Lue keskustelun säännöt.
Uskaltaako kaikki nuoret asua yksin n. 20 v?
25.05.2025 |
Oma tytär on nyt 18 v lukiolainen. Hän on kauhean arka hoitamaan omia asioitaan. Jo kaupassa käyminen yksin pelottaa. Ei osaa laittaa ruokaa. Pyykit, tiskit ja siivoaminen onnistuu.
Haluaa kyllä lähteä opiskelemaan, mutta asua lapsuudenkodissaan. Tämä yhdistelmä ei oikein toimi. Tai vähintään pitäisi hommata ajokortti, mitä ei halua (uskalla).
Uskaltaako kaikkien muiden lapset lähteä lapsuudenkodistaan parikymppisinä? Mitä tässä voisi vielä tehdä, vuosi aikaa?
Esikoisen kanssa ei ollut samanlaista ongelmaa. Halusi muuttaa omilleen. Välissä ollut armeija oli toki vähittäinen muutos itsenäiseen elämään ja kotoa poissa oloon.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Muutin pääkaupunkiseudulle yksin 20-vuotiaana eikä ollut vanhempia perään katsomassa. Yksin hoidin asiat työnhakuineen, asunnon saamisineen aikana, jolloin kännyköitä tai nettiä ei vielä ollut, 80-luvulla. Eikä tuttuja sielläpäin. Millainen nössö ei osaa asua yksin, kun äiti huolehtii aina?
Samoin tein minä. Kahden vaatekassin kanssa yksin muutin Keski-Suomen käpykylästä Stadiin 1985.
Tosin äiti tai kukaan ei ollut huolehtinut minusta koskaan. Reilun kuukauden iässä jäin vaihtuvien 15-vuotiaiden kotuapulaisten hoiviin. Ei mitään tietoa, hoitivatko edes. Osaako lapsi hoitaa vauvaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kommentoi:
Tytär on täydellisyyden tavoittelija ja pelkää epäonnistumista. Ei autisti, mutta ehkä jotain kirjon piirteitä löytyy. Pelkää kauheasti vieraille puhumista. Harjoittelusta, ei ole ollut kauheasti hyötyä, sillä ei ole saanut onnistumisen kokemuksia, vaan päin vastoin kokemuksen, että se on ihan kamalaa. Käyttää kaupassa itsepalvelukasaa, jos sellaista ei ole, ei mene. Piempänä teki joskus ostoksia kassalla, mutta huonojen kokemusten jälkeen ei enää mene yksin. On kavereita ja harrastuksia. Koulussa menestyy erinomaisesti. Ymmärtää, että ajokortin saadakseen pitää ajaa kaupungissa, vaikka aloittaisikin maalla. Luonnollisesti on kannustettu kortin hankintaan, mutta ei usko. On kyllä tosi huono muussakin liikenteessä kulkemisessa, joten ei usko, että olisi koskaan hyvä kuski.
Ap
Miksi olet kasvattanut lapsesi pumpulissa? Itse muutin 16 vuotiaana omilleni, osasin tehdä ruokaa ja hoitaa asiani kun ne oli minulle opetettu. 20 vuotiaana olin jo kaksosten äiti.
Omalla ajallaan, omalla tavallaan.
Miksi verrata muihin? Jokainen käy oman tiensä.
Ei uskalla. Moni peräkamaripoika jää yksin asumaan vasta kun vanhemmat haudataan. Sellaiset seikat kuin laskujen maksu ja ruokaostosten teko tulee heille tällöin uutena asiana.
Tunnen tällaisia viisi-kuusikymppisiä ressukoita kolmannen sektorin sosiaalityöni kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on erilaisia. Itsekin olin nuorena todella arka, vasta ehkä nelikymppisenä "löysin" itsevarmuutta, siihen auttoi työ, jossa olin hyvä. Harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua. Kannustusta, rohkaisua, onnistumisen kokemuksia.
Epäonnistumisen sietoa ja pää ulos omasta perseestä.
Arat ihmiset keskittyvät liiaksi omiin tuntemuksiinsa ja heikosti vuorovaikutukseen ympäristön kanssa.
Omasta kokemuksesta tiedän.
Tämähän se on, liiallista itsetarkkailua, mutta ei siihen aina järkipuhe auta.
Siihen auttaa toisto. Ketään ei kiinnosta muiden mokat vaan kaikki pelkäävät omia mokia, mutta kohtuus kaikessa.
Mokaaja on myös sympaattinen kun oppii nauramaan itselleen. Kohtuus siinäkin: kukaan ei tykkää Spedestä.
