Miestä ei tainnutkaan kiinnostaa?
Olen todella pettynyt. Tapasin kyseisen miehen 1.5kk sitten netin kautta. Viestittelimme joka päivä ja meillä oli hyvät keskustelut. Nautin siitä ja hän ilmeisesti myös. Tunsin todella ihastuneeni häneen ja hän kertomansa mukaan myös. Silti minä aloitin joka kerta keskustelut, toki hänkin muutaman kerran. Kerroin ihastuksestani hänelle ja hän myös minulle. Todella uskoin häntä ja luotin häneen. Avauduin hänelle asioistani, hän kuunteli ja auttoi. Tuntui kuin meillä oli hyvä yhteys.
Sitten jossain vaiheessa tunsin, onko mies oikeasti kiinnostunut ja hän sanoi, että on. Koska tilanne säilyi samana, hän ei ottanut yhteyttä, kysyin häneltä haluaako hän jatkaa yhteydenpitoa ja hän sanoi että haluaa. Sanoin vielä hänelle, että jos hän ei halua minua elämäänsä, hän on vapaa lähtemään. Kivenkovaa hän väitti, että hän ei ole niin hyvä pitämään yhteyttä ja on huono sanoissaan.
Sitten sanoin hänelle, että en pysty jatkamaan tätä enää, sillä tunteeni häntä kohtaan ovat liian suuret ja tunnen että satutan vain itseäni. Silloinkin hän vain sanoi, että löydät kyllä miehen joka arvostaa ja rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet. Eikä edes puhunut itsestään, että hän voisi olla juuri se oikea. Hyvästien sanominen kuitenkin koitui minulle liian hankalaksi, enkä pystynyt lopettamaan yhteydenpitoa.
Olen siis aivan päätäpahkaa ihastunut, miehen tunteista en todella tiedä, vaikka hän väittää että tunne on molemminpuolinen.
No viimeisin kerta kun juttelimme on nyt 2 päivää sitten. Hän sanoi kyllä, että näkee tulevaisuuden kanssani, mutta hänen sanansa ja tekonsa eivät kohtaa. Olen nyt jättänyt yhteydenpidon ja katson, kuulenko miehestä enää koskaan.
Todella sattuu, sillä pidin miehestä paljon. Täytyykö vain unohtaa? Asiallisia kommentteja.
Kommentit (19)
Suomessa desimaalierottimena käytetään pilkkua eikä pistettä. Kommentti on asiallinen.
Miten sinulla noin muutoin menee? Onko ystäviä, mieluista sisältöä elämässä ja jonkinlainen tasapaino itsesi kanssa?
Mietin vaan, kun annat noin suuren arvon jollekin kuukauden takaiselle nettimiehelle jota et ole edes tavannut. Vai oletko? Ja vaikka olisitkin tavannut, niin silti..
"sanoin hänelle, että en pysty jatkamaan tätä enää" minulle tuo olisi selkeä merkki että sinut on jätettävä rauhaan, enkä tietenkään yrittäisi enää ottaa yhteyttä.
...et siis tavannut häntä kertaakaan?
Käytkö täysillä?
Hän sanoi, että löydät vielä miehen, joka rakastaa sinua tms. Ei voisi selvemmin laittaa välejä poikki.
Vierailija kirjoitti:
Pakko olla provo.
Laittaa miettimään mikähän ihmisiä vaivaa, kun luulevat kaikkea provoksi 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko olla provo.
Laittaa miettimään mikähän ihmisiä vaivaa, kun luulevat kaikkea provoksi 🤔
Yleensähän tällä vauvapalstalla luullaan kaikkea provoksi joten ei mikään ihme!
Ehkä oli ensin kiinnostunut, mutta käytöksesi viestien perusteella on redflag. Ehkä mies on pelästynyt innokkuuttasi kun olet jo nyt pelokas että mies jättää. Kenessäkään ei pidä roikkua tuolla tavalla, se tappaa orastavan ihastuksen aika tehokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä oli ensin kiinnostunut, mutta käytöksesi viestien perusteella on redflag. Ehkä mies on pelästynyt innokkuuttasi kun olet jo nyt pelokas että mies jättää. Kenessäkään ei pidä roikkua tuolla tavalla, se tappaa orastavan ihastuksen aika tehokkaasti.
Voi olla mutta oikea henkilö ymmärtää, arvostaa ja on samalla aaltopituudella. Kaikki ajallaan. Se tulee silloin kun sitä vähiten odottaa!
Ap:lla ilmeisesti ongelmia ja lahoa vintillä.
Miten sä voit olla ihastunut tyyppiin, jota et ole koskaan edes tavannut?
Vierailija kirjoitti:
Pakko olla provo.
Jep, tätä italialainen mies -sontaa on luettu monta kertaa aiemminkin.
Ja 'juteltu' ja 'keskusteltu' tarkoittaa oikeasti pelkkää viestittelyä.
"sanoi, että hän ei ole niin hyvä pitämään yhteyttä"... Siis onko ap edes täysi-ikäinen?
Sellainen suhde, jossa ei ole livenä tavattu, on vain mielikuvitusta joka tapauksessa.
Ota askel taaksepäin ja lue oma tekstisi ajatuksella läpi. Kuka täysjärkinen haluaa alkaa inttimään vastaan, jos hänelle sanotaan ettei toinen voi jatkaa enää. Sekään ei ole lupaava merkki, että reilun kuukauden nettituttavuudelle vuodatetaan koko elämä ja ollaan kärsimyksellisen ihastuneita ihan vain, kun joku suostui kuuntelemaan.
Ap kuulostaa rakkauspommittalta. Se on persoonallisuushäiriöisen toimintatapa, eikä ihmekään jos miehellä on mielenkiinto lopahtanut.
Ei mies vaikuta tosissaan kiinnostuneelta, se nyt on ihan selvää. Voit olla korkeintaan joku johon tyytyy kun ei parempaa saa.