Miksi muutun läheisriippuvaiseksi ja ripustautuvaksi aina parisuhteessa?
Esim sinkkuna olin fine vaikka kaipasinkin läheisyyttä usein. Minulla oli intoa ja motivaatiota harrastaa esim käsitöitä ja nautin niiden tekemisestä. Kävin usein lenkeillä ja tapahtumissa.
Sitten kun olen parisuhteessa, minusta tulee sellainen lamaantunut ja masentunut ja saan ainoastaan onnea kumppanin läheisyydestä. Eli jos vaikka kumppanini nukkuu eri aikaan tai lähtee reissuun, masennun heti kun olen yksin eikä tee mieli tehdä mitään. "Tyhjä olo" voisi kuvailla. Esim kaikki käsitöiden tekeminen jne tuntuu masentavalta ja turhalta kun en saa niistä mitään irti. Sitten kun kumppani on taas takaisin, niin olen iloinen ja nauran paljon. Sama juttu eri henkilöiden kanssa. Nykyinen kumppanini on myös ihana, mutta esim nukumme eri aikaan työn takia ja se vaivaa minua kun joudun olla niin paljon yksin. Vaikka tälläisen asian ei pitäisi vaivata, koska minunhan pitäisi olla ihan ok myös yksiksesi? Mutta miksi sitten sinkkuna olen ok yksikseni mutta parisuhteessa kaipaan vain koko ajan kosketusta ja huomiota? Usein myös olen kiinni kumppanissani jatkuvasti ja en tiedä ärsyttääkö se häntä. Tai olen kyllä kysynyt ja sanoo että ei, mutta jos ei uskolla sanoa, että ärsyttää...
Kommentit (21)
Läheisriippuvuus on hyvin vakava sairaus jos et hoida itseäsi.
Aivan varmasti ärsyttää. Itse en paljon pahempaa piirrettä kumppanissa tiedäkään kuin ripustautuminen.
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvuus on hyvin vakava sairaus jos et hoida itseäsi.
🤬🤬🤬🤬🤬🖕🏻🖕🏻🖕🏻🖕🏻🖕🏻
Mä vaan rakastan enemmän ja intensiivisemmin kuin normaali-ihminen, ei siinä mitään sairasta oo!
Vierailija kirjoitti:
Et ole läheisyysriippuvainen vaan riippuvainen. Ne ovat eri asioita. Se, että miksi käyttäydyt noin johtuu varmaan jostakin menneestäsi joka aktivoituu parisuhteessa. Millainen sinun lapsuus ja nuoruus oli? Millainen kiintymysmalli sinulla oli vanhempiisi?
Itselläni on vähän samankaltainen ongelma. Ainut vain, että minusta tulee läheisriippuvainen ja unohdan täysin omat tarpeeni ja tunteeni. Sinkkuna viihdyn kyllä, mutta haluaisin katkaista tuon kierteen. Vedän puoleeni alkoholisteja ja persoonallisuushäiriöisiä, koska jatkuvalla ymmärrykselläni ja sillä, ettei toivo itselle mitään mahdollistan toisen käytöksen.
Lapsuus oli ihan tavallinen, vanhempani erosivat kun olin 7v en siitä muista mitään kyllä. Vanhemmat ovat olleet "normaaleja" paitsi läheisyyttä meidän perheessä ei paljon osoitettu, esim ei koskaan halailuja tai sellaista. Teini-ikäisenä olen ollut yksinäinen ja jäin helposti porukan ulkopuolella kun olen hiljainen. Minun on ollut vaikea tehdä ystäviä. En sitten tiedä vaikuttaako se että olen oikeasti ollut tosi yksinäinen koko lapsuuden, teini-iän ja nuoruuden. Ymmärrän tuon että voi vetää puoleensa ongelmallisia ihmisiä, onneksi nykyinen kumppanini on kuitenkin ihana ja ymmärtäväinen, en haluaisi ahdistaa häntä ripustautumalla häneen kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvuus on hyvin vakava sairaus jos et hoida itseäsi.
Miten se hoidetaan jos on tuota? En jaksaisi mitään terapiaa enää käydä. Joku sanoi kuitenkin ettei ole läheisriippuvuutta.
