Oletko itkenyt töissä? Miksi?

- raskaushuuruissa

- huono päivä ja muutenkin vittuuntunut olo ja asiakas alkaa aukoa päätä, ei siinä muuta kun "anteeksi hetkinen" ja takahuoneeseen piiloon ja tyrkkäsin toisen ihmisen myymään.

oli synnyttänyt kuolleen vauvan.

Tylyn kollegan syytösten vuoksi. Ja liikutuksesta monta kertaa (positiivista itkua). Että itketty on.

Olin sijaistamassa eli ns keikkalaisena sairaalassa, ja minulle annettiin vaikeita potilaita ja työtä enemmän kuin ehdin tehdä. Toiset ei kertoneet milloin pitävät taukoja, menin kahvihuoneeseen niin kahvit juotu, sit ruoanjaon jälkeen oma potilas alkaa potkia ja riehua tuolissaan ja tippuu lattialle enkä jaksa nostaa häntä ylös ja vaikka huudan niin ketään ei tule apuun. Kyllä tuli itku.



Lopulta sitten tuli ihmisiä auttamaan ja pari oli nolonakin.

Asiakaspalvelussa tulee eteen joskus uhkaavia tilanteita.."pahin" tähän mennessä omalle kohdalle sattunut: Humalassa ollut mies ei kuuntele kehoitusta poistua ravintolasta (ei mikään baari, vaan ihan mäkkäri eikä herralla ollut rahaa ostaa mitään) aikansa kassalla vängättyään huitaisi kaljakassilla (ohi) siinä vaiheessa jonoon tullut mies tuli väliin. Olikin siviilissä oleva poliisi ja sai ihan käskyttämällä miehen pihalle, josta poliisit tuli sitten maijalla hakemaan.

Tilanteen jälkeen tuli hirveä itkukohtaus, kun tajusi, että olis voinut oikeesti käydä pahasti..

ollessa olen liikuttunut kyyneliin potilaan ja omaisen kanssakäymisestä... t.hoitaja

Tuli vaan itku. Olen aspa. Menin pukkariin itkemään ja jätin kassan (ei ollut asiakasta sillä hetkellä). Sain kirjallisen varoituksen työpisteen laiminlyönnistä.

Oletko itkenyt töissä? Miksi?

Olen kärsinyt työuupumuksesta ja on tullut monet itkut itkettyä. Useimmiten syynä on ollut toivottomuus, muutaman kerran esimiehen simputus ja kerran (uupumukseen liittymätön) fyysinen kipu.

Salaa itsekseni. Mutta kerran julkisesti: sain irtisanomislapun yt-neuvotteluiden päätteeksi. Kyyneleet valui pomon edessä ja sen jälkeen työhuonekaverin "iloksi".

pahoinvoivassa työyhteisössä. Itkin lopulta aivan hysteerisesti. Kiusaaminen ei silti loppunut. Lopulta päätin vaan poistua paikalta, jolloin pomoni käveli perääni ja selvitimme asian.



Kysessä on työpaikka, jossa kaksi työuupumukseen sairastunutta ihmistä spontaanisti päättivät kaataa kaiken pahan olonsa niskaani. Minä kun olin melko uusi työntekijä ja "ärsyttävän hyväntuulinen optimisti".



Kannatti itkeä. Asiat selvisivät sen ansiosta ja pomo huomasi miten sekaisin oli ollut ja hakeutui hoitoon.

monestikin olen itkenyt. Joskus asiakkaiden kanssa, kun heillä on todettu vaikea sairaus ja annettu elinaikaa vain muutamia kuukausia. Joskus asiakkaiden takia, kun eivät vain osaa käyttäytyä. Kerran työkaverin takia. Tuli sen verran kovaa palautetta, ja syy ei ollut minun. Kerran hormonihuuruissa raskaan koulutuspäivän jälkeen väsymystä. Ja kyllä, itken muutenkin paljon sekä ilosta, surusta, jännityksestä jne.

Kävi vaan nin hitosti vihaksi kun en saanut palkankorotusta vaikka kaiken järjen mukaan se olisi kuulunut minulle. Onneksi olen päässyt siitä jo yli vaikka kyllä se joskus vielä hiipii mieleeni se tunne kun tunsin itseni täysin syrjäytetyksi.

Palkankorotuksen sai muuten yksi ylioppilas jolla ei ol minkäänlaista ammattikoulutusta. Että tämä maailma on sitten epäoikeudenmukainen.

En ole enää siellä töissä.

Pappani kuoli ja sain uutisen kesken työpäivän.

kuolevaa/kuollutta läheistään saattelemassa, sellaisia myötätunnon kyyneliä. Joskus myös kansliassa on tullut kyyneleet silmiin kun on muisteltu jotain kuollutta, jolle ei ole löydetty riittävää kivunlievitystä. Omaa pienuutta toisen tuskan edessä.



Potilaan sanomisista en ole koskaan itkenyt vaikka viimeksi eilen kuulin olevani kuppainen ilkeä huora ja muutama saatanan perkele kaupan päälle.

Sen sijaan nauroin, kun katkaisin asiakkaalta käden käsilukolla, kun tämä ei totellut minua.





T:tullivalvoja

Itken usein myös ilosta. Viimeksi taisin itkeä tosin väsymyksestä ja turhautumisesta, kun mieheni oli edellisenä päivänä ilmoittanut eroaikeistaan ja mun piti kertoa poikkeustilanteesta pomolle (siis että miksi en jaksanut tehdä sillä viikolla yhtä paljon ylitöitä kuin yleensä).

alkoivat repiä huumoria asiasta. Tuntui ihan äärettömän julmalta.

ja vielä epävirallista reittiä, että mulle alunperin kaavailtu jatkosoppari menikin yhdelle toiselle talossa määräaikasena olleelle. Oli isku vasten kasvoja, kun siihen mennessä ei oltu mitenkään edes epäsuorasti vihjailtu, että työpanoksessani tai missään olisi mitään ongelmaa.

Teen lasten kanssa töitä, iltapäiväkerhossa joka on tarkoitettu erityislapsille. Meillä joitain vuosia sitten oli hoidossa poika joka oli todella väkivaltainen ja masentunut neurologisten häiriöiden yms. takia. Kyllä siinä jälkeenpäin itku tuli kun poika parkuu ja huutaa "tahdon kuolla" ja "tapan itseni että pääsen pois". Toki oli vihainen noin sanoessaan, mutta hyvin epätoivoiselta ja avuttomalta oman raivonsa ja tuskansa kanssa kuulosti.

jouduin lopettamaan heti alkuunsa unelmatyöpaikassani lapsen takia joka ei osannut olla hoidossa.