Epävakaa persoonallisuushäiriö. Miten selviytyä oman toiminnan aiheuttamasta häpeästä?

Raskas diagnoosi, yritä antaa ittellesi anteeksi. Mene terapiaan, jos mahdollista, dkt hoidolla saatu lupaavia tuloksia. Ainakin keravalla oli joitain vuosia sit joku dkt ryhmä terkkarilla. Oliskohan muuallakin?

Samaa pohdin usein itse, vaikkei ole itsellä diagnosoitu. Ei siinä auta kuin yrittää asennoitua niin, että tehtyä ei saa enää tekemättömäksi ja häpeän tähden olisi typerää pilata koko loppuelämänsä. Se ei muuta enää mitään, että vihaan itseäni tai sinä itseäsi. Sitä paitsi, häpeän tarkoitushan on opettaa meitä millaista käytöstä emme halua enää toistaa. Eli jos kykenee antamaan itselleen anteeksi, olemaan armollinen ja oppimaan siitä, niin sen tarkoitus on jo toteutunut. Välillä yritän myös muistuttaa itseäni siitä, miten vähän lopulta ajattelemme muiden ihmisten mokia ja kuinka ison prosentin ajasta jokainen miettii itseään. Tai joskus sekin auttaa, että miettii miten neuvoisi ystäväänsä samassa tilanteessa. Hyvän ystävän kanssa voi nauraa hyväntahtoisesti hänen noloille hetkilleen, joten miksi ne omat noloudet olisivat sitten yhtäkkiä anteeksiantamattomia. Omaan häpeään jumittuminen on tietyllä tapaa itsekeskeistä, koska siinä vääristyy helposti se, miten tärkeä itse muka on. Jos et ole satuttanut tarkoituksella ketään, kaikki on ihan hyvin. Jos taas olet loukannut toista ihmistä, pyydä anteeksi ja sen jälkeen yritä olla parempi. Mitään muuta emme voi tehdä, kuin yrittää oppia täällä ja pitää itsestämme ja muista parempaa huolta jatkossa.

No nyt sait mitä tilasit. Lapsi ilman isää jne.

Onneksi isä pelastautui.

Minä olin nuorena aivan tuhannen sekaisin. Mulle on annettu suuseksiä bileissä keittiön pöydällä niin että kaikki näki ja muuta aivan schaibaa ja tasotonta. En minä niitä enää mieti, olen käynyt pitkän terapian ja rauhoittunut. Libidokin sammui jossakin kohtaa. Parisuhteeseen musta ei ole, sen hyväksyminen teki kipeää. 

Vierailija kirjoitti:

Samaa pohdin usein itse, vaikkei ole itsellä diagnosoitu. Ei siinä auta kuin yrittää asennoitua niin, että tehtyä ei saa enää tekemättömäksi ja häpeän tähden olisi typerää pilata koko loppuelämänsä. Se ei muuta enää mitään, että vihaan itseäni tai sinä itseäsi. Sitä paitsi, häpeän tarkoitushan on opettaa meitä millaista käytöstä emme halua enää toistaa. Eli jos kykenee antamaan itselleen anteeksi, olemaan armollinen ja oppimaan siitä, niin sen tarkoitus on jo toteutunut. Välillä yritän myös muistuttaa itseäni siitä, miten vähän lopulta ajattelemme muiden ihmisten mokia ja kuinka ison prosentin ajasta jokainen miettii itseään. Tai joskus sekin auttaa, että miettii miten neuvoisi ystäväänsä samassa tilanteessa. Hyvän ystävän kanssa voi nauraa hyväntahtoisesti hänen noloille hetkilleen, joten miksi ne omat noloudet olisivat sitten yhtäkkiä anteeksiantamattomia. Omaan häpeään jumittuminen on tietyllä tapaa itsekeskeistä, ko

Kirjoitit kauniisti, kiitos. <3

Joo, mä kanssa jätin parisuhteet muille. En kykene parisuhteeseen, kaikki kolme lastani (eri miehille) kasvatin yksin kun suhteeni miehiin ei onnistu läheisriippuvaisen ja impulsiivisen luonteeni takia. Tämän tajuaminen on ollut iso asia. Tsemppiä muillekin epävakaille. Onneksi ikä auttaa myös. 

Ap

Hv