Lue keskustelun säännöt.
Narsististen äitien lasten tukiryhmä
11.05.2025 |
Laitetaas ketju pystyyn. Itsellä tämä äitienpäivä on erityinen, sillä tajusin vasta muutama kk sitten että äitini onkin narsisti. Ei mikään pehmeä, kaiken ymmärtävä tsemppari, vaan se joka oikeastaan eniten elämässäni alensi minua. Ei antanut iloita huolettomasta lapsuudesta, vaan sysäsi oman hyvinvointinsa minun harteilleni. Koko lapsuus ja nuoruus meni munankuorilla kävellen. En tiedä, kuka olen, sillä hänen valheensa vaikuttavat edelleenkin siihen, miten näen itseni ja koko maailman.
Olen äärettömän iloinen niiden puolesta, joilla on mieleltään terve äiti, joka pystyy rakastamaan lapsiaan pyyteettömästi ja aidosti. Itse koen lähinnä surua, koska en saanut sellaista äitiä, vaikka kuinka yritin olla sellaisen rakkauden arvoinen. Nyt onneksi tiedän, että aito rakkaus ei ole riippuvainen teoista tai sanoista. Olen/olet arvokas vaikkei tekisi yhtään mitään!
Kommentit (19)
Totta, mutta ei se haittaa. En aio onnitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuotit äidillesi pettymysten kyyneliä? Katsopas peiliin.
Narsisti sanoisi juuri noin!!!
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuotit äidillesi pettymysten kyyneliä? Katsopas peiliin.
Puhutpas sinä rumasti toisista, höh!
Ootko kokeillut tukiryhmiä? Narsistien uhrien ryhmiä. Myös esim ACA on semmonen ryhmä, jossa työstetään omia haavoja jos on olleet mieleltään sairaat tai alkkisvanhemmat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta, mutta ei se haittaa. En aio onnitella.
Yritän päästä tuohon samaan tilaan: ei haittaa. Se on se, millä pystyy päästämään irti siitä kaikesta. Mennyt on mennyt, mutta nykyhetkeen voimme vaikuttaa itse. Kiitos hyvästä kiteytyksestä :D Ap
Vierailija kirjoitti:
Ootko kokeillut tukiryhmiä? Narsistien uhrien ryhmiä. Myös esim ACA on semmonen ryhmä, jossa työstetään omia haavoja jos on olleet mieleltään sairaat tai alkkisvanhemmat
Tai jos on itsellänne hieman suhtautumisongelmia ja tapana vain syytellä sekä syyllistää äitejänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä samanlaisessa tilanteessa oleva. Ei ole terapiakaan mua korjannut, mutta ihan suhteellisen hyvin olen pärjännyt elämässä silti ja jopa oppinut arvostamaan itseäni. Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
Ootko kokeillut tukiryhmiä? Narsistien uhrien ryhmiä. Myös esim ACA on semmonen ryhmä, jossa työstetään omia haavoja jos on olleet mieleltään sairaat tai alkkisvanhemmat
Luin mä niitä keskusteluketjuja, narsistien uhrien sivuilta. Mutta ne ahdistivat. Itselläni on muutama hyvä ystävä, joilla on sama tausta ja jotka ovat tällä matkalla vähän pidemmällä. Heiltä olen saanut valtavasti tukea ja oikeita näkökulmia. Heidän avullaan olen saanut käännettyä ajatusmallejani oikeille raitelle ja tuntuu että se on minulle oikea tapa työstää. Ainakin tällä hetkellä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnea oivalluksesta, ap! Pitkä tie edessä mutta tärkein mutka selätetty, nyt näet eteesi. Matka voi olla yksinäinen. Ihmiset eivät tule ymmärtämään tai hyväksymään jos päätät katkaista välit äitiisi. Älä silti siitä välitä vaan tee mikä on hyvinvoinnillesi välttämätöntä. Käy asioita rauhassa läpi. Pohdi tarkkaan keneen voi tässä luottaa, äitimyytti on lujassa. Keskity olemaan hyvä äiti omillesi. Tutustu itseesi, siihen todelliseen jota jouduit piilottamaan. Kaikkea hyvää sinulle!
Lämmöllä sinulle 40v nainen joka alkoi joskus 20v tekemään irtautumistyötä. Edelleen haasteita mutta nyt jo voiton puolella. Huomaan nykyään helposti sairaat ihmsiet ja se on iso etu. Elän jo aika täyttä elämää mutta kaikki haavat eivät koskaan parane. Uskallan tavoitella minulle tärkeitä asioita ja minulla on ihanat lapset. Luottamus ihmisiin yhä vaikeaa sillä sairas vanhempi sairastuttaa koko perheen ja suvun sirkuksessa luoviminen on toisinaan voimia vievää.
Vierailija kirjoitti:
Totta, mutta ei se haittaa. En aio onnitella.
