Mulla on kamala aavistus siitä, ettei Karfien kadonnut suurperhe ole enää elossa
Heitä on etsitty jo vuoden verran ja ovat kadonneet täysin jälkiä jättämättä. Poliisin mukaan lapsilla ei ole akuuttia hätää, vaikka toisaalta viime vuonna poliisi mursi perheen kotioven auki ja lapset sijoitettiin kiireellisesti siltä seisomalta.
Jokin kertoo minulle että nyt etsitään ensisijaisesti ruumiita.
Kommentit (79)
Kyllä ne elossa löytyy, veikkaan näin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne elossa löytyy, veikkaan näin.
Toivottavasti näin. Olisi kyllä jonkinlainen ihme.
Elossa ne on, mutta piilossa. Jos kyseessä olisi perhemurha, sitä tuskin olisi lähdetty tekemään minnekään piiloon vaan se olisi tehty kotona.
Niin. Se yksityisetsivä eilen väläytti vaihtoehdon, että voivat olla kuolleitakin. Kaikki on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Elossa ne on, mutta piilossa. Jos kyseessä olisi perhemurha, sitä tuskin olisi lähdetty tekemään minnekään piiloon vaan se olisi tehty kotona.
Eihän sitä olisi voitu tehdä kotona. Vanhemmat kaappasivat lapsensa suoraan sijoituspaikasta, joten eiköhän heitä etsitty ensimmäiseksi kotoa.
Ei pitäisi kiinnostaa ketään muita kuin ehkä sukulaisia.
Voihan se olla, että höyrypäät on nähneet mereen ajamisen parhaaksi vaihtoehdokseen.
Elämäähän ei tokikaan voinut laittaa kuntoon?
No, kyllä se vielä selviää, ovatko elossa vai eivät. Kiinni jäävät, jos elossa ovat.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Se yksityisetsivä eilen väläytti vaihtoehdon, että voivat olla kuolleitakin. Kaikki on mahdollista.
Etsivä kyllä tietää, milloin on syytä epäillä pahinta, kun joku on kadonnut.
Heidän ajojahtiaan kesti pitkään, ja olivat ihan uutisissakin. Heille on kerennyt kertyä turvaverkko samanmielisistä. Suomessa tuskin ovat enää.
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi kiinnostaa ketään muita kuin ehkä sukulaisia.
Ai kuten Vilja Eerika ja Milo?
Vierailija kirjoitti:
Elossa ne on, mutta piilossa. Jos kyseessä olisi perhemurha, sitä tuskin olisi lähdetty tekemään minnekään piiloon vaan se olisi tehty kotona.
Höpsis.
Todennäköisesti perhe on tehnyt joukkoitsemurhan.
Etelä-Amerikka on hyvä spotti pysyä piilossa.
Niitä piilottelee iso porukka iihmisiä.
Voisitko ap hakeutua avun piiriin?
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Voihan se olla, että höyrypäät on nähneet mereen ajamisen parhaaksi vaihtoehdokseen.
Elämäähän ei tokikaan voinut laittaa kuntoon?
No, kyllä se vielä selviää, ovatko elossa vai eivät. Kiinni jäävät, jos elossa ovat.
Tajusivat varmaan tekonsa seuraukset, lapset menetetty joka tapauksessa... Jos vanhemmat eivät voi heitä pitää, miksi kukaan muukaan saisi?
Vierailija kirjoitti:
Heidän ajojahtiaan kesti pitkään, ja olivat ihan uutisissakin. Heille on kerennyt kertyä turvaverkko samanmielisistä. Suomessa tuskin ovat enää.
Sitten on kyseessä 7 lapsen kaappaus, ja häkki heilahtaa.
Minulla taas ei ole syytä epäillä, etteivätkö olisi helposti pärjänneet piilossa vuoden, jopa Suomessa. Samanmielisten avulla aivan heittämällä. Asuvat jossain mörskässä, ehkä jonkun tuttavan iäkkäiden vanhempien jälkeensä jättämässä autiotalossa, jossa harjoittavat omavaraistaloutta, mutta eivät vain someta siitä niin kuin valtaosa samalla tavalla elävistä. Lämmittävät puilla, kuivattavat jotain villiyrttejä talveksi ja kalastavat. Aikaa askarrella on, kun ei ole kiire mihinkään. Pieniä palveluksia ja välttämättömiä tarpeita saa ystäviltä.
Vierailija kirjoitti:
Etelä-Amerikka on hyvä spotti pysyä piilossa.
Millä v*tulla kansainvälisesti etsintäkuulutettu perhe olisi lähtenyt mihinkään Etelä-Amerikkaan? Elämä ei ole elokuvaa.
Sama aavistus. Kaikki tiedot tämän tapauksen ympärillä ovat jotenkin pahaenteisiä.