Vierailija kirjoitti:
Muutin pääkaupunkiseudulle yksin 20-vuotiaana eikä ollut vanhempia perään katsomassa. Yksin hoidin asiat työnhakuineen, asunnon saamisineen aikana, jolloin kännyköitä tai nettiä ei vielä ollut, 80-luvulla. Eikä tuttuja sielläpäin. Millainen nössö ei osaa asua yksin, kun äiti huolehtii aina?
Millähän tavalla tämä kommentti oli muka avuksi ja hyödyllinen? Aivan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kommentoi:
Tytär on täydellisyyden tavoittelija ja pelkää epäonnistumista. Ei autisti, mutta ehkä jotain kirjon piirteitä löytyy. Pelkää kauheasti vieraille puhumista. Harjoittelusta, ei ole ollut kauheasti hyötyä, sillä ei ole saanut onnistumisen kokemuksia, vaan päin vastoin kokemuksen, että se on ihan kamalaa. Käyttää kaupassa itsepalvelukasaa, jos sellaista ei ole, ei mene. Piempänä teki joskus ostoksia kassalla, mutta huonojen kokemusten jälkeen ei enää mene yksin. On kavereita ja harrastuksia. Koulussa menestyy erinomaisesti. Ymmärtää, että ajokortin saadakseen pitää ajaa kaupungissa, vaikka aloittaisikin maalla. Luonnollisesti on kannustettu kortin hankintaan, mutta ei usko. On kyllä tosi huono muussakin liikenteessä kulkemisessa, joten ei usko, että olisi koskaan hyvä kuski.
Ap
Tutkimuksiin ja toimitaterapiaan HE T I. Sä oot kasvattanut tyypillisen hyväksikäytön uhrin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on erilaisia. Itsekin olin nuorena todella arka, vasta ehkä nelikymppisenä "löysin" itsevarmuutta, siihen auttoi työ, jossa olin hyvä. Harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua. Kannustusta, rohkaisua, onnistumisen kokemuksia.
Niin olin minäkin nuorena ujo ja arka, mutta ihan normaalit arkiset asiat kykenin silti hoitamaan ja omilleni muutin 19-vuotiaana. Vanhemmat oli tukena, mutta eivät turhia paaponeet. Heidän asenteensa oli, että elämässä on vaan pärjättävä, vaikka vähän pelottaisikin. Ja niinhän se on ja niinhän sitä pärjäsikin kun ei muuta voinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän poika lähti 19-vuotiaana yksin asumaan. 40 km päähän viereiseen kaupunkiin, omaan yksiöön. Hyvin pärjäsi.
Miksi olet kasvattanut lapsestasi tuollaisen lapasen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on erilaisia. Itsekin olin nuorena todella arka, vasta ehkä nelikymppisenä "löysin" itsevarmuutta, siihen auttoi työ, jossa olin hyvä. Harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua. Kannustusta, rohkaisua, onnistumisen kokemuksia.
Epäonnistumisen sietoa ja pää ulos omasta perseestä.
Arat ihmiset keskittyvät liiaksi omiin tuntemuksiinsa ja heikosti vuorovaikutukseen ympäristön kanssa.
Omasta kokemuksesta tiedän.
Tämä epäonnistumisen sieto yms. asenne pitää lähteä arasta ihmisestä itsestään, ja sen asenteen saamisessa ei auta pää pois perseestä-huutelu, jonka tyyppistä ainakin itse sain omilta vanhemmilta kuulla. No se todellakin kannusti muuttamaan pois kotoa, mutta muuten vain lisäsi arkuutta tuomalla koko ajan tunnetta, että olin vääränlainen.
Harjoitelkaa lisää arjen juttuja. Minulle ei ainakaan kotona opetettu muuta kuin perunoiden keittämistä. Mutta opiskelijaruokailu on tosi edullista, joten ruokaa laittamattakin selviää.
Aiemmin kirjoittaneista komppaan tuota ehdotusta, että hankkisi asunnon opiskelupaikkakunnalta, mutta voi olla kotona jos on etäjuttuja ym. Ja ajokortti auttaa itsenäistymisestä. Ajo-opettajissa on kyllä monenlaisia urpoja, kannattaa yrittää löytää joku kannustava tapaus.
Oma tytär toivoo ainakin, että saisi opiskelupaikan läheltä kotia, ja niin toivon itsekin, vaikka varmaan hän itsenäisesti pärjäisi muuallakin.