Onnittele itseäsi. Siitä, että selvisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä samanlaisessa tilanteessa oleva. Ei ole terapiakaan mua korjannut, mutta ihan suhteellisen hyvin olen pärjännyt elämässä silti ja jopa oppinut arvostamaan itseäni. Tsemppiä ap!
Hei kiva kuulla! Enkä ole muuten täysin varma, että tässä pystykään ns. täysin korjaamaan mitään. Ei sitä historiaa pysty kukaan tai mikään muuttamaan, mutta siihen suhtautumista pystyy. Itse yritän ajatella niin, että olen saanut jotain hyvääkin! En välttämättä olisi lähtenyt lainkaan itsetutkiskelun pariin. En olisi koskaan lähtenyt kyseenalaistamaan sanomattomia sääntöjä ja rajoituksia, jollei taustalla olisi niin vahvoja vääristymiä. Ja ehkä tärkein, taidan tunnistaa itselleni sopimattomat ihmiset herkemmin, enkä tuhlaa aikaa vääriin ihmisiin. Ja osaan arvostaa niitä, jotka ovat pyyteettömiä ja aitoja. Ap
Vierailija kirjoitti:
Onnea oivalluksesta, ap! Pitkä tie edessä mutta tärkein mutka selätetty, nyt näet eteesi. Matka voi olla yksinäinen. Ihmiset eivät tule ymmärtämään tai hyväksymään jos päätät katkaista välit äitiisi. Älä silti siitä välitä vaan tee mikä on hyvinvoinnillesi välttämätöntä. Käy asioita rauhassa läpi. Pohdi tarkkaan keneen voi tässä luottaa, äitimyytti on lujassa. Keskity olemaan hyvä äiti omillesi. Tutustu itseesi, siihen todelliseen jota jouduit piilottamaan. Kaikkea hyvää sinulle!
Lämmöllä sinulle 40v nainen joka alkoi joskus 20v tekemään irtautumistyötä. Edelleen haasteita mutta nyt jo voiton puolella. Huomaan nykyään helposti sairaat ihmsiet ja se on iso etu. Elän jo aika täyttä elämää mutta kaikki haavat eivät koskaan parane. Uskallan tavoitella minulle tärkeitä asioita ja minulla on ihanat lapset. Luottamus ihmisiin yhä vaikeaa sillä sairas vanhempi sairastuttaa koko perheen ja suvun sirkuksessa
Kiitos! Ja ihanasti osaat kirjoittaa, tästä tuli niin hyvä mieli! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnea oivalluksesta, ap! Pitkä tie edessä mutta tärkein mutka selätetty, nyt näet eteesi. Matka voi olla yksinäinen. Ihmiset eivät tule ymmärtämään tai hyväksymään jos päätät katkaista välit äitiisi. Älä silti siitä välitä vaan tee mikä on hyvinvoinnillesi välttämätöntä. Käy asioita rauhassa läpi. Pohdi tarkkaan keneen voi tässä luottaa, äitimyytti on lujassa. Keskity olemaan hyvä äiti omillesi. Tutustu itseesi, siihen todelliseen jota jouduit piilottamaan. Kaikkea hyvää sinulle!
Lämmöllä sinulle 40v nainen joka alkoi joskus 20v tekemään irtautumistyötä. Edelleen haasteita mutta nyt jo voiton puolella. Huomaan nykyään helposti sairaat ihmsiet ja se on iso etu. Elän jo aika täyttä elämää mutta kaikki haavat eivät koskaan parane. Uskallan tavoitella minulle tärkeitä asioita ja minulla on ihanat lapset. Luottamus ihmisiin yhä vaikeaa sillä sairas vanhempi sairastuttaa koko perheen ja suvun sirkuksessa
💖
Itsensä löytäminen. Se tyyppi joka on kokoajan ollut vaan mitä ei ole voinut näyttää. Kuka se on? Mikä se on? Hävettää myöntää pelkästään itselleen etten tiedä kuka tai mikä olen.
Onnittelen itseäni että selvisin ja havahduin näinkin myöhään kuin 50v huomaamaan. Tajusin kun viettettiin synttäreitä että ei hemmetti mikä elämä ja tuossa tuo yksi paasaa kuinka en kelpaa siihen enkä tähän, kuinka kaikki on aina väärin ja syy yksin minussa, kirjoittajassa. Täytekakussakin oli liikaa sokeria johon osasin jostain kumman syystä vastata että aha, ei ole pakko syödä, sen voi heittää roskiin ja että minulle maistuu kyllä, mielestäni onnistuin ja se lienee pääasia näin omilla 50v synttäreillä.
