Uskaltaako kaikki nuoret asua yksin n. 20 v?
Oma tytär on nyt 18 v lukiolainen. Hän on kauhean arka hoitamaan omia asioitaan. Jo kaupassa käyminen yksin pelottaa. Ei osaa laittaa ruokaa. Pyykit, tiskit ja siivoaminen onnistuu.
Haluaa kyllä lähteä opiskelemaan, mutta asua lapsuudenkodissaan. Tämä yhdistelmä ei oikein toimi. Tai vähintään pitäisi hommata ajokortti, mitä ei halua (uskalla).
Uskaltaako kaikkien muiden lapset lähteä lapsuudenkodistaan parikymppisinä? Mitä tässä voisi vielä tehdä, vuosi aikaa?
Esikoisen kanssa ei ollut samanlaista ongelmaa. Halusi muuttaa omilleen. Välissä ollut armeija oli toki vähittäinen muutos itsenäiseen elämään ja kotoa poissa oloon.
Kommentit (41)
Itsenäiseen elämään kouliminen tulee aloittaa heti kun lapsi osaa kävellä. Se ei tarkoita, että 7v osaa hoitaa kaikki asiansa, vaan pikkuhiljaa opetella kodintöitä ja vastuita, esim vastuunkanto tarkoittaa vaikkapa, että hoitaa tiskikoneen tyhjennyksen loppuun eikä lähde pyöräilemään kesken kaiken. Myös kodin ulkopuolelle jossain vaiheessa pitää laajentaa harjoittelua. Jokin vaihe on jäänyt kovin myöhäiseksi teillä. Varmasti se ajokortti olisi hankittava, niin voisi kotona olla vielä kasvamassa, mutta muuten maailma aukeaisi lapsellesi. Paljon ajotunteja alle mukavan ja rohkaisevan ajo-opettajan kanssa, niin kyllä se siitä. Ehkä ope löytyy omasta lähipiiristä?
Vierailija kirjoitti:
Itsenäiseen elämään kouliminen tulee aloittaa heti kun lapsi osaa kävellä. Se ei tarkoita, että 7v osaa hoitaa kaikki asiansa, vaan pikkuhiljaa opetella kodintöitä ja vastuita, esim vastuunkanto tarkoittaa vaikkapa, että hoitaa tiskikoneen tyhjennyksen loppuun eikä lähde pyöräilemään kesken kaiken. Myös kodin ulkopuolelle jossain vaiheessa pitää laajentaa harjoittelua. Jokin vaihe on jäänyt kovin myöhäiseksi teillä. Varmasti se ajokortti olisi hankittava, niin voisi kotona olla vielä kasvamassa, mutta muuten maailma aukeaisi lapsellesi. Paljon ajotunteja alle mukavan ja rohkaisevan ajo-opettajan kanssa, niin kyllä se siitä. Ehkä ope löytyy omasta lähipiiristä?
No tämä sama uskallusongelma on ollut aina, siksi aina tuleutunut vanhemoiinsa tai veljeensä. Vasta lukiolaisena on uskaltautunut kulkemaan busseilla. Ajokorttia ei suostu missään nimessä hankkimaan, vaikka vanhempi opettaisi ja vain automaattikortti tavoitteena.
Ap
Pelkääkö epäonnistumista ja virheitä? Onko täydellisen suorituksen tavoittelija? Onko arka ja tarvitsee runsaasti tsemppiä? Sinä tunnet lapsesi. Keskustele ja ota selvää hänen ajatuksista ja tunteista.
Lapsesi on siis uskomaton nössö. Joo, kyllä normaali parikymppinen uskaltaa ja varsinkin haluaa asua omillaan. Osa lähtee muualle opiskelemaan jo heti yläasteen jälkeen, mieti sitä. Niin minäkin tein eikä jännittänyt yhtään asua yksin 16-vuotiaana. Päinvastoin, se oli mahtavaa.
Eikö bussi kulje opiskelupaikkaan?
20-vuotias on aikuinen eikä enää nuori.
Ihmiset on erilaisia. Itsekin olin nuorena todella arka, vasta ehkä nelikymppisenä "löysin" itsevarmuutta, siihen auttoi työ, jossa olin hyvä. Harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua. Kannustusta, rohkaisua, onnistumisen kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Eikö bussi kulje opiskelupaikkaan?
Aika rajatut ovat ne opiskelupaikat, joihin pääsisi järkevässä ajassa bussilla kenenkään kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsenäiseen elämään kouliminen tulee aloittaa heti kun lapsi osaa kävellä. Se ei tarkoita, että 7v osaa hoitaa kaikki asiansa, vaan pikkuhiljaa opetella kodintöitä ja vastuita, esim vastuunkanto tarkoittaa vaikkapa, että hoitaa tiskikoneen tyhjennyksen loppuun eikä lähde pyöräilemään kesken kaiken. Myös kodin ulkopuolelle jossain vaiheessa pitää laajentaa harjoittelua. Jokin vaihe on jäänyt kovin myöhäiseksi teillä. Varmasti se ajokortti olisi hankittava, niin voisi kotona olla vielä kasvamassa, mutta muuten maailma aukeaisi lapsellesi. Paljon ajotunteja alle mukavan ja rohkaisevan ajo-opettajan kanssa, niin kyllä se siitä. Ehkä ope löytyy omasta lähipiiristä?
