Lue keskustelun säännöt.
Onneton avioliitto, miten annoitte anteeksi itsellenne että olette tyytyneet sellaiseen?
24.03.2025 |
Teen tämän asian kanssa tosi paljon töitä tällä hetkellä. Elämme hieman pakon edessä vielä saman katon alla, mutta olemme päättäneet jo erosta. Olen niin pettynyt avioliittomme mutta ennen kaikkea itseeni, kun olen sallinut niin huonoa käytöstä, että olen ajatellut että en ansaitse parempaa. Huomaan että suhde on käytännössä traumatisoinut minua. Olen kerjännyt rakkautta ja läsnäoloa ihmiseltä joka ei ole halunnut sitä mulle antaa, mutta samalla kuitenkin väittänyt rakastavansa ja puhunut että haluaa muuttua jne. Tämä on ollut hirveintä, kun on hyväuskoisena, säälittävänä ihmisenä uskonut näitä puheita vaikka on niin paljon asioita, tekoja ja tekemättä jättämisiä joista olisi pitänyt uskoa että asia on toisin.
Onneksi en enää mieti miksi mieheni on sellainen, miksi hän kohtelee minua kuten on kohdellut, vaan keskityn parantelemaan omia haavojani ja antamaan itselleni anteeksi. Ja se on vaan tosi, tosi vaikeaa, koska oikeasti olen ihan fiksu ihminen, kaikin puolin muutenkin ok tyyppi ja nuorempana olisi varmasti ollut muitakin ns ottajia. Miksi valitsin niin väärin ja miksi jäin suhteeseen joka oli kaikin puolin niin huono?
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teitä vaikean kysymyksen. Miksi me tyydymme? Jos ihminen huomaa tehneensä huonon hankinnan jonkin tavaran suhteen se yleensä palauttaa tai vaihtaa sen. Ystävältäkään ei siedetä ihan mitä tahansa.
Mutta mikä siinä on että kumppanilta, ja erityisesti naiset? Olen itse sietänyt, harmittaa jälkikäteen, ja olen seurannut vierestä miten tuttava sietää todella huonoa kohtelua ja ilkeitä sanoja. Mikä siinä on ettei itselle etsi parempaa? Yksinäisyyden pelkoko?
Olen hyväksynyt sen, että tein virheen kumppaninvalinnassa. Olen hyväksynyt myös sen, että tein virheen kun roikuin siinä suhteessa vuosia. Yritän jatkossa tehdä parempia ratkaisuja.
Kai olet jotain saanut suhteesta vuosien aikana? Edes taloudellista turvaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut onneton avioliitossani jo vuosia. "Niin myötä kuin vastamäessä..." Myötämäessä on eletty yhdessä vaan arvaahan kun tuli se vastamäki ja jyrkkä tulikin. Sairastuin henkisesti, olisin kaivannut puolisoni rinnalleni tukemaan minua toipumisessa. Sain vain syyllistämistä, koin olevani täysin ulkopuolinen perheessämme. Hoidin arjen, työn ja lapset. Olin niin uupunut että ikkunasta ulos katsoessani mietin, mihin kohtaa järveä olisi paras hukuttautua. Yritin saada puolisoni ymmärtämään tilannettani aivan turhaan. Tukea ja empatiaa riitti kaikille muille paitsi minulle. Mies työnsi käytöksellään minua kauemmas ja kauemmas. Silti on minun syyni, että parisuhteemme läheisyys on kuollut ja kuopattu. Nyt, kun olen ainakin toistaiseksi paremmassa kunnossa olen alkanut suunnittelemaan eroa. Yhdessä olemme olleet kohta 19 vuotta, lapsia on.
En voisi kunnioittaa itseäni jos tyytyisin tuollaiseen. Pari vuotta harkitsin eroa. Sitten ero. Vapaus.
Nyt voin hengittää ja kunnioittaa itseäni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai olet jotain saanut suhteesta vuosien aikana? Edes taloudellista turvaa?
Niinpä! Mutta mitä oikeastaan olen saanut. Alla linkki tekstiin jossa kerrotaan mitä nainen yleensä odottaa parisuhteelta. Mikään noista kohdista ei oikeastaan täyttynyt. Ja kyllä se niin oli että maksoin myös enemmän kaikista menoista. Ehkä 60/40 tai jopa 70/30. Mies oli täysin tyytyväinen tähän. Sain lapset kyllä ja kokea perhe-elämää. Tosin uskon että lapset tulevat kipuilemaan vanhempiensa onnettoman parisuhteen takia, vaikka olen parhaani mukaan yrittänyt olla tyytyväinen kaikesta huolimatta ja iloita lapsista ja muista asioista. T. Ap
https://hidastaelamaa.fi/2017/04/mita-naisena-toivon-miehelta/
Elämä on. En mieti menneitä. Se rakkaudeton suhde, jossa elin opetti myös jotain ja oli osa elämääni. Nyt tiedän minkälaisen ihmissuhteen haluan ja olen iloinen siitä, ettei enää tarvitse tyytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet niin itsekeskeinen että kuvittelet syyn olevan vain puolisossasi. Miksei sinun itsesi ole täytynyt muuttua? Mitä paskaa sinä teit? Miksi sinä pilasit suhteen?
Aloita noista
En jaksanut enkä uskaltanut erota. Keräsin sisua monta vuotta. Ero oli hirveä, mutta kaikki selvisivät loppujen lopuksi jaloilleen. En soimaa itseäni siitä että venytin eroa, sillä olosuhteet tuntuivat liian raskailta pitkään, monta syytä. Nyt olemme exän kanssa todella hyvissä väleissä ja lastenkin elämä rauhoittunut. Pääset katsomaan eteenpäin vielä sinäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen kaikkea miksi kesti niin kauan ennen kuin olin valmis eropäätökseen? T. Ap