Mulla on kamala aavistus siitä, ettei Karfien kadonnut suurperhe ole enää elossa
Heitä on etsitty jo vuoden verran ja ovat kadonneet täysin jälkiä jättämättä. Poliisin mukaan lapsilla ei ole akuuttia hätää, vaikka toisaalta viime vuonna poliisi mursi perheen kotioven auki ja lapset sijoitettiin kiireellisesti siltä seisomalta.
Jokin kertoo minulle että nyt etsitään ensisijaisesti ruumiita.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Niitä piilottelee iso porukka iihmisiä.
Eikös nämä eläneet täysin erakkoelämää? Mistä nämä piilottelijat olisivat ilmestyneet? Kysyn ihan sen takia, että mietin itsekin.
Mulla ei ole ollenkaan sellaista epäilystä. Vain se, etteivät todennäköisesti ole Suomessa enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas ei ole syytä epäillä, etteivätkö olisi helposti pärjänneet piilossa vuoden, jopa Suomessa. Samanmielisten avulla aivan heittämällä. Asuvat jossain mörskässä, ehkä jonkun tuttavan iäkkäiden vanhempien jälkeensä jättämässä autiotalossa, jossa harjoittavat omavaraistaloutta, mutta eivät vain someta siitä niin kuin valtaosa samalla tavalla elävistä. Lämmittävät puilla, kuivattavat jotain villiyrttejä talveksi ja kalastavat. Aikaa askarrella on, kun ei ole kiire mihinkään. Pieniä palveluksia ja välttämättömiä tarpeita saa ystäviltä.
Ei kukaan pysty elämään niin etteikö jonnekin ilmestynyttä porukkaa joku kunnassa pistäisi merkille ja puhuisi eteenpäin kylillä. Esim. metsäkonekuskit liikkuvat joka paikassa.
Ei nekään ihmisten pihoille tule.
Minulla esimerkiksi on talo, jossa voisi aivan mainiosti elää piilossa. Naapurit ovat kilometrien päässä, ja talo on kilometrin päässä tiestä. Paikkakunta, Jossa se sijaitsee, on pieni, ja lähistöllä asuu vain kourallinen ihmisiä. Talo ei siis ole missään kylällä tms.
Kun ovet ovat säpissä, ei taloon pääse. Pitää vielä verhot kiinni. Eikä niitä uteliaita niin haitaksi asti pyöri muutenkaan.
Tällaisia paikkoja on Suomessa paljon. Tarvitaan vain ihmisiä, jotka toimittavat heille ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä piilottelee iso porukka iihmisiä.
Eikös nämä eläneet täysin erakkoelämää? Mistä nämä piilottelijat olisivat ilmestyneet? Kysyn ihan sen takia, että mietin itsekin.
On niillä ollut samanmielisiä tuttuja, vaikka kyläläisiin eivät olekaan tutustuneet.
Se on herttasen yhdentekevää missä ovat. Kunhan eivät enää suomen sosiaaliavun piirissä ole eikä mielellään enää muonavahvuudessakaan.
Väärennetyillä passeilla voi päästä ulkomaille
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Voihan se olla, että höyrypäät on nähneet mereen ajamisen parhaaksi vaihtoehdokseen.
Elämäähän ei tokikaan voinut laittaa kuntoon?
No, kyllä se vielä selviää, ovatko elossa vai eivät. Kiinni jäävät, jos elossa ovat.
Noniii...Pakuullamereenhullu on löytänyt tien tähänkin keskusteluun. Hae apua.
Jos elävät samaan tapaan mitä Ilttiksen haastatteleman naapurin mukaan, joka ei ollut nähnyt lapsia pl. paria heistä ulkona(!) niin aika helppo on 'kadota'.
Jo Suomessakin on 'autiotupia' pitkin poikin maaseutua, toki noissa riski että uteliaat naapurit kaukaakin kiinnitävät huomion jos ei muuhun niin savuavan piippuun mökin katolla, ja alkavat selvittää kuka asuu mökissä.