Sielusi yhtyy kumppaniisi, joka ei huomioi sinua vastaavalla tavalla. Yksipuolista rakkautta, missä sinä olet kumppanillesi vähäpätöisempi tai esine. Miehillä tutkitusti aktivoituu naisen nähdessään sama aivoalue, kuin esineistä ja ruuasta
Itse selvisin läheisriippuvuudesta ja opin keskittymään omiin harrastuksiini siitä huolimatta, että olin suhteessa. Tämä kuitenkin sai miehet käyttäytymän irrationaalisesti, vihaisesti, ja kerjäämään huomiotani aggressiivisesti. Lisäksi häiritsi, että he alkoivat sitten sabotoimaan tai omimaan harrastusteni tuloksia ominaan, tai lyttäsivät niitä. Heille siis ei ollut ok se, että minäkin elin vain ns. omaa elämääni
Nykyään en seurustele, vaan elän vain omaa elämääni. Olen onnellinen. En kaipaa miehistä mitään
Vierailija kirjoitti:
Sielusi yhtyy kumppaniisi, joka ei huomioi sinua vastaavalla tavalla. Yksipuolista rakkautta, missä sinä olet kumppanillesi vähäpätöisempi tai esine. Miehillä tutkitusti aktivoituu naisen nähdessään sama aivoalue, kuin esineistä ja ruuasta
Itse selvisin läheisriippuvuudesta ja opin keskittymään omiin harrastuksiini siitä huolimatta, että olin suhteessa. Tämä kuitenkin sai miehet käyttäytymän irrationaalisesti, vihaisesti, ja kerjäämään huomiotani aggressiivisesti. Lisäksi häiritsi, että he alkoivat sitten sabotoimaan tai omimaan harrastusteni tuloksia ominaan, tai lyttäsivät niitä. Heille siis ei ollut ok se, että minäkin elin vain ns. omaa elämääni
Nykyään en seurustele, vaan elän vain omaa elämääni. Olen onnellinen. En kaipaa miehistä mitään
Mutta sama juttu ollut kaikkien kumppanien kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Et ole läheisyysriippuvainen vaan riippuvainen. Ne ovat eri asioita. Se, että miksi käyttäydyt noin johtuu varmaan jostakin menneestäsi joka aktivoituu parisuhteessa. Millainen sinun lapsuus ja nuoruus oli? Millainen kiintymysmalli sinulla oli vanhempiisi?
Itselläni on vähän samankaltainen ongelma. Ainut vain, että minusta tulee läheisriippuvainen ja unohdan täysin omat tarpeeni ja tunteeni. Sinkkuna viihdyn kyllä, mutta haluaisin katkaista tuon kierteen. Vedän puoleeni alkoholisteja ja persoonallisuushäiriöisiä, koska jatkuvalla ymmärrykselläni ja sillä, ettei toivo itselle mitään mahdollistan toisen käytöksen.
Arvosta itseäsi. Jos et ole itse häiriintynyt alkkis, petturi, jne. niin miksi seurustelisit tällaisen kanssa? Et ole mitään velkaa kenellekään, vaan olet täällä elämässä itsellesi ihan niinkuin kaikki muutkin. Kumppaniksi vain sellainen, joka tuo aidosti hyvään elämääsi lisää hyvää. Ei ongelmia
Vierailija kirjoitti:
Sielusi yhtyy kumppaniisi, joka ei huomioi sinua vastaavalla tavalla. Yksipuolista rakkautta, missä sinä olet kumppanillesi vähäpätöisempi tai esine. Miehillä tutkitusti aktivoituu naisen nähdessään sama aivoalue, kuin esineistä ja ruuasta
Itse selvisin läheisriippuvuudesta ja opin keskittymään omiin harrastuksiini siitä huolimatta, että olin suhteessa. Tämä kuitenkin sai miehet käyttäytymän irrationaalisesti, vihaisesti, ja kerjäämään huomiotani aggressiivisesti. Lisäksi häiritsi, että he alkoivat sitten sabotoimaan tai omimaan harrastusteni tuloksia ominaan, tai lyttäsivät niitä. Heille siis ei ollut ok se, että minäkin elin vain ns. omaa elämääni
Nykyään en seurustele, vaan elän vain omaa elämääni. Olen onnellinen. En kaipaa miehistä mitään
Nykyinen kumppanini on kuitenkin ihana, saan joka päivä haleja ja kosketuksia ja sanoo että rakastan. Osaa keskustella ja kuuntelee minua. Vastaukset ei ole pelkkää "jaa" tai "juu". Vaan jos mulla on esim joku asia joka vaivaa niin on oikeasti kiinnostunut ja haluaa auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sielusi yhtyy kumppaniisi, joka ei huomioi sinua vastaavalla tavalla. Yksipuolista rakkautta, missä sinä olet kumppanillesi vähäpätöisempi tai esine. Miehillä tutkitusti aktivoituu naisen nähdessään sama aivoalue, kuin esineistä ja ruuasta
Itse selvisin läheisriippuvuudesta ja opin keskittymään omiin harrastuksiini siitä huolimatta, että olin suhteessa. Tämä kuitenkin sai miehet käyttäytymän irrationaalisesti, vihaisesti, ja kerjäämään huomiotani aggressiivisesti. Lisäksi häiritsi, että he alkoivat sitten sabotoimaan tai omimaan harrastusteni tuloksia ominaan, tai lyttäsivät niitä. Heille siis ei ollut ok se, että minäkin elin vain ns. omaa elämääni
Nykyään en seurustele, vaan elän vain omaa elämääni. Olen onnellinen. En kaipaa miehistä mitään
Mutta sama juttu ollut kaikkien kumppanien kanssa?
