Nyt ymmärrän, miksi se "EU:n tarkkailuluokka" oli niin paha peikko
Eilisissä ylen tv-uutisissa EU:n asiantuntijat neuvoivat Suomea talouden hoidossa ja arvostelivat mm. uusia veronkevennyksiä ja korkeita yritystukia. Haastateltava kertoi että verotulot vaan vähenevät ja velkaantuminen pahenee mutta ei ole mitään takeita siitä, että millä aikavälillä jos koskaan ja missä määrin veroalennukset edes maksavat itsensä takaisin niistä väistämättä seuraavan velkaantumisen.
Ei paljon kiinnostanut näiden asiantuntijoiden mielipiteet siinä vaiheessa kun nämä päätökset tehtiin. Mutta sitä ennen aina inttivät että jos ei leikkauksia terveydenhoitoon ja työttömyysturvaan ym. tukiin tehdä, niin paha EU tulee käskemään miten pitäisi taloutta hoitaa ja se olisi huono kun ei itse saataisi päättää.
Mun korviin kuulostaa ainakin että EU:ssa oltaisiin tiedetty paljon paremmin mikä on Suomelle kokonaisuutena hyväksi eikä vain kokoomuksen vaalien rahoittajille.
Taidettiin sitä paitsi joka tapaukessa velkaantua enemmän kuin mitä tarkkailuluokan välttämiseen olisi vaadittu, mutta ei se mikään iso muutos ole vaikka sillä peloteltiin samaan tapaan kuin ylipäätään "velkalaivalla" vielä ennen puoliväliriihtä.
Kommentit (34)
Etkö tosissaan muista mitä Kreikalle kävi? Maalla oli valtionvelkaa ja sitten muodostettiin troika EU johtajista ja kaikki mitä irti saatiin realisation ja myytiin velkojen maksamiseksi, kaikki julkiset menot leikattiin nolliin, verotus nostettiin tappiin, nuoret ja työikäiset muuttivat pois maasta ja kreikka pumpattiin taloudellisesti tyhjäksi viimeistä penniä myöten.
Nimenomaan näin. Hallituksella ei ole missään vaiheessa ollut minkäänlaista tarkoitusta "pelastaa Suomen taloutta", kyse on pelkästään suurituloisten, (suur)työnantajien ja omistavan luokan etujen ajamisesta kaikkien muiden kustannuksella. Kaikki, mikä antaa vaikutelman, että talous halutaan "pelastaa" on sumutusta, jonka kohde on omien kannattajien em. kolmeen ryhmään kuulumaton enemmistö.
Eivät nuo olleet EU:n asiantuntijoita vaan OECD:n, joka on koko maailman kehittyneiden valtioiden järjestö. Eniten ihmetytti se, että jälleen kerran mainitaan, että korkeakoulutettujen määrä on Suomessa keskitasoa alempi. Herää kysymys siitä, minkälainen koulutus muissa maissa lasketaan korkeakoulutukseksi.
Vierailija kirjoitti:

Annahan nyt joku konkreettinen lähde tälle utopiallesi
Oletteko aidosti sitä mieltä? Katsokaa vaikka, mitä EU:n painostus tarkoitti esim. kreikkalaisille. Ei siellä todellakaan paapottu ihmisiä. Jokainen valtiolta rahaa saava (eläke, palkka, tuet) otti köniinsä rajusti. Nykyiset kynsisaksimiset on pientä verrattuna siihen, mitä Kreikassa piti ottaa vastaan. Esimerkiksi työttömyyskorvausta leikattiin 22%, samoin minimipalkkoja. Ja Suomi on todellakin Kreikan tiellä.

Ei punikki ymmärrä tuollaista.

No, se 22% leikkaus muutenkin olemattomaan työttömyyskorvaukseen. Suomessa varmaan leikkaus olisi 50%. Lisäksi eläkkeitä leikattiin riippuen eläkkeestä 15-40%. Ja kreikkalaisten eläkkeet on pienempiä kuin meidän. Ylityökorvauksia leikattiin 20% ja minimipalkkaa laskettiin 22%. Siinä nyt aluksi lukuja. Että tervemenoa vaan EU:n valvontaan. Dream on, että sieltä tulisi muuta kuin kylmää kyytiä erityisesti köyhimmille ja eläkeläisille. Koulutetut ja ammattitaitoiset pärjää aina. Nehän voi muuttaa vaikka ulkomaille kuten Kreikassa monet teki. Sen sijaan sairaan, työttömän, kielitaidottoman yms. on vaikea lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Eivät nuo olleet EU:n asiantuntijoita vaan OECD:n, joka on koko maailman kehittyneiden valtioiden järjestö. Eniten ihmetytti se, että jälleen kerran mainitaan, että korkeakoulutettujen määrä on Suomessa keskitasoa alempi. Herää kysymys siitä, minkälainen koulutus muissa maissa lasketaan korkeakoulutukseksi.