Matka on alussa, itsesyytökset valtavat. Vertaistukea lukenut vaan alkoi ahdistamaan vielä enemmän. Nykyään valikoin kenelle kerron että välit äitiin on katki. Ihmiset syyllistävät minut että olisi pitänyt ymmärtää ja että kyseessä vanha äiti. No sepäs se. Kaikki keinot, kivet ja kannot on käännetty ja syy on minun, mitäs synnyin. Omakuvan rakentaminen että riitän ja olen olemassa, vaikeaa on.
On uskomatonta ja jopa aivan sairasta minkä läpi on tullut. Ja tässä mä olen, selväjärkisempänä kuin koskaan.
Mitätöity kaikella tapaa. Pää pystyssä eteenpäin koska mä voin ja kaikkea se leipä elättääkin. Ei tarvitse todistaa muille mitään. Saan keskittyä itseeni ja etsiä, kuka kumma mä oikein olen.
Täällä toinen samanlainen, olen päässyt henkisesti jo vähän irti ja alkanut hyväksymään tilannetta. Välit on vielä mutta katkaisen jos huono käytös yltyy ja olen tehnyt sen selväksi. Tämä vähän rajoittaa sitä huonon käytöksen ilmenemistä mutta ei paljon. Aina on tukiryhmiä alkkisten vanhemmille mutta ei samalla lailla jos on muuten vaan mt-ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Itsensä löytäminen. Se tyyppi joka on kokoajan ollut vaan mitä ei ole voinut näyttää. Kuka se on? Mikä se on? Hävettää myöntää pelkästään itselleen etten tiedä kuka tai mikä olen.
Onnittelen itseäni että selvisin ja havahduin näinkin myöhään kuin 50v huomaamaan. Tajusin kun viettettiin synttäreitä että ei hemmetti mikä elämä ja tuossa tuo yksi paasaa kuinka en kelpaa siihen enkä tähän, kuinka kaikki on aina väärin ja syy yksin minussa, kirjoittajassa. Täytekakussakin oli liikaa sokeria johon osasin jostain kumman syystä vastata että aha, ei ole pakko syödä, sen voi heittää roskiin ja että minulle maistuu kyllä, mielestäni onnistuin ja se lienee pääasia näin omilla 50v synttäreillä.
Matka on alussa, itsesyytökset valtavat. Vertaistukea lukenut vaan alkoi ahdistamaan vielä enemmän. Nykyään valikoin kenelle kerron että välit äitiin on katki. Ihmiset syyllistävät minut että olisi pitänyt ymmärtää ja et
Hei aivan mahtavaa, että ymmärsit viimein! Se on niin petollista, lapsena sitä uskoo aivan kaiken, mitä vanhemmat sanoo. Se on normaalia käytöstä ja niin on aina ollut. Vaatii oikeasti paljon havaita, ettei se olekaan ok. Että oma vanhempi ei olekaan aina oikeassa, ei aina olekaan sinun puolellasi, ei rakastakaan aidosti vaan käyttää hyväksi mitä rumimmilla tavoilla! Saat olla ylpeä itsestäsi. Ja kun viimein näkee sen oman vanhemman uhmaikäisenä lapsena, se parantaa aivan valtavasti! Sinä olet häntä aikuisempi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen samanlainen, olen päässyt henkisesti jo vähän irti ja alkanut hyväksymään tilannetta. Välit on vielä mutta katkaisen jos huono käytös yltyy ja olen tehnyt sen selväksi. Tämä vähän rajoittaa sitä huonon käytöksen ilmenemistä mutta ei paljon. Aina on tukiryhmiä alkkisten vanhemmille mutta ei samalla lailla jos on muuten vaan mt-ongelmia.
Ap tässä. Välit meilläkin vielä on, olen vain tiedostamatta erkaannuttanut häntä jo 15 vuotta ja nyt vasta ymmärrän miksi! Päätin, että toistaiseksi pidän asialliset välit. Käyttäydyn "niinkuin kuuluu", eli vastaan jos soittaa ja tänäänkin laitan viestillä onnittelut, mutten enää soita kuulumisia tai kerro syvimpiä haavojani. Vähän silleen tyyliin hyvänpäiväntuttu. En mene enää käymään tai kutsu meille, en aio pilata joulujani tai syntymäpäiviäni sillä, että altistan itseni arvostelulle. Jännitin aina ihan hirveästi, että kelpaanko minä, puolisoni tai kotini hänelle. Riittää, että kelpaavat itselleni! Ja hänkään ei muuten ole soitellut pitkään aikaan. En ilmeisesti ole antanut hänelle sitä ihailua ja kannustusta, mitä kaipaa ja on suunnannut huomionsa muualle. Olen aina sanonut oman mielipiteeni ja perustellut niin hyvin, ettei hänen agendansa vaan pärjää siinä taistossa. Taidan olla ärsyttävä ja siksi saan olla rauhassa😅
Miksi tuotit äidillesi pettymysten kyyneliä? Katsopas peiliin.