Oliko kolmasluokkalaisellasi todistuksessa jo numerot?
Meillä ei ollut :( Itsellänikin oli 80-l kolmannen keväällä numerot. Miksi ovat paikkakuntakohtaisia??!!
Kommentit (6)
Toisaalta olisi ollut kiva nähdä numerot, koska teidän, että koulu on mennyt tänä vuonna todella hyvin.
Toisaalta olen taas tyytyväinen, että on "lapsekasta" menoa tässä muuten niin hektisessä maailmassa.
Pojalla kaikki muut oli parhaassa rastissa, enkku toiseksi parhaassa.
-äiti hehkuttaa-
saa sitten nähdä kunhan numerot tulee
Meillä ei ollut :( Itsellänikin oli 80-l kolmannen keväällä numerot. Miksi ovat paikkakuntakohtaisia??!!
Meidän kolmasluokkalaisella oli numerot, mutta kaikissa kouluissa ei ole.
Asutaan Helsingissä.
ekat numerot. (Ja paikkakuntakin taisi tulla jo selväksi täkäläisille :))
numerot tulee ekan kerran vitosen syyslukukaudelta.
Vähän odottelin kans numeroita, mutta näin sitten kävi.
Muistelen että olisin kans itse saanut numeroarvioinnin kolmannen keväällä.