Yle: Koulupuukottaja halusi vain "jännitystä" missä kohtaa äidit jäivät yksin kasvattamaan näitä poikia?

Nyt menee kylmät väreet. 16-vuotias poika hyökkää kouluun veitsi kädessä, jättää jälkeensä videon ja manifestin ja motiiviksi kirjoittaa halunneensa "jännitystä elämään" ja "tehdä jotain merkittävää". Asuu yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Lähipiirissä ollut väkivaltaa jo vuosia. Yksinäinen. Ei kavereita. Ei toivoa.

Miksi tämä kaikki kuulostaa niin tutulta? Ja miksi kukaan ei puhu siitä, että taas kerran äiti on jätetty yksin kannattelemaan aivan liian suurta kuormaa? Missä isä? Missä tukiverkko? Missä yhteiskunta, joka puhuu "varhaisesta puuttumisesta" mutta käytännössä herää vasta kun joku makaa verissään koulun lattialla?

Me äidit yritämme kasvattaa näistä pojista ehjiä ihmisiä, mutta millä voimilla? Poika, jonka maailmassa ei ole muuta kuin eksistentiaalinen tyhjyys ja väkivaltapelit, ei päädy siihen pisteeseen yhdessä yössä. Tämä oli pitkä polku. Ja sen polun varrella meillä on ollut huutoon vastaamaton vanhemmuus, välinpitämättömyys ja yhteiskunta joka säästää nimenomaan perheiden tukipalveluista.

Tätä ei voi enää katsoa hiljaa. Kuinka monen pojan on vielä romahdettava ennen kuin joku kysyy: miksi äiti jäi yksin tämän kaiken kanssa? Kertokaa onko teidänkin perheessä ollut tämä sama hiljainen ahdistus, joka odottaa räjähtämistä? Jaksetaanko me enää?