Meillä asuu kotona pian 22v nuori joka on alallaan pätkätöiden ikeessä eikä siksi, on myös hitaasti kypsynyttä sorttia, ole kotoa lähtenyt. Ei hirveästi houkuttele asua yksinään maksaen mm vuokraa, kun tulot ja työllistymiset ja kaikki epävarmaa. Kaiken lisäksi haluaisi muuttaa jonnekin mahd kauas pk-seudulta, koska ei viihdy täällä yhtään.
Ei hirveän lupaavalta vaikuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi on siis uskomaton nössö. Joo, kyllä normaali parikymppinen uskaltaa ja varsinkin haluaa asua omillaan. Osa lähtee muualle opiskelemaan jo heti yläasteen jälkeen, mieti sitä. Niin minäkin tein eikä jännittänyt yhtään asua yksin 16-vuotiaana. Päinvastoin, se oli mahtavaa.
Vaikutat kovin kovalta tyypiltä, sorry.
Muutin Helsinkiin kaukaa opiskelemaan 20-vuotiaana heti lukion jälkeen. Kyllä se hieman pelotti, mutta pelkoa ei uskaltamut näyttää, piti vain selvitä. Yhtenä merkkinä stressistä oli se, että menkat loppuivat kohta muuton jälkeen ja palasivat vasta seuraavana kesänä. Menkkojen puuttumista en kyllä isommin surrut, ajattelin vain, että säästyypähän rahaa... Mutta sitten siitä elämän sujumisesta Helsingissä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Olin tosin hieman yksinäinen ajoittain.
Ihmiset ovat kovin erilaisia, joten ei voi vain kylmästi todeta, että nuoren täytyy selvitä. Jos muutto toiselle paikkakunnalle pelottaa, asiaa pitää pohtia yhdessä ja miettiä, mitä kaikkea voisi tehdä, jotta asiat etenisivät nuoren kannalta lempeästi.
"Tutkimuksiin ja toimitaterapiaan HE T I. Sä oot kasvattanut tyypillisen hyväksikäytön uhrin. "
Häh? Mihin tutkimuksiin ja miksi toimintaterapiaan? Miten hyväksikäyttö tähän liittyy?
Joskus on vain pakko pärjätä. Jouduin muuttamaan omilleni 16-vuotiaana perhe syistä. Tasapainottelu töiden, vuokran, laskujen, lukion ja niiden vaadittujen kurssikirjojen kanssa oli aikamoista. Onnistuin sairastumaan lopulta kunnon kuumeeseen ja 40 asteen kuumeessa raahauduin silti lukioon, koska minulla ei ollut varaa jäädä sairauden vuoksi pois.
Oppikirja esimerkki luonnetyypistä mikä kehittyy kasvuympäristössä missä pienetkin virheet olivat katastrofeja ja kaikesta tekemisestä löydetty virheitä. Täällä huudellaan että lapsi olisi kasvatettu pumpulissa, vaikka todennäköisempää on juuri päinvastainen tilanne, jossa vanhempien odotukset ovat pienestä pitäen olleet kohtuuttoman suuret.
Oletko ikinä ääneen sanonut että se on ihan okei epäonnistua välillä? Että ei se haittaa yhtään mitään jos jokin menee väärin ensimmöisellä yrittämällä? Tärkeintä on se että yrittää uudelleen. Ja jos haparoiden tekee ja yrittää, niin älä neuvo vieressä "miten tekisi paremmin", vaan kehu!
Vierailija kirjoitti:
Oppikirja esimerkki luonnetyypistä mikä kehittyy kasvuympäristössä missä pienetkin virheet olivat katastrofeja ja kaikesta tekemisestä löydetty virheitä. Täällä huudellaan että lapsi olisi kasvatettu pumpulissa, vaikka todennäköisempää on juuri päinvastainen tilanne, jossa vanhempien odotukset ovat pienestä pitäen olleet kohtuuttoman suuret.
Oletko ikinä ääneen sanonut että se on ihan okei epäonnistua välillä? Että ei se haittaa yhtään mitään jos jokin menee väärin ensimmöisellä yrittämällä? Tärkeintä on se että yrittää uudelleen. Ja jos haparoiden tekee ja yrittää, niin älä neuvo vieressä "miten tekisi paremmin", vaan kehu!
Ei mennyt yhtään oikeaan tämä. On siis toimittu juuri niin kuin tämä kirjoittaja neuvoo toimimaan.
Ap
Tämähän se on, liiallista itsetarkkailua, mutta ei siihen aina järkipuhe auta.