Miksi jotkut yrittää koulia jo pienistä lapsista huippu-urheilijoita?

Varmaan siksi, että niistä tulisi huippu-urheilijoita...

Olisipa mustaki koulittu huippu-urheilija, 10 vuoden päästä makaan sairaasängyssä, sohvalla tai haudassa

Kyllä minä vanhempana kannustan lastani urheiluun, olen kannustanut jo pienestä. Jokaista lajia saa kokeilla ja itse päättää mikä on se kivoin.

Uimataito on myös sellainen joka opeteltiin jo ihan pienenä.

Samoin kouluun mennään pääsääntöisesti aina kävellen tai pyörällä!

Ei me aikuisten määriä treenata mutta liikkuminen on osa jokaista päivää.

Kai se menee niin, että ensin viedään lapsi sen oman tutun lajin pariin ja jos yhtään näyttää siltä, että lapsella on siihen lahjoja, joillain alkaa suuret suunnitelmat syntyä päässä. Harva huippu-urheilija kai ilman sitä systemaattista valmennusta ja työtä on päässyt siihen, missä on, joten se kai se "oikea" polku on. Toki pitää muistaa, että kaikista, jotka tuolle polulle yritetään työntää, ei silti tule huippuja. Jos vanhempi on itse treenannut joskus tosimielessä, varmaan osaa samaistua siihenkin, että joskus väsyttää ja vaihtoehdot on puskea siitä läpi tai antaa olla. Kai jokainen vanhempi haluaa lapselleen parasta? Sitä toivoisi, että ne omat unelmat oman lapsen suhteen kohtaa realiteetit.

Olipa horinaa :D

Voin arvata lajit mitä on kyseessä. Lapsi oppii helposti uusia motorisia taitoja juuri tuossa iässä ennen kouluun menemistä ja joissakin lajeissa se on aika välttämätöntä oppia tietyt asiat hyvinkin varhain. Kuten eräs huipulle päässyt sanoi: "You've to start training when you're young."

Vierailija kirjoitti:

Voin arvata lajit mitä on kyseessä. Lapsi oppii helposti uusia motorisia taitoja juuri tuossa iässä ennen kouluun menemistä ja joissakin lajeissa se on aika välttämätöntä oppia tietyt asiat hyvinkin varhain. Kuten eräs huipulle päässyt sanoi: "You've to start training when you're young."

Ei ole kyseessä mikään aikaisen erikoistumisen laji, vaan osa huipuista on päätynyt lajin pariin vasta teininä. Ap 

Koska haluan kompensoida oman epäonnistuneen elämäni.

Sitten kun urheilu-ura loppuu, niistä tulee mattinykäsiä.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan siksi, että niistä tulisi huippu-urheilijoita...

Ja hyvin harvasta tulee, varsinkaan heistä, jotka erikoistuvat aikaisin ja ovat nuorena ikäluokkansa huippuja. Nämä tutkitusti lopettavat keskimääräistä useammin aikaisin kun taas "late bloomerit" usein jatkavat uraansa pidemmälle ja ylemmällä tasolla.

Tuttua. Oma lapsi harrastaa yleisurheilua ja siellä on näitä vanhempia, joilla selkeästi on itselläkin taustaa lajin parissa ja lapsesta yritetään tehdä sellaista urheilijaa, jota itsestä ei koskaan tullut.

Yksikin äiti on ihan hirviö. Lapsi itkee joka kisoissa ja tämä äiti vaan huutaa ja haukkuu. Todella pienikokoinen tyttö on aina ilmoitettu esim. kolmiloikkaan ja korkeuteen, joissa ensimmäisessä lapsi pelkää, että ei pääse kasaan saakka ja toisessa tuli rimakauhu. Lapsi hyppää itkien ja äiti huutaa ja tiuskii.

Yksi isä taas juoksuttaa lapsiaan. Leireillä pitää juosta aina yksi setti enemmän ja kovempaa kuin muut. Jos kisoissa menee huonosti, isä pakottaa lapset jäämään kentälle juoksemaan pitkiä vetoja kisan jälkeen.