No ei viimeisimpien, joiden kanssa en enää luopunut omasta sielustani parisuhdefantasian vuoksi. Mutta kumppanit eivät sitten sietäneet tätä
Ääriesimerkki: mies selaa aamupalapöydässä puhelintaa, ei sano mitään, ei katso minua päin. Sanon hyvää huomenta, jutustelen jotakin, kysyn päivän suunnitelmia. Ei reaktiota tai vihainen reaktio. Totean, että jaaha sellaista, puuhailen sitten omiani, ja poistun aamiaispöydästä tyynesti. Mies lähtee seuraamaan minua ja haukkuu, koska halusi ilmeisesti kuitenkin olla huomioni keskipisteenä, vaikka itse käyttäytyi kuin pahainen kakara
Eli ihan kuin he haluaisivatkin olla huomion keskipisteenä ja että nainen kadottaa itsensä ja hyvinvointinsa heihin. Ei minua kiinnosta tuollainen enää. Jos mies ei ole aktiivinen, hyvätapainen, mielenterveydeltään tasapainoinen, kohtelias, rakastava, jne. niin olkoot yksin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvuus on hyvin vakava sairaus jos et hoida itseäsi.
Miten se hoidetaan jos on tuota? En jaksaisi mitään terapiaa enää käydä. Joku sanoi kuitenkin ettei ole läheisriippuvuutta.
Minä sanoin siitä, ettei ole läheisriippuvuutta vaan riippuvuutta. Periaatteessa mekaniikka on sama. Läheisriippuvainen on riippuvainen siitä, että saa hoivata ja ohittaa omat tunteensa sinä taas ilmeisesti olet riippuvainen suoraan toisesta siinä suhteessa. Yleensä nämä ovat monesti parina. Riippuvainen saa läheisriippuvaiselta juuri sen mitä tarvitsee. Ei tietenkään aina.
Millaisia tunteita sinulla sitten herää, jos et nuku samassa sängyssä? Koetko hylätyksi tulemista? Mielestäni tuo taustasi voisi hyvinkin olla yksi tekijä tässä. Olet jäänyt silloin vaille ja nyt haluat koko ajan varmistelua, kun vierelläsi on joku.
Itselläni mekaniikka on se, että lapsuuden alkoholismin ja väkivallan kokemusten myötä olen jäänyt ikään kuin koukkuun siihen ajatukseen, että "haluaisin jollekin edes olla niin tärkeä, että hän muuttaisi elämäänsä ja hakisi itselleen apua. Sainsin ikään kuin sen tunteen takaisin, että olisin jollekin todella tärkeä, koska äidilleni en ollut. Eikä hän hakenut apua. Vaikka tiedostan tuon, en pääse silti tunteitani ja käytösmallistani eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sielusi yhtyy kumppaniisi, joka ei huomioi sinua vastaavalla tavalla. Yksipuolista rakkautta, missä sinä olet kumppanillesi vähäpätöisempi tai esine. Miehillä tutkitusti aktivoituu naisen nähdessään sama aivoalue, kuin esineistä ja ruuasta
Itse selvisin läheisriippuvuudesta ja opin keskittymään omiin harrastuksiini siitä huolimatta, että olin suhteessa. Tämä kuitenkin sai miehet käyttäytymän irrationaalisesti, vihaisesti, ja kerjäämään huomiotani aggressiivisesti. Lisäksi häiritsi, että he alkoivat sitten sabotoimaan tai omimaan harrastusteni tuloksia ominaan, tai lyttäsivät niitä. Heille siis ei ollut ok se, että minäkin elin vain ns. omaa elämääni
Nykyään en seurustele, vaan elän vain omaa elämääni. Olen onnellinen. En kaipaa miehistä mitään
Nykyinen kumppanini on kuitenkin ihana, saan joka päivä haleja ja
Eli mikä on ongelma? Addiktoidut tuohon huomioon etkä osaa nauttia omasta elämästäsi, kun mies poistuu?
