Miten oma äiti voikin olla näin inhottava? Vaikka kuinka olisi humalassa niin en voi ymmärtää :(

Olen oikeasti pahoillani. Äitisi ilkeys ei ole jotain mitä sinun tarvisisi sietää, mutta jota selvästi joudut sietämään pakosta. Mutta se mikä on mahtavinta on se, että itse ei tarvitse siirtää sitä sitten omilleen. Toivon sinulle tärppiä ja onnea elämään. Äitisi ilkeys on äitisi ilkeyttä.

Ensimmäinen oli ajattelemattomuutta, saattoihan tuo ajatella, ettette vielä ole yrittäneet, kun vasta 2 vuotta tunteneet.

Ja ruoasta, kunhan vain puhui, ettei tarvitse näiden kanssa rajoittaa.

Mäkin jauhan koko perheelle, että kasviksia saa syödä niin paljon kuin huvittaa, jotta menisi lastenkin isälle perille, ettei laihduttaessa tarvitse nähdä nälkää, (kun saattaa päättää olla syömättä, ja kuvittelee, että sillä laihtuu) ja että lapsetkin oppivat syömään terveellisesti, kun tuppaa noita lihavuuspuheita olemaan normaalipainoisilla lapsillakin jo.

Kumpikaan kommentti ei ainakaan kuosta pahalta. Ehkä ikävä tilanteesi saa merkityksettömät lauseet tuntumaan isommilta kuin ne ovatkaan. Sitä paitsi, me äiditkin olemme vain ihmisiä. Vaikka itsekin rakastan lapsiani yli kaiken, saatan väsyneenä tai muuten vaan kiukkuisena sanoa jotain tyhmää.

Eikä nuo kommentit ole pahoja mielestäni. Ehkä hieman olis voinut sanojaan miettiä silti, mutta äitisi rakastaa varmasti sinua.

Eipä tuohon voi muuta sanoa, kuin että ainakin kannattaa välttää äidin seuraa kun juo alkoholia. Vanhempien sanoista voi yrittää olla välittämättä mutta se on todella vaikeaa. Lapsi kuitenkin syntyy hakemaan vanhempiensa hyväksyntää (huolehdintaa). Ehkä on helpompaa välttää tilanteet joissa vanhemmat päästävät typeryyksiä suustaan.



Itse olen sairastanut syömishäiriön ja silti vanhempani huomauttelevat jatkuvasti painostani (bmi 24, minulle itselleni painoni viimeinkin ok enkä tästä muuksi halua), hokevat miten pitäisi laihduttaa, mitä voi syödä ja mikä taas pitää ehdottomasti lopettaa (esim annoskokoni moittivat aina pystyyn). Syömishäiriön sairastaneelle hirveän vaikeaa kuunnella tuollaista toistuvasti vanhemmiltaa. Koska en osaa olla kuuntelematta sitä olen ratkaissut tilanteen väistötaktiikalla : ensinnäkin kutsun vanhemmat kylään niin harvoin kuin mahdollista, toisekseen teen kaikkeni jotta puhe ei siirtyisi esim painoon, ruokaan, ulkonäköön, vaatteisiin tai mihinkään riskiasiaan. Esim piilotan mahdolliset karkit, limsat. vaaán ja liikuntaan/ulkonäköön liittyvät lehdet. Käyn ennen vierailua asunnon huolella läpi ettei esillä ole mitään turhaan painostani huomauttelemiseen innostavaa.



Toiset voivat olla sitä mieltä ettei tällainen väistötaktiikka johda mihinään mutta suosittelen sitä silti sinulle. Saa sillä kuitenkin vältettyä turhaa mielipahaa sellaisten ihmisten puheista joita ei voi täysin sulkea pois elämästä.

mutta harrastaako äitisi muuten ilkeilyä ja piilovittuilua? Voisin tunnistaa erään sukulaiseni juuri tuontapaisista lauseista, joissa yhtä aikaa vähän vihjaillaan minulle jostain viastani ja sitten ehdotetaan jotain itsestäänselvää ratkaisua.. juuri tyylillä "sinun kannattaa syödä näitä kasviksia koska ne eivät lihota", ihan kuin en tuota tietäisi itsekin. Ja siinä, että kuka noita asioita sanoo, on todella iso ero, muilta ihmisiltä ottaisin nuo lauseet vain suunheilutuksena, mutta tuo ko. sukulainen taas osoittaa mielipiteitään minusta myös muilla tavoin, jolloin lauseidenkin merkitys on erilainen.



Joka tapauksessa, olen pahoillani:/ Ainakin opit niitä asioita, joita ei kannata sitten omille lapsille siirtää.

MINULLE itkemällä, kuinka hänestä ei tule isoäitiä. En pysty ikinä unohtamaan sitä. Siis hänellä on kaksi lasta, minulla ei ainuttakaan ja hänellä on suurin suru siitä, ettei pääse mummoksi :´(

Kun mulle sanottu ettei siihen ole lääkitystä...

olette liian kilttejä tyttöjä äideillenne. Miten annatte itseänne noin kohdeltavan. Sanokaa suoraan että mulle ei noin puhu KUKAAN. Kyllä niille äideillekin voi vastaan sanoa ja täytyykin jos ne kuvittelee että niillä on oikeus arvostella aikuisia lapsiaan. Minä olen pamauttanut päin naamaa sekä äidilleni että mummolleni jotka molemmat niin ajattelemattomia törkeitä piikkejä heittää. Minä tirvaisen takaisin. Sitten eipä nähdäkään vähään aikaan kun miettivät tahollansa. Jos ei kerrasta opi niin sitten vaan uudestaan. Sanokaa nyt aikuiset ihmiset äideillenne niin kuin asia on. Ei ne siihen kuole. Ja jos ne ei muutu niin ei muutu, mutta oppivathan ainakin pitämään suuta soukemmalla kun karjaset että mulle ei noin puhuta. Sitten voit vaikka lähteä menemään. Että heippa. Tosi tyhmää että annatte läheistenne kohdella itseänne noin paskamaisesti ettekä pidä puolianne. Ja opettakaa ne miehennekin ärähtämään jos moista tapahtuu.