No tämä sama uskallusongelma on ollut aina, siksi aina tuleutunut vanhemoiinsa tai veljeensä. Vasta lukiolaisena on uskaltautunut kulkemaan busseilla. Ajokorttia ei suostu missään nimessä hankkimaan, vaikka vanhemp
Arkuus on sekä peritty että opittu. Vanhemmat joko tukevat haluttua kehitystä tai haittaavat sitä.
Onko selvitetty autismin mahdollisuutta. Autisti on arka, hänellä on vaikeuksia hahmottaa ympäristöä ja tilanteita. Tytöillä se usein huomataan vasta aikuuäisiässä, koska tytöt eivät häiriköi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsenäiseen elämään kouliminen tulee aloittaa heti kun lapsi osaa kävellä. Se ei tarkoita, että 7v osaa hoitaa kaikki asiansa, vaan pikkuhiljaa opetella kodintöitä ja vastuita, esim vastuunkanto tarkoittaa vaikkapa, että hoitaa tiskikoneen tyhjennyksen loppuun eikä lähde pyöräilemään kesken kaiken. Myös kodin ulkopuolelle jossain vaiheessa pitää laajentaa harjoittelua. Jokin vaihe on jäänyt kovin myöhäiseksi teillä. Varmasti se ajokortti olisi hankittava, niin voisi kotona olla vielä kasvamassa, mutta muuten maailma aukeaisi lapsellesi. Paljon ajotunteja alle mukavan ja rohkaisevan ajo-opettajan kanssa, niin kyllä se siitä. Ehkä ope löytyy omasta lähipiiristä?
No tämä sama uskallusongelma on ollut aina, siksi aina tuleutunut vanhemoiinsa tai veljeensä. Vasta lukiolaisena on uskaltautunut kulkemaan busseilla. Ajokorttia ei suostu missään nimessä hankkimaan, vaikka vanhemp
Meilläkin tytär pelkäsi ajamista ja pelkää edelleenkin. Millaisessa paikassa asutte jos suostuisi aloittamaan hiljaisilla maaseututeillä?
Ruuanlaittoa voitte nyt yhdessä tehdä, opastat siinä vähitellen itsenäisempään toimintaan. Samoin laitat kauppaan pikkuasioille, ostamaan vaikka pari litraa maitoa. Jos kaupassa käynti yksin ei ollenkaan suju lukiolaiselta, sanoisin että kyseessä on suurempi ongelma kuin pelkkä ujous. Onko lukiossa koulupsykologia? Voisiko siellä käydä juttelemassa. Voi olla kyseessä ihan diagnosoitava sosiaalisten tilanteiden pelko, johon tarvitsee sitten apua. Psykologi osaa auttaa eteenpäin.
Onko nuorella ystäviä vai viettääkö hän vapaa-aikansa pelkästään kotona? Käykö harrastuksissa? Ilmeisesti pystyy kuitenkin normaalisti käymään koulussa?
Onko joku syy, ettei osaa laittaa ruokaa? Pelkää hellaa? Ihmettelin vaan, kun kertomasi mukaan muut arjen työt onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
20-vuotias on aikuinen eikä enää nuori.
Ollut jo 2 vuotta. Tässä on nyt silitelty arkulin päätä vuosikaudet sen sijaan että olisi vastuutettu häntä omasta elämästään.
Ajokortti on pakollinen. Ilman sitä ei edes työllisty eikä voi valita asuinpaikkaansa.
Normaali nuori haluaa omilleen heti kun mahdollista. Veikkaan ettei tämä nuori ole ihan normaali.
Muutin pääkaupunkiseudulle yksin 20-vuotiaana eikä ollut vanhempia perään katsomassa. Yksin hoidin asiat työnhakuineen, asunnon saamisineen aikana, jolloin kännyköitä tai nettiä ei vielä ollut, 80-luvulla. Eikä tuttuja sielläpäin. Millainen nössö ei osaa asua yksin, kun äiti huolehtii aina?
Onko häntä rohkaistu, siis kannustettu positiivisesti tekemään asioita? Tuossa ajokorttiasiassa esim. Että "sinusta tulee varmaan hyvä kuski" ja näin edelleen. Vai onko se elämässä eteminen aina sellaista nihkeää, että pitäisi sitä ja voi voi ja hitsin pitsit.
Aina kyse ei ole uskalluksesta, vaan fiksuudesta jos voi opiskella kotoa käsin ja säästää!
No meillä on aran tyttären kanssa hybridimalli, hänellä on asunto opiskelupaikkakunnalla mutta on paljon myös lapsuudenkodissaan. Totutelkoon vähitellen. Opintoja on yliopistossa nykyisin paljon etänä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on erilaisia. Itsekin olin nuorena todella arka, vasta ehkä nelikymppisenä "löysin" itsevarmuutta, siihen auttoi työ, jossa olin hyvä. Harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua. Kannustusta, rohkaisua, onnistumisen kokemuksia.
Epäonnistumisen sietoa ja pää ulos omasta perseestä.
Arat ihmiset keskittyvät liiaksi omiin tuntemuksiinsa ja heikosti vuorovaikutukseen ympäristön kanssa.
Omasta kokemuksesta tiedän.
Korona-aika teki näistä arkoja. Sosiaalinen arkuus on lisääntynyt valtavasti.
Altistus tuettuna on ainut tie oppia itsenäiseksi eli rohkaise mutta älä tee puolesta.
Pidä opiskelukaupunkiin muuttoa itsestään selvänä ja tue, käytä huumoria ja pysy itse rohkeana.
terv.neljän aikuisen äiti