Yh:na kasvattaminen vaikeaa!!

olen miettinyt kanssa, kuinka pelottavaa vanhemmuuden valta on.



Meillä on paljon enemmän sääntöjä ja vaaditaan parempaa ja kohteliaampaa käytöstä kuin vaikkapa naapureissa, missä on saman ikäisiä lapsia. Välillä mietin, että olenko nujertamassa lapsen ja alistanko häntä jotenkin.



TOisaalta lapset osoittavat pahaa mieltään ja harmiaan meille vanhemmille, luottavat meihin ja ovat sosiaalisia ja reippaita.



Mutta silti mietin tätä usein. Että olemmeko me miehen kanssa jotenkin aivan hakoteillä ja se selviää meillel karmealla tavalla joskus myöhemmin.



Ehkä tällaiset pelot on ihan luonnollisia ja tarpeellisiakin, vaikka olisivatkin silti aiheettomia.

että pilaan lapsen kun se on täysin minun "armoillani".

Mutta tähän on auttanut se että olen paljon keskustellut kasvattamisesta erilaisten ihmisten kanssa, ja miettinyt omien vanhempieni kasvatustyyliä,mitä siitä haluan jatkaa eteenpäin ja mitä en.

Lisäksi olen lukenut paljon kasvatusaiheista kirjallisuutta.



Mutta samaa mieltä olen, se on vaikeaa.

kouluikäisenä osataan kiitos, anteeksi ja ole hyvä. Näillä selviätte pitkälle.



Olen itsekin yh. tärkeintä on, ettet vaadi liikaa samaan aikaan. Itse ole tehnyt niin, (kuulin yh-tutultani hänen tekevän näin) että joka viikko tai kuukausi painotan jotain asiaa. Jos siis haluan, että lapsi oppii kiitos, niin sitten kehuttiin erityisesti tästä asiasta. Kun jokin asia oli lähes opittu, niin otetaan uusi opittava asia kohteeksi.

nyt äkkiä tätä lukemaan ne jotka väittää ettei perheellä ole merkitystä, isiä ei tarvita ja vapaa kasvatus on parasta ja mitä kaikkea paskaa sitä kuuleekin,,,

kouluikäisenä osataan kiitos, anteeksi ja ole hyvä. Näillä selviätte pitkälle.

Olen itsekin yh. tärkeintä on, ettet vaadi liikaa samaan aikaan. Itse ole tehnyt niin, (kuulin yh-tutultani hänen tekevän näin) että joka viikko tai kuukausi painotan jotain asiaa. Jos siis haluan, että lapsi oppii kiitos, niin sitten kehuttiin erityisesti tästä asiasta. Kun jokin asia oli lähes opittu, niin otetaan uusi opittava asia kohteeksi.

Mun lapsi ei osaa vielä puhua. Voi kun olisi joku toinenkin tässä joka voisi sanoa milloin mä olen ihan epäjohdonmukainen ja epäreilu ja niin edelleen.

Puhumattakaan siitä, että on kauhean kuluttavaa (ainakin mulle) olla koko ajan, taukoamatta, olla se ainut huomionlähde taaperolle.

ap

Välttämättä kumpikaan ei huomaisi toisenkaan toilailuja, puhumattakaan omistaan. Tai jos huomaisi, niin sitten niistä tulisi aina perheriita, ja silti kumpikin jatkaisi vain omalla linjalla.

Onhan se kuluttavaa olla yksin. Olisiko mahdollista viedä lastasi välillä hoitoon?

kouluikäisenä osataan kiitos, anteeksi ja ole hyvä. Näillä selviätte pitkälle.

Olen itsekin yh. tärkeintä on, ettet vaadi liikaa samaan aikaan. Itse ole tehnyt niin, (kuulin yh-tutultani hänen tekevän näin) että joka viikko tai kuukausi painotan jotain asiaa. Jos siis haluan, että lapsi oppii kiitos, niin sitten kehuttiin erityisesti tästä asiasta. Kun jokin asia oli lähes opittu, niin otetaan uusi opittava asia kohteeksi.

Mun lapsi ei osaa vielä puhua. Voi kun olisi joku toinenkin tässä joka voisi sanoa milloin mä olen ihan epäjohdonmukainen ja epäreilu ja niin edelleen.

Puhumattakaan siitä, että on kauhean kuluttavaa (ainakin mulle) olla koko ajan, taukoamatta, olla se ainut huomionlähde taaperolle.

ap

yh:nä oleminen on tavallaan valinta (pois lukien tietty puolison kuolema tai vammautuminen)

kouluikäisenä osataan kiitos, anteeksi ja ole hyvä. Näillä selviätte pitkälle.

