Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eija ponnisti kylän köyhimmästä mökistä tohtoriksi, laulajaksi ja kirjailijaksi Eihän tuollaisesta voi mitään tulla

Vierailija
25.04.2025 |

Tällainen asenne oli *kasvatuksessa* ennen. Jopa opettajilta saattoi kuulla mitä sattuu ja omilta vanhemmilta!

Köyhistä oloista ponnistanut Eija Hinkkala, 72, teki Saksassa yliopistouran ja piti Hampurissa omaa praktiikkaa, kunnes halusi ryhtyä iskelmälaulajaksi ja muutti takaisin Suomeen. Laulajaunelman toteuduttua Eija on toiminut muun muassa musiikkialan etujärjestön toiminnanjohtajana. Nyt 72-vuotiaana Eija valmentaa ihmisiä asenteesta ja kirjoittaa menestystietokirjoja.

Oli vähän ristiriitaista, että maailma oli toisaalta minulle auki, että kyllä minä voin, ettei minua sinänsä mikään estä, mutta kyllä minä muistan haaveilleeni nuorempana laulajan tai näyttelijän ammatista. Minulla oli esimerkiksi sellaiset rajoitukset selkeästi, että enhän minä täältä syrjäkyliltä voi lähteä mihinkään Helsinkiin teatterikouluun tai mihinkään koskaan. Se suuri oli sitten taas ihan mahdotonta kuitenkin. Eli on ollut ristiriitaista kyllä siellä rajoitteitakin on ollut. 

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma: Eija ei ollut kylän köyhimmän mökin lapsi.

Vierailija
2/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi naisilta vaaditaan nykyään niin paljon? Miehet pääsee helpommalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ongelma: Eija ei ollut kylän köyhimmän mökin lapsi.

Ahaa, että taas huijataan ja woketetaan. Taisi ollakin kylän suurimmasta talosta kotoisin...

Vierailija
4/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä hän sai kaikella tällä aikaan? LP:n?

Vierailija
5/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä hän sai kaikella tällä aikaan? LP:n?

Mitä sitten?

Vierailija
6/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnen kyllä tohtoriksi väitelleitä, joiden lähtökohdat todella niukat ja ankeat. Se on mahdollista, jos haluja on. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat kokeneet esteitä. Eräs isoäitini ystävä oli itseoppineena tosi lahjakas taidemaalari. Eli kotirouvana taviselämää kuitenkin. Sitten harmitteli sitä, kun perheensä ei päästänyt taideopintoihin. 

Tälläisiä on paljon. Rohkeus puuttuu. Toisaalta pystyvät sopeutumaan taviselämään. Eivät ole tarpeeksi mielisairaita yms. 

Vierailija
8/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kyllä tohtoriksi väitelleitä, joiden lähtökohdat todella niukat ja ankeat. Se on mahdollista, jos haluja on. 

En usko. Vähän on taas väritetty taustoja ja uhriuduttu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kyllä tohtoriksi väitelleitä, joiden lähtökohdat todella niukat ja ankeat. Se on mahdollista, jos haluja on. 

Usein jokin ponsi, joka saa tähtäämään korkealle. Monilla taiteilijoilla on esim. mt-ongelmat, jotka estävät normaalin elämisen. 

Vierailija
10/14 |

Tosin nykyään on lääkkeet, jotka mahdollistavat normaalin elämän. Entisaikaan tuollaiset hiukan pimeät lahjakkaat tyypit piirtelivät, kirjoittivat ja musisoivat jonkun sukulaisen nurkissa. Parisuhteeseen eivät pystyneet. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taviselämä on kuitenkin se optimaalisin. Perhe, työ, hyvä arki. Lämmin ja turvallinen piiri. Ihminen on sosiaalinen eläin. Kun poikkeaa tästä, on jollakin tapaa sairas. Tavallinen työ on sosiaalisesti hyväksyttävää. 

Vierailija
12/14 |

Näin. Turha se on mitään liikoja yrittää, pelkkää ajanhukkaa ja kangastusten tavoittelua...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin itse muistan tapauksen jossa perheen pojasta olisi koulutettu vaikka mikä. Mutta tytöstä ei. Tämä siis joskus kerrottu minulle. 

Vierailija
14/14 |
25.04.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Boomeripolvessa naiset tosiaan jo kouluttautuivat. Ei ollut kotiäitiys miehen elättinä enää ainoa vaihtoehto.

Minunkin 50-luvun taitteessa synt.äitini teki tämän valinnan. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi kahdeksan