Lapsen yhden kaverin isä taas valmentaa itsekin ja lapset ovat jo ihan pienestä treenanneet ja kisanneet ihan hurjia määriä. Siis sellaisia, mitä monet treenaa vasta lukioikäisenä aikaisintaan. On nuo lapset todella hyviä monessa lajissa, en sitä kiellä. Mutta ei tuo nyt silti terveeltä vaikuta. 

Omaa tietotaitoa halutaan siirtää eteenpäin ja tarjota lapselle mahdollisuus olla huippu jossakin. Mitä enemmän vanhempi voi antaa, sitä pidemmälle lapsi pääsee. Aasiassa noita huippuja valmennetaan jo taaperoina.

Lapsen kasvatus on vähän komsi komsaa. Vapaan kasvatuksen tuotoksista tulee yleensä suunnilleen syrjäytyneitä. Toinen ääripää on sitten psykopaatti suorittaja. Sinä edustat ehkä sitä kultaista keskitietä.

Vierailija kirjoitti:

Tuttua. Oma lapsi harrastaa yleisurheilua ja siellä on näitä vanhempia, joilla selkeästi on itselläkin taustaa lajin parissa ja lapsesta yritetään tehdä sellaista urheilijaa, jota itsestä ei koskaan tullut.

Yksikin äiti on ihan hirviö. Lapsi itkee joka kisoissa ja tämä äiti vaan huutaa ja haukkuu. Todella pienikokoinen tyttö on aina ilmoitettu esim. kolmiloikkaan ja korkeuteen, joissa ensimmäisessä lapsi pelkää, että ei pääse kasaan saakka ja toisessa tuli rimakauhu. Lapsi hyppää itkien ja äiti huutaa ja tiuskii.

Yksi isä taas juoksuttaa lapsiaan. Leireillä pitää juosta aina yksi setti enemmän ja kovempaa kuin muut. Jos kisoissa menee huonosti, isä pakottaa lapset jäämään kentälle juoksemaan pitkiä vetoja kisan jälkeen.

Lapsen yhden kaverin isä taas valmentaa itsekin ja lapset ovat jo ihan pienestä treenanneet ja kisanneet ihan hurjia määriä. Siis sellaisia, mitä monet treenaa vasta lukioikäisenä aikaisintaa

Mitä helvettiä :D kisakieltoon tuollaiset vanhemmat ja lapset.

Minun isä oli tuollainen. Minusta ei tullut huippua. Sain ensimmäisen burn outin lukiossa. Hädin tuskin selvisin lukiosta ja sen jälkeen räpiköin vuosia.

Ollaan puhuttu tästä paljon ystävieni kanssa. Kaikilla meillä on taustaa jossain lajissa. Lapsuutemme superhuipuista suurin osa lopetti teininä. Ja lopuilla oli kasa vammoja ennen kuin lopettivat parinkympin kynnyksellä.

Oma lapsi urheilee tasan omilla ehdoillaan. Nyt keväällä oli mahdollisuus siirtyä parempaan ryhmään harjoittelemaan. Totesin, että lapsen urheilu-ura, hän päättää. Halusi olla vielä kesän vähän rennommassa ryhmässä, jossa on vähemmän treenejä. Siirtyy vasta syksyllä. Aika monen muun vanhemmat siirsivät jo kesäksi treenaamaan enemmän. Alakoululaisia.

Aika harvassa on ne lajit, joissa aikuisena harjoittelun aloittanut voi tulla huippu-urheilijaksi.

Elämässään mielestään epäonnistuneet vanhemmat tuputtavat omat mielenkiintonsa lapsilleen, noloa ja lapsellistahan tuollainen on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua. Oma lapsi harrastaa yleisurheilua ja siellä on näitä vanhempia, joilla selkeästi on itselläkin taustaa lajin parissa ja lapsesta yritetään tehdä sellaista urheilijaa, jota itsestä ei koskaan tullut.

