Maailma kiittää! Kyllä siinä yhdessäkin ne sinun huippugeenit jatkuvat..
vuoden päivät kunnes tulin siihen ratkaisuun, että hankin sterilisaation. En halua enää raskaaksi, enkä halua hoitaa vauvaa. Olen tyytyväinen, että kahden lapsemme vauva-aika on jo takana päin ja voimme suunnitella elämäämme siltä pohjalta. Vaakakupissa painoivat myös ekologiset ja taloudelliset syyt (vaikka rahaa kolmanteen olisi ollut). Mieheni suostuu onneksi adoptioon/sijaisvanhemmuuteen, jos minä pyörrän joskus päätökseni ja haluankin kolmannen lapsen. :) Eli tämä takaportti on olemassa jos sille tuntuu. Silloin kun pohdin vielä kolmatta lasta, niin pyörittelin mielessäni sitäkin asiaa, että jos toinen tai molemmat lapsistamme kuolisivat. Mutta ei se kolmas lapsi heitä korvaisi. Ja toisaalta, jos toinen vanhemmista kuolisi, joutuisi leski koville arjen ja talouden kanssa kolmen lapsen yh:na. Sen jälkeen kun tuo päätös loksahti kohdalleen, en ole empinyt kertaakaan. Päin vastoin, tuntemukseni pönkittyvät joka kerta kun tapaan raskaanaolevia kavereitani tai vastasynnyttäneitä.
..on mm. ekologiset tekijät. Hienoa!
Ihan ku meikäläisten kolmas tai neljäs lapsi siihen mitenkään vaikuttaisi. Pistetään tuo linja tonne kehitysmaihin missä oikeasti on pulaa ruuasta ja juomasta ym ym ym. Ettei tarviis sinne kehitysapua lykätä miljardeja ja miljardeja. Siellä se ongelma on -ei täällä.
Niin ja miehille ja naisille sinne sterilisaatiot muutaman lapsen jälkeen niin helpottais joskus se nälänhätä ym
Liikaa kuvitellaan että meidän pienessä Suomessa tommosella ratkaistaan maailman ongelmat
kun nuorinkin menee jo toiselle luokalle, niin tulin siihen johtopäätökseen, että on kiva kun vauva-aika on jo meidän osalta ohi. Nyt en asiaa enää pohdikaan.
Paitsi, että mulla on ikää jo se 35. Sen puoleen asia pitäisi siis ratkaista mieluiten muutamien kuukausien sisällä. Suurimmat mutat mun kohdalla on huoli siitä, että kahden terveen lapsen jälkeen kolmas ei olisikaan terve ja elämästä tulisi sitten jotenkin paljon raskaampaa kuin tämä nykyinen "helppo" elämä kahden jo varsin omatoimisen lapsen kanssa. Toinen huoli on sitten se taloudellinen puoli. Nyt tulemme toimeen mukavasti, mutta kolmas voisi keikauttaa totutun elintason. Auto nyt ainakin menisi heti vaihtoon. Minä myös tykkään työstäni tosi paljon ja tiukkaa tekisi olla pois ainakin se pari vuotta.
Ja sitten taas. Jokin ääni sisälläni sanoo, että kolmannen tekemättä jättäminen se vasta harmittaisikin jossain vaiheessa. Tiedän hyvin, ettei kukaan työkavereista minua ravaa vanhainkodissa katsomassa. Tai tule silittämään poskesta kun olen kipeä. Meillä mieskin on vauvakuumeessa ja kyselee parin viikon välein, että joko aletaan hommiin... ;)
Mutta entäpä jos ite haluais vielä kolmannen ja mies ei. Ja mun ikä 36 v. Ja täytyy miehen päätöksestä vissiin sitten tyytyä tähän kohtaloonsa että tässä tämä sitte oli. Kellään muulla ei näköjään näin ole? ):
onnekkaita olette