Esimerkiksi kora anikoulu ja vuo hi-pai men akatemia.
Leikkauksilla ei luoda talouskasvua. Yläasteikäinenkin tietää tuon, mutta 200 imbesilliä eduskunnassa ei. Sitä tunnelia nyt vaan Tallinnaan ja ydinvoimaloille luvat rakentaa lisää. Slushii oikeita asiantuntijoita ja parhaille ideoille valtion tukea. Aikuiskoulutuki takasin ja se työtömille, niin saadaan raksaukoistakin jotain jota työllistää.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko aidosti sitä mieltä? Katsokaa vaikka, mitä EU:n painostus tarkoitti esim. kreikkalaisille. Ei siellä todellakaan paapottu ihmisiä. Jokainen valtiolta rahaa saava (eläke, palkka, tuet) otti köniinsä rajusti. Nykyiset kynsisaksimiset on pientä verrattuna siihen, mitä Kreikassa piti ottaa vastaan. Esimerkiksi työttömyyskorvausta leikattiin 22%, samoin minimipalkkoja. Ja Suomi on todellakin Kreikan tiellä.
Mistä hatusta vedit tämän tarinan ? Vielä kehtaat sinäkin perskokkare uskotella meille samaa valhetta jota kaksi vuotta on hoettu.
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosissaan muista mitä Kreikalle kävi? Maalla oli valtionvelkaa ja sitten muodostettiin troika EU johtajista ja kaikki mitä irti saatiin realisation ja myytiin velkojen maksamiseksi, kaikki julkiset menot leikattiin nolliin, verotus nostettiin tappiin, nuoret ja työikäiset muuttivat pois maasta ja kreikka pumpattiin taloudellisesti tyhjäksi viimeistä penniä myöten.
Kreikalla oli monin verroin huonommin asiat ja korruptio selvempää. Meillä ei ainakaan ennen tämän hallituksen kurjistamispolitiikkaa oltu vielä lähellekään EU:n huonoiten pärjääviä valtioita. Mutta ennen pitkää se alkaa näkyä monessa asiassa kun 74 000 työtöntä on tällä hetkellä hallituksen aloittamisen jälkeen tullut lisää ja pitkäaikaistyöttömien määrä alkaa olla sama kuin 90-luvun laman aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Leikkauksilla ei luoda talouskasvua. Yläasteikäinenkin tietää tuon, mutta 200 imbesilliä eduskunnassa ei. Sitä tunnelia nyt vaan Tallinnaan ja ydinvoimaloille luvat rakentaa lisää. Slushii oikeita asiantuntijoita ja parhaille ideoille valtion tukea. Aikuiskoulutuki takasin ja se työtömille, niin saadaan raksaukoistakin jotain jota työllistää.
Talouskasvua saadaan, kun ihmiset on valmiimpia työhön, innovatiivisempia ja kekseliäämpiä. Tämä nykyinen malli passivoi ja tukee mukavuusalueella pysymistä. Siitä tässä on kyse. Työttömyyden pitää olla niin epämukavaa, että ihminen on valmis kaikkeen työhön ja ero taloudellisesti on tarpeeksi iso. Lisäksi ihminen on kekseliäs. Sitä vaan kummasta alkaa mielikuvitus lisääntyä, kun on pakko. Miten ihmeessä ihmiset ei matalan sosiaaliturvan tai puuttuvan sosiaaliturvan maissa kuole nälkään?
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosissaan muista mitä Kreikalle kävi? Maalla oli valtionvelkaa ja sitten muodostettiin troika EU johtajista ja kaikki mitä irti saatiin realisation ja myytiin velkojen maksamiseksi, kaikki julkiset menot leikattiin nolliin, verotus nostettiin tappiin, nuoret ja työikäiset muuttivat pois maasta ja kreikka pumpattiin taloudellisesti tyhjäksi viimeistä penniä myöten.
Mikäli muistan oikein, niin Kreikka ei ikinä aloittanut EU:n ja IMF-troikkan vaatimia tervehdytystoimia. Lupaili vain silmät kirkkaina, mutta kun EU-tarkastajat tulivat tarkistamaan tilanteen niin mitään ei ollut tapahtunut ja pian tarkkailijat lähtivät maasta ovet paukkuen. Tätä leikkiä jatkui vuosia vaikka Kreikassa vaihtui välissä hallituskin ja lopulta EU luovutti ja jatkoi uusilla euro-maiden kustantamilla tukipaketeilla. Nuo tervehdyttämistoimet ovat vieläkin aloittamista vaille valmiit.
