Boomeri, mitä sellaista tekemättäjättämääsi kadut, jota et voi enää tehdä?
Minä en enää 70v kehtaa mennä festareille. Kerran olin Porin jazzeilla, siihen on jäänyt. Ei oikein ehtinyt. Nyt ehtisi ja valikoiden mieli tekisi, mutta en enää kehtaa. Joku työkaveri tarjosi joskus se xiseuraa, etten katuisi vanhana. Kas kumma, en ole jäänyt kieltäytymistäni katumaan. Siitä iloitsen, että olen ikäni ollut monilla patikointireissuilla, ja sehän onnistuu edelleenkin.
Kommentit (11)
Toivoisin että olisin paneskellut enemmän silloin kun ulkonäköä vielä riitti.
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin että olisin paneskellut enemmän silloin kun ulkonäköä vielä riitti.
Tuskin se sen paremmalle olisi tuntunut.
En kadu mitään. Kaikkea tuli tehtyä ulkomaita myöten.
Kadun sitä eniten, kun uskoin sinisilmäisesti WW2 voittaneiden kirjoittaman valheellisen historian valkoisen euroopalaisen väestön syyllisyydestä, huonommuudesta ja aiheesta häpeään.
Todellisuudessa tilanne oli silloin takavuosina sama kuin nytkin vuonna 2025: valkoiset ihmiset ovat maailman sorretuin väestö ja muu maailma tekee kaikkensa alistaakseen valkoisia ihmisiä.
Varmaan kaikki hereillä olevat ymmärtävät, että uusin keino valkoisten ihmisten syrjäyttämiseksi on tämä uusin pyrkimys väestönvaihtoon ja islamisaatioon. Valitettavasti aivopesu on juurtunut liian syvälle monien mieliin. Vain patriootit pystyvät pelastamaan valkoisen Euroopan.
Vierailija kirjoitti:
Olis voinut ottaa kenkää aikaisemmin. Kiinnosta näiden mt feministien elättäminen. Nyt on rentoo ja rahat matkustaa.
Olisi pitänyt ymmärtää ettei tee lasta mt feministin kanssa. Mt feministin vieraannuttama ja kasvattama lapsi on aivan sekaisin. Vaihtoehtoisesti olisi pitänyt antaa sekopäälapselle monoa paljon aikaisemmin.
Jotain urheilujuttuja. Enää ei ole viisasta edes yrittää, kun on sen verran kangistunut. Kompastuu ja kuolee vielä.
Festarit ei kiinnosta, mutta ilkeäisin kyllä mennä vielä.
Se on joskus vähän harmittanut, etten nuorena käynyt inter-rail matkaa tekemässä. Muuten tuli kyllä käytyä ulkomailla, mutta tollanen reissu jäi tekemättä.
kaduttaa etten pyrkinyt pienen mökin ostoon ,koska en uskaltanut ottaa riskia talouden kanssa. olisi ehkä onnistunut ja nyt ei tarvitsisi maksaa vuokraa. kesäisin kaipaan pikku mökkiä ja haluaisin tehdä puutarha istutuksia harrastuksena.
jotkut ihmissuhde asiat jäi ujouden takia kokeilematta.
Vastaan sinulle vaikka olen gen-X, eli boomereita nuorempi hieman. Itse olen alkanut katumaan etten älynnyt heti parikymppisenä tekemään tarvittavia asioita saadakseni joskus joko ok-talon tai mökin. Nyt viisikymppisenä yksinäisenä sinkkunaisena se on kai mahdotonta. Aikaa maksamiseen kai teoriassa olisi mutta pankki ei varmaan ole suopea kun ei noita säästöjäkään ole. Tekisin asian toisin jos nyt palaisin 30 vuotta ajassa taaksepäin.
Toinen asia on myös mulla nuo festarit. Lapset syntyi heti kun olin parikymppinen ja jumahdin kotiin, miestä ei festarit kiinnostelleet niin menemättä on jäänyt. Kalliitakin ovat. yritän tulevana kesänä.
Kylläpäs kehtaat! 😊 Katso ensi kesäksi joku kiva tapahtuma ja sekaan vaan! Mun mummo on 83v ja viime kesänä kävi festareilla:)