Lue keskustelun säännöt.
Millaiselta äitisuhteeni kuulostaa? Pitäisikö olla tyytyväinen vai tyytymätön?
11.06.2011 |
Äidille voi soittaa koska vain ja rupetella arkisia kuulumisia.
Äiti auttaa mielellään lasteni hoidossa, voimiensa mukaan tietenkin. Vaatimista ei ole puolin eikä toisin. Äiti sanoo, jos hänellä on muita suunnitelmia ja minä kunnioitan sitä.
On paljon asioita, joista voin jutella äidin kanssa. Tunteistani en kuitenkaan oikein pysty puhumaan. Äiti ei ota niitä vastaan, etenkään kielteisiä tunteita. Olen kokenut näin lapsesta asti. Kaipaisin joskus, että äiti lohduttaisi minua. Sen sijaan asetelma on herkästi niin päin, että minä lohdutan äitiä. Minusta tuntuu, että joudun olemaan hänen seurassaan vahva ja kannatteleva.
Äiti on aika kova puuttumaan käytännön asioihin: hänellä on vastustamaton himo esim. järjestellä meillä paikkoja, kasvattaa lapsiamme jne. Tämä ärsyttää minua todella paljon. Olen huomauttanut asiasta äidille, ja hän on vähentänyt höösäämistään jonkin verran.
Jos olen äitini kanssa saman katon alla (esim. sukulaisissa, matkalla tms) pitempään kuin pari päivää, otamme poikkeuksetta yhteen.
---> Kiteytettynä sanoisin, että arki rullaa hyvin, mutta sisälle sattuu.
Mitä mieltä?
Kommentit (3)
Mutta mitä olen muistellut, niin osasta asioita isää kiitän, osasta moitin. Ei siis niin, että olisin elämässäni vaatinut vain äidiltä!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olla omat mieleipiteet ja ihmisarvo, riippumatta siitä että on jonkun äiti. Mulla 80v vanhemmat, itte yli 50v, ja nyt mun 20-30v. lapset kritisoi mua, kun en aikoinaan tehnyt jotain asiaa heidän mielestään oikein. Tein niinkuin parhaaksi tunsin, mutta se ei heistä ollut tarpeeksi. Eli olis hyvä jos sen oman vanhempansakin "hyväksyisi" ihmisenä, kukaan ei ole täydellinen. Äideiltä vaaditaan kaikki, ja iseiltä ei oikeestaan mitään. Mitä vanhemmaksi tulee, ni sitä parempi olis kehittää omiin vanhempiinsa sellainen "samanarvoinen" suhtautuminen.