Kyllä se näin on että tyhmyys periytyy..
Kommentit (7)
Onkohan terveellistä juoda virolaista viinaa..
Ihan yleinen älykkys/ tyhmyys periytyy, samoin myös välillisesti esim. asennevammat.
minä ainakin väheksyn niitä.
matikka 7 ja englanti 6, lapsellani 10 ja 9.
Ehkä perinyt aivoni ja mulle ei jäänyt mitään.
matikka 7 ja englanti 6, lapsellani 10 ja 9.
Ehkä perinyt aivoni ja mulle ei jäänyt mitään.
lahjakkuus ei periydy niin yksioikoisesti... onhan sillä isälläkin geenejä ja lisäksi yhdistelmä on aika arvaamaton. Mutta laajalla otannalla voidaan nähdä, että älykkäillä vanhemmilla on keskimäärin älykkäämpiä lapsia kuin tyhmillä vanhemmilla. =D
Se on biologinen fakta ja johtuu tosiaan ihan biologisista syistä.
Asenteisiin sen sijaan voi vaikutusta olla myös mm. ympäristöllä
olen havainnut tämän omista lapsistani. Mieheni on positiivisuuden perikuva ja itsekin olen yrittänyt lasten kanssa käyttäytyä täysin oman luonteeni vastaisesti, eli kannustaen ja rohkaisten, ja silti toinen lapsistani on aivan samanlainen epäsosiaalinen änkyrä kuin itsekin olin lapsena ja nuorena, ja pohjimmiltaan vanhempanakin. kyseinen lapsi on synnynnnäisesti mm. kykenemätön uskomaan joulupukkiin, jumalaan, mihinkään auktoriteettiin (ellei sitä voimalla hänelle osoiteta).
Luulin aina oman kasvatukseni menneen pahasti pieleen, mutta nyt tajuan, etteivät vanhempani olisi yksinkertaisesti voineet tehdä mitään 'asennevammani' parantamiseksi.
Ihan yleinen älykkys/ tyhmyys periytyy, samoin myös välillisesti esim. asennevammat.