Miten voimme estää leskeä saamasta isämme kuoltua avioliiton mukaista tasinkoa?
Emme halua, että leski pääsee isän rahoihin käsiksi.
Kommentit (43)
Lesken olisi pitänyt ilmaiseksi piikoa kaikki ne vuodet? Kyllä ne rahat enemmän leskelle kuuluu kuin lapsille, jotka eivät mitään ole tehneetkään.
Ette varmaan mitenkään. Eiköhän leski ole jo ajoissa osannut hoitaa asiat kotiin päin.
Ette mitenkään. Leskellä on asemansa ja hyvä niin.
Painostamalla isää tekemään aviohdon, jos isä on jo kuollut niin on myöhäistä.
Jos isä on elossa niin silloin se voi tehdä vaikka juhannuskokon rahoistaan, ehkä se jo harkitsee tuota kun on noin ahneita lapsia saanut aikaan.
Tuleva leski on jo siirrättänyt kaiken omaisuuden omiin nimiinsä. Te saatte kyllä halutessanne vanhat valokuvat, kunhan palautatte kansiot.
Eipä tule muuta mieleen kuin m**ha.
Vierailija kirjoitti:
Tuleva leski on jo siirrättänyt kaiken omaisuuden omiin nimiinsä. Te saatte kyllä halutessanne vanhat valokuvat, kunhan palautatte kansiot.
Lapseton mies kuoli, sukulaiset haaskalla, leski sai kaiken olivat tehneet keskinäisen testamentin. Arvaa harmittiko sukua kun olivat jo keskenään jakaneet omaisuuden
Keskity vaikka keräämään itse omaisuutta omille lapsillesi jätettäväksi. Ja tee avioehto puolisosi kanssa, ettei moista toisen rahojen saamista pääse omassa liitossasi käymään.
Rikkaampi voi ainoastaan jemmata rajat suvulleen kuolemalla puolisoa myöhemmin ja vaatimalla osituksen kieltäytyen tasingon maksamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleva leski on jo siirrättänyt kaiken omaisuuden omiin nimiinsä. Te saatte kyllä halutessanne vanhat valokuvat, kunhan palautatte kansiot.
Lapseton mies kuoli, sukulaiset haaskalla, leski sai kaiken olivat tehneet keskinäisen testamentin. Arvaa harmittiko sukua kun olivat jo keskenään jakaneet omaisuuden
Aika outoa, että suku luuli saavansa jotain.

Oikein. Leskelle ne rahat kuuluukin, hän sen ihmisen kanssa asui, eikä ne sukulaiset. Sukulaiset jotka eivät pidä edes yhteyttä odottaa aina perintöä kieli pitkällä kun joku lapseton sukulainen kuolee.
Auttamalla leskeä rikastumaan. Jos leski on varakkaampi kuin vainaja, ei hän saa tasinkoa. Tosin rikastuminen pitää tapahtua jo ennen isänne kuolemaa, koska omaisuuden tilanne katsotaan kuolinhetken mukaan.
Eiköhän sun isä ole hoitanut nämä asiat jo eläessään ja palkannut kaupungin parhaan tuomarin valvomaan rakkaan puolison etua, jotta leski saa viettää viimeiset elinvuodet ihmisarvoista elämää, rahan ahneita perillisiltä.
Jaahas, se on "Silppu" taas valheineen liikkeellä!
Sillähän näitä sukuhöpöilyjä riittää...Ja tämä palsta ei ole ainoa paikka, missä näitä satujaan levittää.
Esim. lily.fi- sivustolla blogi; Parempaa elämää/ Jekku sekä ihan äskettäin aloitettu Yhdessä läpi arjen. Tää on siitä metka kikkailija, että se toistaa tiettyä kaavaa jutuissaan (*kuvitteleeko oikeasti, ettei KUKAAN tunnista...).
Tuossa arki- blogissa on ollut jo ne saaamaat vanhat kimppahevos- jutut sekä joku sukuunkin liittyvä riitatilanne ("Yllätyyys!").
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleva leski on jo siirrättänyt kaiken omaisuuden omiin nimiinsä. Te saatte kyllä halutessanne vanhat valokuvat, kunhan palautatte kansiot.
Lapseton mies kuoli, sukulaiset haaskalla, leski sai kaiken olivat tehneet keskinäisen testamentin. Arvaa harmittiko sukua kun olivat jo keskenään jakaneet omaisuuden
Aika outoa, että suku luuli saavansa jotain.
No nämä on jokaisen haaskalla, vähänkään sukua niin odottavat jotain. Kuvittelivat että heidän veljensä jättää kaiken heille, ei mikään rikas ollut muttei ihan köyhäkään
Ettepä tietenkään niin.