oletteko ajatelleet

Että jokaisella meillä on sellainen ns. henkinen lokero, johon loppujen lopuksi luonnollisesti kuulumme tjsp. En tiedä terminologiaa eikä se nyt ole pääpointtina tässä.

Esimerkiksi jotkut tuntevat olonsa kuuluvaksi duunareiden parissa, jotkut toiset sitten enemmän akateemisessa piirissä. Ja tämä kaikki on täysin fine. Mutta oivallus minkä olen vuosien varrella jotenkin oivaltanut on se, että jollain tavalla se on mielestäni sisäisesti/biologisesti tjms meissä, osana meitä. Jonkinlainen tietynlainen "luonnollinen asioiden tila". Mitä me olemme.

Esimerkiksi olen itse AMK koulutuksen saanut, vuosia myös jo niitä koulutusta vastaavia töitä tehnyt, mutta en ikinä oppinut nauttimaan edustamisesta tai siitä maailmasta ylipäätäänkään. Koska teen työtä missä edustetaan, kuormittaa se "työmaskin" pitäminen paljon. Sisäisesti olen enemmän "rouhea, aito, särmikäs, menevä". Näitä kaikkea joudun pitämään piilossa - siis sitä, mikä oikeasti olen - valtaosan ajasta.

Ja kun katson ympärilleni, valtaosa työkavereistani - he aidosti nauttivat työstään, tämä on heidän tapansa elää ja he nauttivat tästä. Asioiden loputtomasta pureksimisesta, matkustelusta, keskiluokkaisesta elämäntavasta. Jne. Mutta tämä ei vain ole sitä, mikä minua kiinnostaa. Yhtään. Olen aivan erilaisesta maailmasta. 

Olen nyt alkanut ajattelemaan niinkin, että ei se voi olla oikein näinkään. Yksilö hukkaa elämänsä tällaisessa. En tiedä, että olenko herännyt näihin asioihin liian myöhään.