Lue keskustelun säännöt.
Kohteletko anoppiasi tavalla, jolla haluaisit itseäsi kohdeltavan sitten kun sinä olet anoppi?
01.06.2011 |
Minä en, ja koen siitä syyllisyyttä. En esim. luota anoppiin lastenhoitajana, oma äitini menee aina edelle.
Kommentit (16)
Mutta eipä hänkään kohtele minua niin kuin miniääni kohtelisin, eli..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa asettaa itseäni vävypojan asemaan.
Mä en vaan oikein pidä anopistani ja vaikeaa siksi olla hyvä miniä. Tokikaan en esim. lasten kuullen hauku ja yritän pitää välit asiallisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole poikalasta, joten en osaa vastata tuohon. En osaa asettaa itseäni vävypojan asemaan.
Sitäkin olen välillä ajatellut. En tiedä, en osaa sanoa.
Mielestäni olen kohdellut anoppiani ihan hyvin, kun ottaa huomioon, miten hän on käyttäytynyt minua kohtaan.
Jos miniä käyttäytyy samalla tavalla kuin minä, niin ainakin arvaan, mistä se johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ihan ok anoppi. Tullaan hyvin toimeen, mutta ei kuitenkaan niin hyvin, että voisin häntä mahtavaksi kutsua...:D
edes miettinyt miten anoppia "kohtelen" vaan käyttäydyn häntä kohtaan ihan samaan tapaan kuin muitakin läheisiä. Toki oma äiti on eri asia kuin anoppi, mutta mulla on kai käynyt tuuri kun anopin kanssa tullaan hyvin toimeen, ei löydy mitään valittamista. Lapsenhoidon suhteen luotan enemmän anoppiin kuin omaan äitini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä muutenkaan ole tapana kohdella ketään huonosti. Anoppi myös hoitaa lapsia mielellään, oma äitini taas ei.
Mielelläni en ole missään yhteyksissä, koska anopilla on superutelias luonne ja urkkii ja levittelee koko suvun asiat ympäriinsä. Lisäksi suosii tyttärensä lapsia niin paljon, että me muut ollaan kakkossijalla. Itse toivoisin voivani olla ystävällinen, kaikille tasapuolinen anoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
järkevä ja valoisa ihminen, me soitellaan muutenkin. Miesasiansa se kyllä osaa sotkea perusteellisesti, liian sinisilmäinen ja nenästä vedettävissä, mutta se nyt ei kuulu mulle.
Mä olen sellainen diplomaatti-tyyppi, joka pyrkii tulemaan ihmisten kanssa toimeen, tiettyyn rajaan asti.
olen ainakin yrttiänyt kovin. Käytin esimerkiksi aina eniten aikaa anopin lahjojen miettimiseen, jotta hän saisi jotain spesiaalia meiltä, koitin muistaa hänelle tärkeät asiat ja ottaa ne huomioon.
Olen yrittänyt vetäytyä taka-alalle, jos on ollut aistittavissa skismaa, jotta hän saisi keskittyä poikaansa ja lapsenlapsiin. Tämä kävi aika vaikeaksi, kun välillä majaili meillä pitkiä aikoja.
En ehkä kuitenkaan onnistunut kovin hvin. Hän kertoi tällaisessa tilanteessa minulle luottamuksellisesti, että uskoo mieheni eli poikansa ottavan pian eron, koska olen aina niin äkäisen oloinen.
Kun vähitellen kävi ilmi, että tämä oli hänen oma unelmansa, ei poikansa tavoite millään muotoa, pisti hän välit meihin kokonaan poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä käyttäydyn anoppiani kohtaan asiallisesti. Olemma mieheni kanssa eläneet yhdessä jo 6v meillä on kaksi ihanaa lasta ja anoppi ei ole vieläkään "hyväksynyt" minua sukuun. En luota emmekä kysy anoppia lastenhoito juttuihin koska hän käy n. 1kertaa kuukaudessa tervehtimässä lapsia! (asuu muutman kilometrin päässä meiltä!)
Anoppini ei todellakaan ansaitse mitään mukavaa kohtelua mutta en itse viitsi käyttäytyä yhtä lapsellisesti niin mielestäni riittää että käytökseni häntä kohtaan on asiallista eli kun näemme tervehditään ja vaihdellaan kuulumiset, kerron lasten kuulumiset.
siellä on minun ja lasten paras mummula. ja hyvin menee jutut putkeen anopin kanssa. anopin luona on meille läheisempi mummula kuin äitini luona.
helpommin se menee niin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.