Miksi niitä mokkapaloja laitetaan juhlapöytään, kun kukaan ei niistä oikeasti tykkää?
Kommentit (68)
No ei kai enää? Joskus 80-luvulla niitä viimeksi nähnyt.
Miksi juhlapöytään laitetaan pullakranssia, josta ei tykätä sitäkään vähää kuin mokkapaloista?
"Kukaan" on otsikossa oudossa merkityksessä, sillä niistä tykkää aika moni. Toiseksi juhlapöydässä ei ole tarkoitus, että kaikki tykkäävät kaikesta, mitä on tarjolla. Varsinkin lapsille maistuu mokkapalat usein paremmin kuin täytekakku.
Mitä sanoit?! Tuo on kyllä nyt kansalaisherja! Vai ei tykkää mokkapaloista!? Kuule kyllä tykkää, ne häviäävät tarjoilulautaselta ensimmäisenä. Joten, nyt puhut p@skaa ja mene vaikka käymään ulkona välillä.
Miksi tarjoillaan kahvia, kun ei kukaan (=minä) siitä tykkää?
Miksi junat kulkee, kun kukaan (=minä) ei tykkää matkustaa junassa?
Mihin perustuu väitteesi, ettei niistä kukaan tykkää? Kuvitteletko, ettei kukaan muukaan tykkää jos sinä et tykkää?
Samoin on ällötys mokkapalojen serkku, mutakakku
Ihan pirun hyviä, jos on oikein tehty eli pohja tarpeeksi mehukas ja sopivan rasvainen. Se resepti, jolla meikäläisen äiti niitä teki jo minun ollessa lapsi, on hyvä. Päälle voi laittaa mitä tahtoo, mutta kyllä kookoshiutaleet maistuvat ainakin meikälle.
Meillä on jossain perhejuhlissa ollut pieniä mokkapaloja tarjolla ja aina menneet kuin kuumille kiville, ehkä sulla on vaan huono resepti? Käytäthän aitoa voita eikä liian paksu pohja suhteessa kuorrutukseen?
Jaa. Minä ainakin otan kahvipöydästä mieluummin mokkapalan kuin jonkin pullansiivun tai voileipäkakkua. Ei kannata luulla, että kaikilla on samanlainen maku kuin sinulla ap.
Vierailija kirjoitti:
Samoin on ällötys mokkapalojen serkku, mutakakku
Mutakakku ja vaniljajäätelö, ihan parasta 😋
Vierailija kirjoitti:
Miksi tarjoillaan kahvia, kun ei kukaan (=minä) siitä tykkää? Miksi junat kulkee, kun kukaan (=minä) ei tykkää matkustaa junassa?
Osuva kommentti. Hei, minä se näin äsken belgialaisen. Sillä oli iso nenä ja musta tukka. Kaikilla belgialaisilla on siis iso nenä ja musta tukka! AP on hyvin, hyvin, hyvin yksinkertainen kaveri.
Meillä ne katoaa ekana parempiin suihin. Jos ei ole mokkapaloja niin kysytään että miksi en leiponut tällä kertaa mokkapaloja.
Mokkapalat onkin semmoinen isäntäväen pieni passiivis-aggressiivinen kannanotto juhlavieraille. Niitä pitää muistaa kehua äänekkäästi ja syödä nautiskelevan näköisenä.
Mitä hittoa en ole ikinä kuullut ihmisestä joka ei tykkää mokkapaloista.
Mokkapalat on parasta, kun ne tehdään oikein eikä pihistellä. Paksu taikinakerros ja se on voilla leivottu. Paksu mokkakuorrute ja voita siinäkin eikä margariinia.
Kaikki tykkäävät mokkapaloista!