Miten ihmeessä ottaa miesystävän kanssa puheeksi, että epäilen häntä homoksi? Ilman että loukkaan häntä?
Uudehko suhde, ja mies on kerta kerralta useammin jättänyt vaginayhdynnän väliin, ja kärttää peppua. Peppuvonkausta on paljon, pillun perään ei ole kysellyt oikeastaan kertaakaan. Nuolee ja sormettaa pillua kyllä usein ja hyvin mielellään ja oma-aloitteisesti, ja kehuu pimppiäni vuolaasti.
Mulla ei ole mitään peppuseksiä vastaan, mutta kun en ole nyt itse aloitetta muuhun tehnyt, niin yhdynnät on viime aikoina olleet pelkkiä peppupanoja ja miehen aloitteesta. Eihän tämä nyt kovin hyvältä vaikuta sen suhteen, että kuitenkin kaiketi voisi toivoa että sitä perinteistäkin olisi.
Miten ihmeessä tätä asiaa nyt kannattaisi ottaa esiin? Pelkään että satutan häntä, kun sanon jotain väärää. Tosiaan noin puoli vuotta oltu suhteessa, ja tämä lähti melkein alussa jo kääntymään tälle tolalle. On hieman huijattu olo. Jos tämä nyt ei sitten välttämättä kuitenkaan sitä tarkoita, että mies olisi homo, niin jotenkin tähän pitäisi parempi balanssi saada. Olen toivonut perinteistä yhdyntää monet kerrat, mutta aina se lipsahtaa sen mun suuseksiorgasmin jälkeen pepun puolelle, ja pillu jää välistä. Mies on kyllä hyvin taitava rakastaja, siksi olen varmaan tässä näinkin kauan katsellut että tulisiko jotakin muutosta. Nyt sitten vielä tämä iso kissa pöydälle, mutta miten?
Kommentit (63)
Tosiaan, kouluissa alkoi kesäloma eikä sinulla ole yhtään ystävääkään niin nyt on aikaa panostaa näihin paljon enemmän aikaa kuin kouluviikon aikana. Tuliko edes hyvä todistus?
Millaiset häppärit aloittajalla on; millaista häpyhuulistoa miehesi imee ja nuolee antaumuksella?
Millä nimellä siis kutsutaan miestä, joka ei halua pillua vaan persettä, mutta vain naisen persettä sitten tässä tapauksessa? Olen kuullut toisestakin tällaisesta miehestä, onko tämä itseasiassa yleisempää kuin luulenkaan? Sivistäkää sivistymätöntä.
Vierailija kirjoitti:

Häntä kutsutaan pornotähdeksi joka on erikoistunut anaalikohtauksiin. Ei tavata irl
Joo varmaan hieman turhan kärkkäästi muotoilin tuohon otsikkoon, kun en oikein muutenkaan osannut. En tiedä epäilenkö varsinaisesti homoksi, en vaan ymmärrä mikä se sellainen seksuaalisuuden muoto on, että haluaa vain peppua naiselta? Tuntuu että oma naiseus jotenkin kärsii, kun se kaikista pyhin onkin vasta huonolla varasijalla. Välillä miehen ylistävät puheet pimpistäni tuntuu jotenkin liiallisilta, ja on tullut olo että yrittää kompensoida sitä että ei ole oikeasti kiinnostunut. Miksi ylistää, kun kuitenkin mieluummin haluaa toista, en tiedä. Joo varmaan pitäisi kysyä häneltä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kysy siltä: Ookko nää homo?
Oulussa ei muita olekkaan.
Tee ap näin, kerrot että haluaisit ottaa mukaan kolmannen ja hän olisi mies ja halusit että miehesi kairaisi häntä anneliin, kysyt sitten onko mahdollista. Jos suostuu on hinuri ja näin ei voi loukkaantua. Sanot vaan, että ollut tällainen mieliteko ja jos ei suostu, sanot vaan ei haittaa, oli enemmänkin fantasiaa.
Mielenkiintoista. Kuulostaa kaverin eksältä, täsmälleen samat vinkeet. Ero tuli, kun kaveri alkoi kysellä miksi näin; mies raivostui niin että kävi melkein käsiksi. Kaveri yritti aikoinaan selvitellä asiaa myös asiantuntijoilta, että voiko tuollaista seksuaalisuuden muotoa olla olemassakaan, ja eivät oikein osanneet sanoa juuta tai jaata. Olisiko täällä kenties mies, joka osaisi omasta puolestaan kertoa mistä kyse? Kiinnostaisi oppia lisää. Tietysti niitä tapauksia on, joissa esim peniksen ja vaginan koot sopivat niin huonosti yhteen, että peppureikä tiukkuudessaan ainut mahdollisuus miehen todelliseen tyydytykseen, mutta varmaan aika harvassa.
Vierailija kirjoitti:
Joo varmaan hieman turhan kärkkäästi muotoilin tuohon otsikkoon, kun en oikein muutenkaan osannut. En tiedä epäilenkö varsinaisesti homoksi, en vaan ymmärrä mikä se sellainen seksuaalisuuden muoto on, että haluaa vain peppua naiselta? Tuntuu että oma naiseus jotenkin kärsii, kun se kaikista pyhin onkin vasta huonolla varasijalla. Välillä miehen ylistävät puheet pimpistäni tuntuu jotenkin liiallisilta, ja on tullut olo että yrittää kompensoida sitä että ei ole oikeasti kiinnostunut. Miksi ylistää, kun kuitenkin mieluummin haluaa toista, en tiedä. Joo varmaan pitäisi kysyä häneltä.
Ap
Millainen se sun kaikkein pyhin on; jos sen näkeminen saa miehen erektion surkastumaan, kiinnostaa aidosti!
Se homous on nykyään oletusarvo miehille.

Ei saa surkastumaan, ihan komeasti kivikovana elin seisoo kun jalkovälissäni puuhailee, silti uppoaa vain peppuun jos annan valita. Välillä olen vähän vaativammin toivonut että josko tähänkin, sen kerran olen saanut ja sitten taas kymmenen seuraavaa kertaa kakkoseen jos hän saa valita.
Ap
Onpas surkeaa ja säälittävää, terveisin terve heteromies.
Vierailija kirjoitti:
Onpas surkeaa ja säälittävää, terveisin terve heteromies.
Kiitos, niin minustakin! En kertakaikkiaan ymmärrä.
Ap
On ihan itkettänyt kun olen lukenut tätäkin palstaa ja sitä, miten miehet nauttivat ihan perinteisesti naistensa panemisesta, jos nyt näin suoraan voi sanoa. Mä olen tavallaan tässä kuitenkin jo saanut selville, että mies valitsee aina sen pepun jos siihen mahdollisuus on, ja tuntuu että jos alan kovasti vaatia sitä toistakin niin eihän se voi olla enää mitenkään aidosti ihanaa. Kun hän mieluummin tekisi toista. Että se olisi sitten vähän säälistä tai jotain muuta vastaavaa. Saakeli!!
Ap
Koska tämä vaikuttaa hyvinvointiisi voit varmaan näyttää tämän ketjun hänelle ja kertoa huomenna millaista vaginapenetraatiota sait ihanaan pilluusi; jonka suloisuudesta emme vielä tiedä sen enempää.
Hei mun vaSEN HANDU - me ollaan homoja!
Tartu kiinni penikseen rohkeasti, mutta varmasti ja sano, että nyt äijä pannaan ihan oikeasti ykköseen. Sen jälkeen Sinulla on tuskin enää mitään sanottavaa?
Katsos kun homot eivät pane naisia vaan he panevat miesten kanssa