Minä lellin lastani

ja niin lellii miehenikin. Ainokaisemme on 11-vuotias tyttö ja tottunut saamaan sen, mitä haluaa ja tarvitsee. En näe mitään pahaa siinä, että lapsellamme on materiaa ja merkkivaatteet, kun kerran on rahaa niitä ostaa.



Miksi lapsen pitäisi oppia tyytymään vähempään jonkun mystisen kasvatuskirjan pohjalta? Haluavathan aikuisetkin asioita, ja niitä ostavat.



Se, että lellin lastani, ei tarkoita sitä että hänellä ei olisi mitään kuria. Meillä on kotiintuloaika klo 20 arkisin, 21 viikonloppuisin. Lapsi käyttäytyy kunnioittavasti aikuisia kohtaan.



Mikä siinä lellimisessä on niin paha asia? Luulenpa, että jokaiselle mammalle ja isukille lapsi on se tärkein asia, kyllä sen saa mielestäni osoittaa.