Olen itsekin yh. tärkeintä on, ettet vaadi liikaa samaan aikaan. Itse ole tehnyt niin, (kuulin yh-tutultani hänen tekevän näin) että joka viikko tai kuukausi painotan jotain asiaa. Jos siis haluan, että lapsi oppii kiitos, niin sitten kehuttiin erityisesti tästä asiasta. Kun jokin asia oli lähes opittu, niin otetaan uusi opittava asia kohteeksi.

Mun lapsi ei osaa vielä puhua. Voi kun olisi joku toinenkin tässä joka voisi sanoa milloin mä olen ihan epäjohdonmukainen ja epäreilu ja niin edelleen.

Puhumattakaan siitä, että on kauhean kuluttavaa (ainakin mulle) olla koko ajan, taukoamatta, olla se ainut huomionlähde taaperolle.

ap

ei se mies taloudessa mitään takaa.mäkin olen käytännössä yh vaikka mies onkin.häntä nyt vaan ei nappaa lastenhoito eikä kasvatus.(on vaan ajan kysymys koska erotaan).

yh:nä oleminen on tavallaan valinta (pois lukien tietty puolison kuolema tai vammautuminen)

kun lapsi on pieni vauva...

ap

yh:nä oleminen on tavallaan valinta (pois lukien tietty puolison kuolema tai vammautuminen)

kun lapsi on pieni vauva...

ap

Enkä nyt tarkoita mitään miehen nyksiä ja vastaavia.

yh:nä oleminen on tavallaan valinta (pois lukien tietty puolison kuolema tai vammautuminen)

kun lapsi on pieni vauva...

ap

Enkä nyt tarkoita mitään miehen nyksiä ja vastaavia.

ap

yh:nä oleminen on tavallaan valinta (pois lukien tietty puolison kuolema tai vammautuminen)

kun lapsi on pieni vauva...

ap

Enkä nyt tarkoita mitään miehen nyksiä ja vastaavia.

Itsekin jäin totaali yh:ksi ollessani viimeisimmilläni raskaana. Mies päätti kuuden vuoden suhteen jälkeen, ettei hänestä olekaan "leikkimään kotia" kuten asian itse ilmaisi. Mitäpä siihen olisin voinut sanoa?

Mutta joo, en oikeastaan osaa neuvoa. Jotenkin se kasvattaminen on tullut luonnostaan ja jos tuli hankalia tilanteita, yritin miettiä, mitä omat vanhempani olisivat (tai olivat tehneet).

Suhteen hajoamisessa on aina kaksi osapuolta.

Mutta antaa tuon asian olla.

Minä olen aina kasvattanut lapset yksin, myös silloin kun lasten isä asui kanssamme. Mies ei halunnut puuttua mihinkään. Siinä mielessä allekirjoita ap tekstin että aikuisella on hirmuinen valta pieneen ihmiseen, saa tämän tekemään mitä haluaa jos vain on tarpeeksi vahva.

Usein olenkin pohtinut että eikö kukaan toinen vanhempi tunne samoin että kauhistuu sitä valtaa mitä lapseen pystyy käyttämään, koen kyllä että sillä ei ole mitään tekemistä yksin tai kaksinhuoltajuuden kanssa.

Suhteen hajoamisessa on aina kaksi osapuolta.

Mutta antaa tuon asian olla.

Minä olen aina kasvattanut lapset yksin, myös silloin kun lasten isä asui kanssamme. Mies ei halunnut puuttua mihinkään. Siinä mielessä allekirjoita ap tekstin että aikuisella on hirmuinen valta pieneen ihmiseen, saa tämän tekemään mitä haluaa jos vain on tarpeeksi vahva.

Usein olenkin pohtinut että eikö kukaan toinen vanhempi tunne samoin että kauhistuu sitä valtaa mitä lapseen pystyy käyttämään, koen kyllä että sillä ei ole mitään tekemistä yksin tai kaksinhuoltajuuden kanssa.

olen itse todella voimakasluontoinen ja pelkään, että jyrään lapseni täysin ja kohtelen koko ajan isompana kuin mitä onkaan. en löydä sitä kultaista keskitietä...

ai niin, enhän minä voinutkaan kun isä häipyi heti kun kuuli minun olevan raskaana eikä ole sen jälkeen hänestä kuulunut mitään.





No lapsen olen nyt kasvattanut yksin, ja uskon että riittää että on kriittinen itseään kohtaan kasvattajana. Jo se että mietimme näitä asioita kertoo että olemme oikealla tiellä. Liian paljon on niitä kenen lapsi vain kasvaa ilman että mietitään että miten kasvatetaan.

Pelottavaa se valta toiseen ihmiseen kuitenkin on, siksi minulle ei enempää lapsia tule, riittää että tämän yhden ihmisen saan kasvatatettua kunnialla.