Yksikin äiti on ihan hirviö. Lapsi itkee joka kisoissa ja tämä äiti vaan huutaa ja haukkuu. Todella pienikokoinen tyttö on aina ilmoitettu esim. kolmiloikkaan ja korkeuteen, joissa ensimmäisessä lapsi pelkää, että ei pääse kasaan saakka ja toisessa tuli rimakauhu. Lapsi hyppää itkien ja äiti huutaa ja tiuskii.

Yksi isä taas juoksuttaa lapsiaan. Leireillä pitää juosta aina yksi setti enemmän ja kovempaa kuin muut. Jos kisoissa menee huonosti, isä pakottaa lapset jäämään kentälle juoksemaan pitkiä vetoja kisan jälkeen.

Lapsen yhden kaverin isä taas valmentaa itsekin ja lapset ovat jo ihan pienestä treenanneet ja kisanneet ihan hurjia määriä. Siis sellaisia, m

Mitä helvettiä :D kisakieltoon tuollaiset vanhemmat ja lapset.

 

Surullisinta on, että näitä vanhempia löytyy joka lajista. Ja usein ne vanhemmat unelmat eivät edes toteudu ja lapsen lapsuus on tuhottu ihan turhaan. 

Vierailija kirjoitti:

Aika harvassa on ne lajit, joissa aikuisena harjoittelun aloittanut voi tulla huippu-urheilijaksi.

Silti on paljon lajeja, joissa oikeasti voisi harrastella teini-ikään saakka vasta silloin päättää ottaako tosissaan vai ei. Ja joka tapauksessa sen pitäisi lähteä lapsesta, ei vanhemmista.

Treenaan itse maratoneille töiden ohessa. Aina kun joku vanhempi alkaa saarnaamaan miten lasten pitää treenata enemmän tai vaatii lapsiltaan hirveästi, kysyn, että kuinka paljon he treenaavat päivätyönsä päälle. Yleensä eivät ollenkaan eivätkä tajua miten rankkaa se on lapselle. Palon harrastukseen pitäisi lähteä lapsesta itsestään.

Minusta on ihan ok, jos lapsi omasta halustaan harjoittelee paljon. Silloin lapsi saa siitä itselleen jotain. Mutta vanhempien ei pitäisi tähän koskaan painostaa. Jos urheilussa menestyminen on vanhemmalle kovin tärkeää, voi lapsen urheilun kautta elämisen sijaan itse ilmoittautua maratonille, hyroxiin tai triathlonille ja kokeilla mitä on tehdä kaikki se työ sen eteen.

Tämän takia itseltäni meni urheiluharrastukseeni maku jo yläasteella. Olisi ollut kiva vain harrastaa, mutta oli niin tavoitteellista, että arki-illat oltiin treeneissä ja viikonloput kisoissa. Äitini puolelta ei sinänsä painostusta pärjäämiseen tullut, mutta vetosi siihen, että treeneissä on käytävä kun on maksettu. Olin kiusattu ja ulkopuolelle jätetty, kun valmentajien omat lapset laitettiin kaikessa etusijalle. Vasta yläasteella uskalsin sanoa asiasta, ja äiti ymmärsi ja otti mut pois. 

Vierailija kirjoitti:

Treenaan itse maratoneille töiden ohessa. Aina kun joku vanhempi alkaa saarnaamaan miten lasten pitää treenata enemmän tai vaatii lapsiltaan hirveästi, kysyn, että kuinka paljon he treenaavat päivätyönsä päälle. Yleensä eivät ollenkaan eivätkä tajua miten rankkaa se on lapselle. Palon harrastukseen pitäisi lähteä lapsesta itsestään.

Minusta on ihan ok, jos lapsi omasta halustaan harjoittelee paljon. Silloin lapsi saa siitä itselleen jotain. Mutta vanhempien ei pitäisi tähän koskaan painostaa. Jos urheilussa menestyminen on vanhemmalle kovin tärkeää, voi lapsen urheilun kautta elämisen sijaan itse ilmoittautua maratonille, hyroxiin tai triathlonille ja kokeilla mitä on tehdä kaikki se työ sen eteen.

Tämä! Haluaisin nähdä ne kentän laidalla lapsilleen nalkuttavat lylleröt itse treenaamassa niitä määriä mitä lastensa muka pitäisi.