Ystäväni käytös joskus arvelluttaa. Puhuu toisista ystävistään huonoon sävyyn.

Välillä jää outo fiilis mutta sitten toisaalta yritän ajatella asian niin, että jokaisellahan meillä voi mennä välillä hermo läheisiin ja läheisiin ystäviin. 

Kuitenkin kun toinen yrittää vain olla todella mukava tätä ystävääni kohtaan niin hän saattaa jopa siitä arvostella kun toinen lähtee. Puhuu alentavaan sävyyn ja pyörittelee silmiään. En halunnut kuulla enempää vaan vaihdoin lennosta puheenaihetta. Lisäksi pyysi apua häneltä mutta jälkikäteen arvosteli ääneen lopputulosta, eikä kai siinä mitään mutta oli niin turha juttu etten tiedä miksi siitä piti avautua. Puhuu hänestä muutenkin sellaiseen sävyyn ettei ihan arvosta vaikka joskus myös kehuukin. 

Itsellekin on tullut sellainen fiilis että kun autan tai teen jotain, vaikka ruokaa niin ilmoille jää sellainen arvosteleva tunnelma. Joutuu miettimään kenelle avautuu ja nauraako takanapäin, kyse voi olla ihan pienestäkin asiasta joka ei kaipaisi yleisöä mutta kyllähän niistä kai puheenjuurta keksii. Ymmärrän jos kyse olisi jostain oikeasti isosta harmituksesta mutta nuo on jotenkin niin pinnallisia ja turhia juttuja jotka tuntuvat kohdetta kohtaan halventavilta. 

Voi olla että tuo on vain minun päässäni ja ehkä vika on minussakin mutta jotenkin niin hämmentävä fiilis välillä tulee. Eikä tästä oikein voi kauheasti puhua ääneenkään, hänet tietäen loukkaantuu ja hiljenee tai hyökkää jollakin tavalla. 

Hänessä on paljon hienoja piirteitä ja on rakas mutta välillä en tiedä miten suhtautua ja ehkä meidän säröt osuu yhteen jotenkin ja se aiheuttaa minussa välillä epämääräistä fiilistä.