Ihminen voi kadottaa itsensä ja huomionsa: parisuhdekumppaniin, traumaan, muistoon, tulevaisuuden suunnitteluun, haaveiluun. Hän ei ole läsnä, ja mitä kompulsiivisempaa tuo läsnäolon välttely on, sitä huonommin hän lopulta voi. Kokeile palauttaa tietoisesti huomiosi nykyhetkeen, välittömiin kokemuksiisi. Ota kuppi jäätelöä, teetä, ja pala hyvää juustoa. Mieti, miten ihanan rentoutunut olo sinulla on juuri nyt kehossasi. Kuuntele hyvää musiikkia. Mieti, miten onnekas olet ja miten ihanaa on, kun sinulla on vapaa-aikaa. Mieti, mitä ihanaa voisit juuri nyt tuolla ajalla tehdä, ja tee juuri se
Aurinko nousee ja laskee joka päivä. Jos parisuhdekumppanin läsnäolo on samanlaista, hyväksy se ja elä sen mukaisesti. Voit silti nauttia illasta ja yöstä
Et ole saanut läheisyyttä vauvana ja lapsena tarpeeksi ja se puute aktivoituu parisuhteessa.
Kun hoksaat että et halua uutta vanhempaa, alat korjaantumaan. Tie on sinussa itsessäsi.
Minä myös pelkään jätetyksi tulemista. Pelkään etten riitä vaikka olisin mitä. Pitäisi löytää jostain se itseluottamus.
Vierailija kirjoitti:
Et ole saanut läheisyyttä vauvana ja lapsena tarpeeksi ja se puute aktivoituu parisuhteessa.
Kun hoksaat että et halua uutta vanhempaa, alat korjaantumaan. Tie on sinussa itsessäsi.
Minä myös pelkään jätetyksi tulemista. Pelkään etten riitä vaikka olisin mitä. Pitäisi löytää jostain se itseluottamus.
Ei se autuus siitäkään synny, että kumppani on itsestäänselvästi rinnallasi läpi elämäsi. Ihan yhtä lailla niitä ongelmia, haasteita, pelkoja ja muita nousee tällöinkin. Hyvinvointi ja pelottomuus ovat sisäsyntyisiä tuntemuksia, joita voi soveltaa sekä sinkkuuteen että parisuhteeseen. Keskittykää siis ennemminkin tavoittelemaan noita tunteita, rauhaa ja hyvää oloa fyysisessä olemuksessanne, paikasta ja olosuhteista riippumatta, kuin takerrutte sinkkuuden tai parisuhteen semantiikkaan tai muotoihin. Toki jos kumppani tekee hyvinvoinnin lähellään mahdottomaksi esim. kiusaamalla, niin sitten kumppani roskikseen
Onko sulla ap koko ajan sellainen olo, että pitää tehdä jotain? Pystytkö yhtä hyvin olemaan rauhassa tekemättä yhtään mitään kuin tarttumaan sulle mukaviin juttuihin, kun tulee tunne, että haluat tehdä jotain? Jos sinkkuna täytät aikaasi tekemisellä, ehkä suhteessa "ajankulun" kohteeksi vain vaihtuu kumppanisi. Onhan se myös varmaan hullaannuttavaakin, jos on ollut läheisyydenkaipuuta, ja yhtäkkiä läheisyyttä onkin tarjolla. Mutta eihän se ihan tervettä ole, jos toisesta tulee "koko elämä". Millaisia tunteita sulla herää ajatuksesta, että kumppanillasi on omakin elämänsä ja omat juttunsa, välillä poissa sinun läheisyydestäsi, ja sinulla "pitäisi" myös olla?
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla ap koko ajan sellainen olo, että pitää tehdä jotain? Pystytkö yhtä hyvin olemaan rauhassa tekemättä yhtään mitään kuin tarttumaan sulle mukaviin juttuihin, kun tulee tunne, että haluat tehdä jotain? Jos sinkkuna täytät aikaasi tekemisellä, ehkä suhteessa "ajankulun" kohteeksi vain vaihtuu kumppanisi. Onhan se myös varmaan hullaannuttavaakin, jos on ollut läheisyydenkaipuuta, ja yhtäkkiä läheisyyttä onkin tarjolla. Mutta eihän se ihan tervettä ole, jos toisesta tulee "koko elämä". Millaisia tunteita sulla herää ajatuksesta, että kumppanillasi on omakin elämänsä ja omat juttunsa, välillä poissa sinun läheisyydestäsi, ja sinulla "pitäisi" myös olla?