Mutta jos ovat menneet vaikka Ruotsiin vastaavaan paikkaan, esitelleet ehkä jopa itsensä naapureille jollain kokoonpanolla, niin helppo on piiloutua, varsinkin kun saanevat apua joltain tutuilta.
Ihan esimerkkinä: Rva. on vaikka muutaman nuoremman lapsen kanssa kertonut naapureilla tarinaa paenneensa hullua exäänsä, nepari lasta saattavat ulkonakin näkyä (muut pidetään sisällä kuten ilm. jo Suomessa ollessa oli?) jos hra. huomataan, voisanoa että on serkkupoika joka välillä auttelee.
Tuosta on aika vaikea yhdistää Suomessa kadonneeseen suurperheeseen, jos naapureille 'näkyvissä' elää vain yh-äiti 3 lapsen kanssa... Varsinkin jos ei kuvaa ole kuv vanhemmista, ja ulkonäkökin on helppo muuttaa, peruukki päähän ja lasit silmille.
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi kiinnostaa ketään muita kuin ehkä sukulaisia.
Suomessa on paljon syrjäytyneitä ja mt-eläkeläisiä joilla liikaa aikaa miettiä muiden puuhia.
Vierailija kirjoitti:
Sinun mielisairautesi ei liity karfeihin mitenkään.
Poliisi toimii sossun psykoottisten käskyjen perusteella ja he ovat itsekin selvästi sossun laittomia päätöksiä vastaan tässä keississä.
Kellähän tässä se mielisairaus on ?? Veikkaan että sinulla jutuistasi päätellen......
Vierailija kirjoitti:
Niin. Se yksityisetsivä eilen väläytti vaihtoehdon, että voivat olla kuolleitakin. Kaikki on mahdollista.
Kaikki on toki mahdollista, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi todennäköistä.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Voihan se olla, että höyrypäät on nähneet mereen ajamisen parhaaksi vaihtoehdokseen.
Elämäähän ei tokikaan voinut laittaa kuntoon?
No, kyllä se vielä selviää, ovatko elossa vai eivät. Kiinni jäävät, jos elossa ovat.
Noniii...Pakuullamereenhullu on löytänyt tien tähänkin keskusteluun. Hae apua.
Ole sinä huostahullu hiljaa ja hae sinä itsellesi apua!!
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etelä-Amerikka on hyvä spotti pysyä piilossa.
No olkoot sitten siellä. Varmaan lapsille kiva tulevaisuus.
Monessa paikassa sillä mantereella on parempi elintaso kuin täällä. Toki elintasoerot ovat isot.
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Voihan se olla, että höyrypäät on nähneet mereen ajamisen parhaaksi vaihtoehdokseen.
Elämäähän ei tokikaan voinut laittaa kuntoon?
No, kyllä se vielä selviää, ovatko elossa vai eivät. Kiinni jäävät, jos elossa ovat.
No onhan näitä veteen ajaneita, nytkin nuorisoporukka ajoi johonkin syvänteeseen ja puolet kuoli. Edellisessä veteenajossa kuolivat kaikki. Ja nämä vahingossa.
Karfin tapauksessa joko vahinko tai tahallisuus ovat ihan mahdollisia vaihtoehtoja. Vanhemmat tajuavat itsekin että peli on pelattu ja lapset viedään jos heidät löydetään ja vanhemmista tulee rikollisia.
Miehen isäkään ei tiedä missä ovat.
Kyllä he elossa ovat. Ovat luultavasti menneet ulkomaille esim. Ruotsiin.
Eiköhän tämä perhe ole jenkeissä sen järjestön avustamana, toivottavasti. Siellä ovat loppu elämänsä eivätkä koskaan tule Eurooppaan. Luulen että yhteuskuntaa korpesi noin monen lapsen kotikouluttaminen. Varmaan ovat rokottamattomiakin. Vaikka itse olenkin tuollaista vastaan, perheillä pitäis olla vapaus valita. Toivon heille hyvää ja vapaata elämää, toivottavasti poliisi ei löydä heitä ikinä.
Eihän tuo Ulvilan lapsikaappaajakaan saanut kuin 4kk ehdollista, vaikka vei lapset ulkomaille.