Mainostoimistot saisivat joutaa hevon perseeseen
saamari mitä paskaa syöttävät ihmisille ja varsinkin nuorille. Kuka hemmetti kehtaa vielä sanoa olevansa töissä mainostoimistossa.
Kommentit (7)
Nykyajat mainokset ja mainonnan voi luokitella yhdeksi väkivallan muodoksi. Huutoa, välkkyvää nopeaa kuvaa, saman mainoksen jatkuvaa toistoa, tummien ihmisten ylenpalttinen korostaminen joko määrässä tai sijoittelussa. 70-80-luvuilla mainokset ja tietoiskut oli hauskoja, harmittomia ja hyödyllisiä. Niitä katsoi mielellään ja ihmiset tykkäsivät niistä.
South parkissa oli hyviä jaksoja mainoksista.
Oon samaa mieltä, vaikka oon itsekin aikanaan pyörittänyt yksin omaa mainostoimistoa. Kyllä se alkaa käydä mielenterveyden päälle kun käytännössä kusetat ihmisiä ammatiksesi.
Taiteen alan korkeakoulututkinto löytyy. Taloudellisten realiteettien vuoksi päädyin mainosalalle, nykyään teen aivan eri alan palkkatöitä.
Mainoksissa tarjoukset lähinnä tärkeimmät ja muutoin melko yhdentekevää kun harvoin kysyntä kohtaa tuotteisiin.
Kyllä on noiden mainosten taso järkyttävää, jotain lapsellista ryystämistä joka olevinaan hauskaa. Noista oikein tahallaan tehdään todella ärsyttäviä ja aika harvassa mainostetaan tuotetta ilman jotain typerää lisäkikkailua. Ilman somalia ei voi mainosta tehdä kuin harvoin !
Niinpä. En halunnut mennä töihin sellaiseen, tuntui epämääräiseltä.
Oon aina salaa pitänyt mainostoimistossa töissä olevia vähän noloina. Tosi monet taiteellisesti ok-lahjakkaat ihmiset, joilla ei kuitenkaan oo itsessään oikeeta taiteilijuutta, on sit päätyneet vääntämään hammastahna-grafiikoita mainostoimistoon. Oon ollut myös eräässä alan palkintogaalassa töissä, ja nähnyt läheltä, miten jonkun lillukanvarsi-kampanjan voittoa on tuuletettu kuin oltaisiin maailman huipulla. Kuka kertoo heille, että ainoat ihmiset maailmassa, keitä kyseiset mikkihiiri-palkinnot ja -kunnianmaininnat kiinnostaa, on he itse... Ketään mainosalan ulkopuolelta ei kiinnosta.