Pystyn kyllä olla tekemättä mitään mutta jatkuvasti sellainen olo että olispa kumppani hereillä. Joskus huomaan kun kumppanin puhuu esim kavereistaan niin ärsyynnyn helposti. Tai jos viettää aikaa vaikka kännykällä. Mietin miksei nyt anna minulle huomiota vaan on kännykällä vaan. Onhan tämä epätervettä ja lapsellista. Mulla ei ole muita ystäviä kuin kumppani kun en niitä ole koskaan osannut tehdä, varsinkin naisten kanssa vaikeaa.
"Pystyn kyllä olla tekemättä mitään mutta jatkuvasti sellainen olo että olispa kumppani hereillä. Joskus huomaan kun kumppanin puhuu esim kavereistaan niin ärsyynnyn helposti. Tai jos viettää aikaa vaikka kännykällä. Mietin miksei nyt anna minulle huomiota vaan on kännykällä vaan. Onhan tämä epätervettä ja lapsellista. Mulla ei ole muita ystäviä kuin kumppani kun en niitä ole koskaan osannut tehdä, varsinkin naisten kanssa vaikeaa."
Heittelen nyt vain ajatuksia ja kysymyksiä näin keittiöpsykologina (ja samanlaisia kuvioita läpikäyneenä) - ignooraa, jos ei osu kohdilleen :) Ajattelen, että ehkä sulla on tuossa jokin täyttymättä jäänyt tarve, jota pyrit tyydyttämään sillä, että toisen huomio olisi koko ajan sussa... Ikään kuin jokin sussa huutaa: "Huomaa minut!"
Tuleeko sulle sellainen olo, että "katoat", jos toinen ei kiinnitä suhun huomiota? Itse koin tällaista... Odotin, että siltä toiselta olisin saanut sen täysin rakastavan, hyväksyvän katseen, jota en aikoinaan saanut isältäni... Mulle jäi noista varhaisista kokemuksista sellainen olo, etten edes tiennyt, kuka olen. Jäin vaille sellaista peruskokemusta itsestäni, että "olen hyvä", "ihan OK", tavallinen ihminen niin kuin muutkin. Ja että olisi tuosta uskomuksesta, "rauhasta", ollut vapaa lähteä tutkimaan maailmaa ja huomata, mistä oikeasti pitää ja mistä ei, mitä haluaa elämäänsä. Yksin eläessä nämä pystyi työntämään tietoisuudesta, mutta ihmissuhteissa nousivat esille yhä uudestaan, kunnes ongelmaa alkoi purkaa ja käsitellä.
Vastaan numero 18:lle. Tulee sellainen olo etten ole tarpeeksi kiinnostava ihmisenä tai jotenkin tylsä :-/ Vaikka tiedän että hän pitää minua kiinnostavana kuitenkin. Mulla on aina ollut huono itsetunto ja olen aika herkkä. Mua on aina kiusattu siitä kun oon liian hiljainen. Joskus jos huomaan että kumppani on esim kauan tietokoneella tai tekee jotain juttua, saatan kiukkuuntua helposti ja tämä aiheuttaa sen että olen sitten koko päivän sellainen pahalla päällä.... Sitten kumppanini on kysynyt, miksi olen nyt tälläinen. Tuntuu et oon kun joku pikkulapsi joka tarvii jatkuvasti huomiota.....
"Joskus huomaan kun kumppanin puhuu esim kavereistaan niin ärsyynnyn helposti. Tai jos viettää aikaa vaikka kännykällä. Mietin miksei nyt anna minulle huomiota vaan on kännykällä vaan"
Ahdistaa jo ajatuskin tällaisesta kumppanista kuin sinä t. introvertti
Et ole läheisyysriippuvainen vaan riippuvainen. Ne ovat eri asioita. Se, että miksi käyttäydyt noin johtuu varmaan jostakin menneestäsi joka aktivoituu parisuhteessa. Millainen sinun lapsuus ja nuoruus oli? Millainen kiintymysmalli sinulla oli vanhempiisi?
Itselläni on vähän samankaltainen ongelma. Ainut vain, että minusta tulee läheisriippuvainen ja unohdan täysin omat tarpeeni ja tunteeni. Sinkkuna viihdyn kyllä, mutta haluaisin katkaista tuon kierteen. Vedän puoleeni alkoholisteja ja persoonallisuushäiriöisiä, koska jatkuvalla ymmärrykselläni ja sillä, ettei toivo itselle mitään mahdollistan toisen käytöksen.