Onko kenenkään muun mielestä synnytys ollut mahtava kokemus?

Et ole outo ollenkaan. Olen lueskellut paljon aktiivisesta synnyttämisestä (se tarkoittaa sitä, että synnytystapahtuma on naisen omassa hallinnassa... ei VÄLTTÄMÄTTÄ sitä etteikö käytettäisi mitään apuja, lääkkeitä tms) ja monet naiset ovat kuvailleet sitä, miltä tuntuu kun kehon omat opiaatit alkavat toimia. Joillekin tuo huumautunut olo tulee jopa itse synnytyksen aikana (varsinkin ponnistusvaiheessa), vaikka samaan aikaan tuntee myös kipua. Mikä hormonireaktio tässä tarkalleen on takana, ei kai ihan tiedetäkään, mutta pääasia että toimii :-) Voi vain toivoa että toimisi mahdollisimman monella!



Itselleni synnytys oli ensimmäisellä kerralla paniikkia ja pelkoa ja puudutusta, toisella kerralla (kauhean rajun ja hätäännyttävän avautumisvaiheen jälkeen) voimauttava "osasin, selvisin" -kokemus, vaikkei noin voimakasta huippuoloa tuottanutkaan. Kyllä minäkin muistan miten vessaan hoippuessa tuntui lämpimältä, onnelliselta, "kaikki hyvin maailmassa".

vaikka sillon synnyttäessä ei ihan joka sekunti siltä tuntunutkaan.:D Mutta siis olen todella iloinen että sain synnyttää alateitse enkä joutunut sektioon.

kokemus, mutta positiivinen ja juuri sellainen "hei, mä selvisin tästä, ja vielä ilman kipulääkitystä"..! En nyt muista mitään euforista olotilaa, lähinnä sitä oli sekaisin ja ihmetteli vauvaa joka putkahti meidän elämään.

Ja aina hieno kokemus! Kolme kertaa siis takana ja jokainen synnytys ollut omanlaisensa. Tämä viimeinen oli kaikkein helpoin. oi tätä rakkauden määrää!

Mun vauva syntyi sektiolla, ja silti tuli sellainen sisäinen rauha ja hyvä olo. Olin ihan mielettömän onnellinen monta, monta päivää. Ikinä ennen tai jälkeen ei ole ollut sellaista syvääkin syvempää rauhan ja onnen tunnetta. Kaikki oli just niin kuin pitikin.

Itse sain esikoisen sektiolla, josta en pitänyt kokemuksena lainkaan.

Seuraavat kaksi syntyivät alateitse, ihan normisynnytykset. Repesin hieman kummassakin, eikä epiduraalia ehditty laitta, koska avautuminen tapahtui hitaan alun jälkeen todella nopeasti.

Kummassakin synnytyksessä tuli heti lapsen synnyttyä sellainen aivan käsittämätön hyvänolontunne, voisin kuvitella jostain heroiinin ekasta kokeilusta tulevan jotain samantapaista. Siis sellainen mieletön riemun, suuren saavutuksen, onnen ja rakkauden tunne, jota ei voi sanoin kuvailla. Fiilistä kesti noin 24 h ja senkin jälkeen sellainen sisäinen rauha ja hyvä olo jatkui vielä monta päivää. Aivan mieletön tunne.

Olenko ihan outo tapaus...? Voisin synnyttää vaikka heti, jos saisin tuon saman olon vielä takaisin! : D

Upea kokemus x 2. Osittain sen takia haluaisin kolmannen lapsen, minusta on mukavaa olla raskaana ja synnytyksen haluaisin vielä kokea.

Mun molemmat lapset syntyi luomuna spontaanisti ja suht nopeasti. Molemmilla kerroilla juuri vähän ennen ponnistusvaihetta tuli aivan MIELETÖN olo: kaikensyleilevä voima ja tieto siitä, että olen nainen historian pitkässä ketjussa, ja olen tekemässä sellaista, mitä vain nainen voi tehdä. Kuin joku olisi kuiskannut korvaani voiman ja rakkauden sanoja ja silittänyt päätäni, kaikki kivut ja tuskan tunteet hävisivät pois ja ruumissa ja sielussa oli vain mieletön tunne, jolle en löydä edes sanoja.



Tuo kokemus toistui, jos mahdollista vielä voimakkaampana toisessa synnytyksessä. Voin rehellisesti sanoa, että se muutti minua ihmisenä. Myös suhteeni lapsiini on todennäköisesti erilainen, kuin se olisi ollut ilman tuota.