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosissaan muista mitä Kreikalle kävi? Maalla oli valtionvelkaa ja sitten muodostettiin troika EU johtajista ja kaikki mitä irti saatiin realisation ja myytiin velkojen maksamiseksi, kaikki julkiset menot leikattiin nolliin, verotus nostettiin tappiin, nuoret ja työikäiset muuttivat pois maasta ja kreikka pumpattiin taloudellisesti tyhjäksi viimeistä penniä myöten.
Tämä ei pidä paikkaansa. Kreikalla menee nyt hyvin, ei ne nuoret ole minnekään lähteneet. Suomi on EU:ssa eniten kuralla. Mutta niinhän se on petskun vattakin.
Kun kokoomus vastustaa jotain niin sitä voisin kannattaa. Niillä on syyt miksi pelkäävät ulkopuolisen tuloa selvittämään suomen asioita. Syyt on samoja miksi kokoomus vastustaa talousrikosyksikön kasvattamista. Suomessa on vain 20 talousrikostutkijaa kun ruotsissa niitä on 200.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leikkauksilla ei luoda talouskasvua. Yläasteikäinenkin tietää tuon, mutta 200 imbesilliä eduskunnassa ei. Sitä tunnelia nyt vaan Tallinnaan ja ydinvoimaloille luvat rakentaa lisää. Slushii oikeita asiantuntijoita ja parhaille ideoille valtion tukea. Aikuiskoulutuki takasin ja se työtömille, niin saadaan raksaukoistakin jotain jota työllistää.
... Lisäksi ihminen on kekseliäs. Sitä vaan kummasta alkaa mielikuvitus lisääntyä, kun on pakko. Miten ihmeessä ihmiset ei matalan sosiaaliturvan tai puuttuvan sosiaaliturvan maissa kuole nälkään?
EIköhän nuo rikollisuustilastot, mm. lasten kidnappaukset ja yleiset ryöstelyt ja pahoinpitelyt välillä puolivahingossa tapahtuvine tappoineen korreloi aika vahvasti valtion sosiaaliturvan heikkouden kanssa.
Parempi olisi jos Suomeen ei koskaan sellaista kulttuuria pesiytyisikään koska osittain siitä tulee satunnaista, osittain järjestäytynyttä, mutta siltä tieltä on vaikea samojen ihmisten palautua sitten enää normaalin yhteiskunnan jäseniksi ja asenneilmapiiri leviää pikkuhiljaa.
Ja ei, se ei tarkoita sitä että jokainen jolta pienennetään tuet alkaisi tekemään vakavia rikoksia, mutta yksikin on liikaa ja sitä voi aina miettiä että tuleeko se yhteiskunnalle halvemmaksi lieveilmiöineen jotka nakertaa niin monin eri tavoin muidenkin hyvinvointia sitten. Eikä nuo vankilapäivät ja vartiointiliikkeet ja turvajärjestelyt myöskään ilmaisia ole sen enempää yrityksille kuin valtioille tai yksittäisille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Etkö tosissaan muista mitä Kreikalle kävi? Maalla oli valtionvelkaa ja sitten muodostettiin troika EU johtajista ja kaikki mitä irti saatiin realisation ja myytiin velkojen maksamiseksi, kaikki julkiset menot leikattiin nolliin, verotus nostettiin tappiin, nuoret ja työikäiset muuttivat pois maasta ja kreikka pumpattiin taloudellisesti tyhjäksi viimeistä penniä myöten.
Kreikan ongelma taisi olla, että se oli velkaa IMF:lle ja se otti maan talouden yhdessä EU:n kanssa haltuunsa. Suomella tätä vaaraa ei ole.
Hui hai, puolet Suomen valtion velasta on velkaa Suomen Pankilta. Eli käytännössä Suomen velkprosentti on vain 40%/bkt luokkaa, koska SP ei voi ajaa Suomen valtiota konkurssiin maksamattomien velkojen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan näin. Hallituksella ei ole missään vaiheessa ollut minkäänlaista tarkoitusta "pelastaa Suomen taloutta", kyse on pelkästään suurituloisten, (suur)työnantajien ja omistavan luokan etujen ajamisesta kaikkien muiden kustannuksella. Kaikki, mikä antaa vaikutelman, että talous halutaan "pelastaa" on sumutusta, jonka kohde on omien kannattajien em. kolmeen ryhmään kuulumaton enemmistö.
Hyvin pienestä joukosta siis puhut. 5000e/kk tuloilla pääsee jo top 10% tienaajaksi. Yrityksistä 93 %, on ns. mikroyrityksiä, joissa työskentelee alle 10 henkeä. Kaikista yrityksistä 98% on joko pieniä tai keskisuuria.
EU:n tarkkis olisi pelastanut Suomen köyhät joita heitäkin vielä tarvittaisiin maan rakentamiseen kun suhdanne paranee. Nyt perskeleet ja kokkareet harjoittavat heillä aktiivista eutanasiaa.