Korkeakoulun ulkopuolisuuden tunne

Oma vinkki on, että keskittyy mieluummin oikeasti siihen opiskeluun ja ei mieti niitä opiskelijatapahtumia niin paljon. Samalla välttää sen ansan mihin monet ensimmäisen vuoden opiskelijat tuntuu menevän, että ''verkostoituu'' jokaisessa tapahtumassa ja yhtäkkiä huomaakin, että pitäisi niitä opiskelujakin edistää ja on puoli vuotta jäljessä. Tuosta suosta on vaikea ponnistaa, kun pitäisi yhtäkkiä suorittaa +60 opintopistettä lukukaudessa, että saa muut kiinni taas.

Approissa juokseminen käy ensimmäisen jälkeen aika vanhaksi. Tietenkin, jos koet, että noi tapahtumat on itsellesi tärkeitä niin ei sinne mitään lupaa tarvita muilta osallistumiseen. Rohkeasti vain mukaan.

Tässä vinkki kokemuksen syvällä rintaäänellä: keskity enemmän opiskeluun ja vähemmän sosialisointiin ja viihteeseen.

Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei valtio, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.

Mää oon 45 v nainen. Jyrään kaikkii alkottomiin tapahtumiin. Aina kaikki juttelee mulle. Niin nuoret miehet kuin nuoret naiset. Kai alan ole jo niin "vanha" että ihmiset alkavat kunnioittaa tämmöistä mummoa. Aiemmin muakin kiusattiin koulussa oman ikäisten keskuudessa. Paareihin en toki, ei kyllä kiinnostakaan. Mutta oishan se irvokasta mennä sinne "mutsina" sekaan :D

Hengaa niiden muutamien kanssa, joihin olet tutustunut. Siinähän sinulla on jo porukka! Uusiinkin voi tutustua lähes missä vain. Itse lähestyn aktiivisesti yksinäisen näköisiä.

Näin olen itsekin toiminut, kun en päässyt joihinkin porukoihin mukaan. Lopulta en olisi välttämättä halunnutkaan hengata niin tuomitsevien tyyppien kanssa.

Minulle kävi samoin. En introverttinä jaksanut (psyykkisesti) aina sosialisoida opiskelujen välitunneilla vaikka muun luokan kanssa liikuinkin. Kun ei opintojen alussa hitsaudu porukkaan, on se myöhemmin entistä vaikeampaa. Ja se vaikeuttaa hyvin paljon niitä opintoja joissa on hyvä olla luokkakavereita siis kun ei löydä ryhmää ryhmätöihin vaan on aina joku ylimääräinen muiden porukassa.

On siellä koulussa muitakin jotka etsii kavereita luokan ulkopuolelta. Se olisi itselle ollut aarre joka jäi löytymättä.

Nykyään ikää on jo tullut, puhe onnistuu paremmin, ja sanon uusissa ympäristöissä että en jaksa joka hetki puhua kaikkien kanssa paljoa joka on auttanut.

Hengaile niiden yksittäisten, yksinäisten tyyppien kanssa. Jos et luonnostaan ole soljahtanut porukkaan ja jatkat kysymistä ja yrittämistä, vaikutat epätoivoiselta ja ärsyttävältä, eikä se paranna asemaasi millään tavalla.

Tapahtumiin voi sitä paitsi mennä yksinkin, ja siellä voi tutustua uusiin tyyppeihin. Monesti yksin oleville aletaan jutella, jos on lähestyttävän oloinen. Tsekkaa oma kehonkielesi. Hyvä ryhti ja hymyä naamalle, ota katsekontaktia mutta älä tuijota. Näytä siltä, että viihdyt itsesi kanssa. Voit itsekin mennä juttelemaan yksinäisille.

Älä yritä väkisin pysytellä sen tietyn porukan liepeillä, vaikka he olisivatkin jossain tapahtumassa yhdessä ja sinä menisit sinne yksin.

Vinkki nr. 1 älä ikinä tunge joukkoon jos vähääkää aistit ettei sua haluta sinne. Aina löytyy niitä ihmisiä jotka tahtoo viettää sun aikaa.

Vinkki 2. Yksin on parempi ku paskassa seurassa. Opi rakastamaan itseäsi nyt!