Alatiesynnytykset ovat olleet kertakaikkiaan mahtavia kokemuksia! Erityisesti keskimmäinen, joka kesti eka supistuksesta laskettuna vajaan puolitoistatuntia, enkä ehtinyt saada sinä aikana yhtään mitään. Aivan huikea tunne heittäytyä luonnon vietäväksi!!



Sektiot ovat olleet vain ja ainoastaan epämiellyttäviä ja masentavia kokemuksia. Niihin liittynyt suuri pettymyksen tunne ja paljon pahemmat tuskat kuin synnytyksissä ikinä.

Vaikka esikoisen synnytys viime syksynä kesti lähes 25h ja kipiä olin, niin ei mikään maailmassa olis voinu valmistaa siihen tunteeseen ku sai sen vauvan syliin

Vaikka esikoisen synnytys viime syksynä kesti lähes 25h ja kipiä olin, niin ei mikään maailmassa olis voinu valmistaa siihen tunteeseen ku sai sen vauvan syliin

Kirjotin paljo pitemmän jutun ja se katos.... en jaksa uuestaan kirjottaa, paska =(

Eka syntyi sektiolla, olin sekaisin pari pvää. Toka alateitse, olin ihan pihalla loppupäivän.

sellainen euforinen tunne, vaikka alku sairaalassa olikin kätilön kanssa taistelua ja meinasin jo lähteä kotiin synnyttämään.



Mutta ehkä se, että ensimmäistä kertaa luotin itseeni ja tuntemuksiini saivat tämän uskomattoman tunteen aikaan. Ehdin saada spinaalin ja uuden ihanan kätilön ja sitten kun alkoi ponnistusvaihe olin ihan uskomattoman rauhallinen, vaikka puudutus oli jo lakannut ja juuri ennen viimeistä ponnistusta tuli ihan mieletön tunne ja se vaan jatkui ja jatkui. Vieläkin olen ihan hullaantunut tuosta lapsesta, ja siitä synnytyksestä, vaikka kohta vuosi aikaa...:D

Eka syntyi sektiolla, olin sekaisin pari pvää. Toka alateitse, olin ihan pihalla loppupäivän.

Ilmaisulla "miss piggy"-fiilis.

Toinen synnykseni (lapsia 2) oli elämäni upein kokemus, josta saan voimaa vieläkin. Synnytykseen valmistauduin aivan erilailla kuin esikoiseen synnytykseen, johon menin ummikkona ja asioista tietämättömänä, sokeasti muihin luottaen. Kaikki menikin sitten vikaan, ja tästä synnytyksestä jäi huonot muistot.



Mutta onneksi seuraava olikin toista maata. Olin etukäteen etsinyt paljon tietoa rentoutumisesta yms. asioista sekä tehnyt paljon töitä itseni kanssa, että uskon itseeni naisena ja synnyttäjänä. Halusin liikkua, olla pystyssä, sekä myös ammeessa, ja kaikki toiveeni toteutuivat, en missään vaiheessa joutunut sänkyyn makaamaan vaan olin aktiivinen alusta loppuun asti.



Pääsin heti avautumisvaiheessa ammeeseen jossa oli aivan ihanaa olla, saimme olla miehen kanssa rauhassa hämärässä huoneessa ja jutella ja keskittyä. Ponnistusvaiheessa uskoin omiin tuntemuksiini, ja luotin itseeni vaikka sattuikin pirusti, en välittänyt siitä, mitä sanoin tai näytin, keskityin vain itseni, kivun yli pääsemiseen ja vauvan syntymään. En ottanut lääkkeitä eikä niitä tyrkytettykään koska heti tein selväksi, että jos haluan kipuun jotain, pyydän itse, tarjota ei saa. En halunnut toista lääkepöhnäsynnytystä, vaan halusin olla läsnä kunnolla ja nauttia kokemuksesta.



Toinen synnytys oli aivan ihana, kaikinpuolin. Sain ihanaa palvelua, mies oli ihanasti läsnä ja tukena ja ennen kaikkea itse huomasin, miten vahva olen ja saan itseni "kivun yläpuolelle" ja selviän siitäkin. Ja vauva oli maailman kaunein. Olin euforisessa tilassa monta päivää ja muistelen tuota päivää vieläkin usein, vaikka siitä on jo muutama vuosi.



Joskus vielä otan uusiksi ja toivon saavani taas tuollaisen voimaannuttavan kokemuksen jonka muistan lopunikää :) Synnyttäminen oli mahtavaa!!