Seikkailuja sosiaali- ja terveyspalveluissa

Kerätään ketjuun omia tai muiden kommelluksia peruspalveluiden kivikoissa. Huvitti, ketutti ja osiltaan myös lämmitti tämän päivän tapahtumat. Haluan jakaa ne siinä toivossa, että joku muu löytää niistä vaikka vahingoniloa. Toivon pääseväni lukemaan muidenkin tarinoita. Tässä ensin omani:

Viime kuussa määräaikainen työsopimukseni loppui. Lukuisten "Valitettavasti.."-viestien jälkeen päätin tänään lähteä "Matalan kynnyksen työllisyyspalveluihin", jotka sijaitsevat kaupungin kirjastossa. Kaaduin kirjaston ensimmäisissä rapuissa. Nilkka taittui ulkokautta alle ja sattui ihan jumalattomasti. Kynnys oli sittenkin liian korkea.

En ehtinyt kuin joitakin sekunteja kieriskellä lattialla tuskaisena, kun nuori opiskelijanainen tuli tarjoamaan apuaan. Jalkapalloharrastuksen myötä rikkoutuneista nivelsiteistä oli kokemusta, joten kiitin tarjouksesta ja totesin tilanteen ääneen. Sain kauniin hymyn ja myötätuntoa. Se tuntui hyvältä eikä hän olisi oikein muuta voinut tehdäkään. Hyppelin yhdellä jalalla läheiselle penkille tutkimaan vahinkoja.

Tovin päästä tajusin käytävän toisessa päässä olevan kirjastokahvila. Loikin yhtä jalkaa käytävän päätyyn ja huolestuneen näköinen rouva tiskin takana kyseli voisiko hän jotenkin auttaa. Pyysin jääpalapussia ja sellaisen sainkin. Loikin takaisin penkille, eikä mennyt kauaakaan kun toinen rouva tuli kysymään saisiko hän auttaa. Hänellä oli idea kuinka saisin jalan koholle samalla kun pidin jääpussia paikallaan. Ihania ihmisiä!

Sain ystävältä kyydin läheiseen sairaalaan, jossa hoitaja toi minulle nopeasti pyörätuolin nähtyään minut hyppivän yhdellä jalalla pitkin käytävää. Sairaalassa oli varsin hiljaista tänään ja hoitoonpääsy nopeampaa kuin kohdallani koskaan. Kaikki tekemisissäni olleet hoitajat olivat todella mukavia ja ammattitaitoisia.

Sitten koittikin lääkärin vuoro. Hän kysyi ammatistani ja sanoin jääneeni juuri työttömäksi. Lääkäri kysyi: "Minkälainen riski sinulla on työllistyä?". Olin hiukan ihmeissäni ja jouduin sekunnin-pari miettimään kuulinko oikein. Vastasin lopulta, että en näe työllistymistä riskinä, vaan oikein mieluusti haluaisin löytää töitä. Lääkäri naurahti ja vaikutti hiukan vaivaantuneelta. Lopulta hän selvensi, että nilkan nivelsiteet ovat rikki ja olisin oiketettu sairaspäivärahaan, jos sellaista haluan hakea. Totesin olevani korviani myöten byrokratiaa täynnä, enkä halua lähteä linkkaamaan KELA:an muutaman euron korvauksia hakemaan. Vastaanotolla yskin ja niiskutin, kun olen ollut pian kuukauden päivät kipeänä. Hän kysyi onko minulla buranaa kotona. Jotenkin oletin kysymyksen liittyvän selvään flunssaani eikä jalkaan, joten sanoin syöneeni niitä jo monta viikkoa ja ehkä tämäkin tauti pitäisi kohta jotenkin tutkia. Siihen hän sanoi: "No me ei sitä täällä tehdä. Sun pitää mennä terveyskeskukseen se asia selvittämään". Tässä oli sellainen ongelma, että terveyskeskukseni on lakkautettu jo pari vuotta sitten ja nykyään minun pitäisi asioida juuri tässä sairaalassa. En jäänyt kuitenkaan vääntämään. Kiitin buranareseptistä ja kysyin voisinko saada kepit, jottei tarvitsisi yhdellä jalalla hyppiä. Sain sellaiset ja hoito-ohjeen, että pitäisi käyttää kipeää jalkaa mahdollisimman paljon. Muistelin edellistä kertaa ja ortopedikäyntiäni, kun hän kielsi minulta urheilemisen moneksi kuukaudeksi vamman uusiutumisvaaran vuoksi.. Kiitin ja lähdin ystävän kyydillä kotiin googlaamaan ohjeita rikkinäisten nivelsiteiden kuntouttamiseen.