Miten samalla henkilöllä voi olla epävakaa persoonallisuushäiriö ja psykopatia, jos kerran psykopaateilla ei ole tunteita?
Eikös tunteettomuus ja tunne-elämän epävakaus ole vähän niinkuin ristiriidassa keskenään?
Kommentit (3)
Käsittääkseni psykopatiaan taipuvaisella on esimerkiksi myös lämpimiä tunteita, mutta saattavat olla hyvin rajallisia ja kohdistua vain tiettyhin henkilöihin. Epävakaus taas aiheuttaa esimerkiksi mustavalkoajattelua, läheisriippuvuutta, luottamuksen puutetta ja rajattomuutta. En näe, etteivät nämä kaksi asiaa voisi ilmentyä samanaikaisesti.
Ihminen harvoin täyttää kaikki diagnostiset kriteerit täysin jossain mielenterveyden häiriössä ja päällekkäiksyysiä ilmenee monissa häiriöissä tai sairauksissa.
Sen vuoksi täysin oikean diagnoosin määritteleminen on usein hyvin vaikeaa ja aika monella vaikeasti diagnosoiduilla voi olla pari kolme diagnoosia samaan aikaan. Esim. masennus/bibolaarihäiriö, persoonallisuushäiriö ja joku asperger/ADHD mahdollisesti.
Tärkeintähän varmaan näistä erilaisita diagnoosiyhdistelmistä huolimatta olisi löytää joku toimiva lääke- ja terapiamuoto, jonka löytämisessä voi olla todella kovia haasteita, varsinkin julkisen puolen resursseilla.
Kyllä psykopaateilla on tunteita siinä missä muillakin tietenkin. Lähinnä psykoosissa voi tunteet latistua olemattomiin.
Psykopatia ei ole mikään oikea diagnoosi.