Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Seksiä vai ei?

Vierailija
30.05.2011 |

Saatiin miehen kanssa esikoinen viisi kuukautta sitten. Ei oltu tunnettu kuin kolme kuukautta kun tajusin olevani raskaana mutta haluttiin ehdottomasti pitää lapsi koska ajateltiin että lapsi on lahja ja me valmiita perheen perustamiseen. Puhuttiin kyllä siitä että ei oltu tunnettu kovin kauan mutta luotettiin itseemme ja toisiimme eikä olla hetkeäkään kaduttu päätöstämme olla perhe. Raskausaikana meillä alkoi tuo seksielämä sitten vähän hiipua. Vimeisen puolen vuoden aikana ei seksiä ollut kuin kerran ja nyt synnytyksen jälkeen ollaan sekstailtu kaksi kertaa. Haluan miestäni paljon ja olen sen hänelle yrittänyt näyttää ja osoittaa. Yritykset harrastaa seksiä evät vaan oikein saa tulta alleen. Oon syyttänyt itseäni että olen epäviehättävä ym. ja koittanut treenata ja laihduttaa. Treenailu on tuottanut tulosta ja oon lähes samoissa mitoissa kuin ennen raskautta. Tiedän kuitenkin ettei tää seksittömyys johdu ulkoisista vaan päänsisäisistä asioista.

Jossain vaiheessa otin asian muutaman kerran puheeksi ja tilanne jotenkin otti takapakkia. Mies ei osaa sanoa miksei vaan sytytä. Oon yrittänyt kysyä mitä tahtoo ja onko ollut samanlaista muiden naisten kanssa. Näihin kysymyksiin ei osaa vastata kun ei ole ollut näin pitkässä suhteessa koskaan. Omat tunteet vaihtelee surusta, loukkaantumiseen ja ahdistukseeen.

Onko kenelläkään ollut vastaavia tilanteita? Mitään vinkkejä miten asioihin sais muutosta? Olis niin mukava kun ei tarvittis kärvistellä vaan pääsis joskus paneenkin/rakasteleen sitä itelle rakkainta miestä! :)

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
30.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

todella lyhyessä ajassa. Ehkä mies on hiukan hämmentynyt kaikesta, vallankin jos ei ole ollut noin pitkässä suhteessa ja nyt on yhtäkkiä isä ja puoliso. En usko että vika on sinussa, vaan tilanteessa. Osoittaako mies mitään muuta hellyyttä sinua kohtaan? Näyttääkö tunteitaan?

Vierailija
2/5 |
30.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies kyllä halaa ja pussaa mutta mistään ei oikeastaan halua puhua. On sellaista vaikenevaista sorttia. Hyvin usein sanoo ettei asioista kannata puhua kun se vaan pahentaa tilannetta. Kuitenkin meillä on sellainen periaate että toista ei syytellä tai loukata haukkumalla ym. ja kaikki keskustelut joita on käyty on tapahtunut hyvässä hengessä. Varmasti edellisissä suhteissa on ollut aikalailla eri meininki. Koskaan ei kuitenkaan sano että rakastaa minua mutta tunnen sen kuitenkin päivittäin meidän välillämme. Tästäkin olen lähiaikoina sanonut hänelle mutta tiedän että asia on vaikea enkä halua häntä pakottaa sanomaan mitään mikä ei suuhun sovi. Olishan se kuitenkin kiva joskus kuulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
30.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko, että on merkitystä sillä, onko raskauskilot hävinneet eli missä kuosissa olet.

Etsit vikoja itsestäsi ja pyrit siten muokkautumaan miehesi mieleiseksi oman oletuksesi mukaan.



Omalla kohdallani ja ystäväpiirissä ei yhdelläkään tuoreella äidillä ole ollut mitään kiirettä pudottaa raskauskiloja ensimmäiseen vuoteen. Onhan nuo kilot itsestäänkin karisseet.



Silti seksielämää ja kunnioitusta miehen taholta on ollut koko ajan. Ehkä on sitten kypsiä miehiä, joille naisen kilot eivät ole katastrofi ja kun ne eivät ole naiselle itsellekään.



Teillä on asiat edenneet tosi nopeaan, mies tarvitsee aikaa. Eipä muu auta kuin avoin keskustelu. Toivottavasti löydätte yhteisen ja molempia palvelevan tavan elää.

Vierailija
4/5 |
30.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten tuossa mainitsinkin etten usko ongelman johtuvan ulkosista seikoista vaan että ongelma on varmaan pään sisällä. Kilot nyt vaan on lähtenyt itekseen suurin osa ja viimesen kk aikana oon päässyt enemmän liikkumaankin kun imetys loppui tuttipullon astuessa pakosta kuvioihin. En vaan oikeen tuntenut itse oloani hyväksi kun kroppa oli niin erilainen. Eikä tuo ukko mitään missiä itelleen vaadi ennemminkin on muistanut sanoa että kiva on kun välillä on enemmänkin mitä rakastaa :) ollut ihan kannustava joka suhteessa. Tiedän että rakastaa ja kunnioittaa olin minkä kokoinen tai mallinen hyvänsä. Toivottavasti tää on vaan jokin vaihe että menee ajallaan ohi. Itellä vaan meinaa kärsivällisyys välillä loppua ;)

Vierailija
5/5 |
30.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiinnostunut seksistä raskausaikana, hänen mielestään se oli outoa, kun se vauva on siinä mukana. Synnytyksen jälkeen meni aika pitkäänkin, ennen kuin oli mitään, yhdyntä teki minulle kipeää. Muuten välimme olivat kuitenkin läheiset ja lämpimät.



En näe oikein muuta vaihtoehtoa, kuin keskustella. Yritä saada mies jotenkin puhumaan, kerro, että sinusta tuntuu surulliselta, kun hän ei halua seksiä. Ehkä hän itse ei ole tullut ajatelleeksi asiaa sen tarkemmin, ja hän voi ehkä myös jännittää, että satuttaa sinua, kun synnytyksestä on kulunut niin vähän aikaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi yhdeksän