Verorahoja valuu konsulteille ja pomoportaille valtavia summia
Kuntien liikelaitokset ja yritykset ovat nostaneet pomojen palkkoja ja hämärtäneet kuntalaisten mahdollisuuksia valvoa niiden rahankäyttöä koko 2000-luvun mutta eipä ketään kiinnosta perata tätäkään asia, esim.paikallismedioissa.
Kommentit (10)
Miksi Kuhmossa piti maksaa konsulteille kyläkoulun lakkauttamisesta?!
Peruskoulujen avokonttotibuumi 2010-luvulla. Juttu on Seurasta;
"Vaikka opetushallitus ei omien sanojensa mukaan suoraan puutu koulurakentamiseen, se rahoittaa avoimiin oppimisympäristöihin erikoistuneiden konsulttien koulukehityshankkeita.
Yksi konsulteista on Mari Routin veli Mikko Lumme, jonka Finnoschool-yhtiö ideoi Opetushallituksen hanketuella muun muassa Pontuksen uuden koulun oppimisympäristöä ja toimintakulttuuria vuonna 2016.
Myös opettajana ja rehtorina työskennellyt Lumme on nykyisin päätoiminen koulutusvientikonsultti suurehkossa konsulttiyhtiössä.
Viime kädessä kunnan johdon pedagogiset näkemykset ja osaaminen sekä talousraamit ratkaisevat kouluinvestoinnit. Erot kuntien ja koulujen välillä voivat olla hyvin suuria, mikä luo epätasa-arvoa lasten ja perheiden välille."
Pontuksen koulu on Lappeenrannassa ja Mari Routti kaupungin opetusvirastossa johtajana. Nyt tuo toimaton avokonttorikoulu on lopetusuhan alla.
Vierailija kirjoitti:
Peruskoulujen avokonttotibuumi 2010-luvulla. Juttu on Seurasta;
"Vaikka opetushallitus ei omien sanojensa mukaan suoraan puutu koulurakentamiseen, se rahoittaa avoimiin oppimisympäristöihin erikoistuneiden konsulttien koulukehityshankkeita.
Yksi konsulteista on Mari Routin veli Mikko Lumme, jonka Finnoschool-yhtiö ideoi Opetushallituksen hanketuella muun muassa Pontuksen uuden koulun oppimisympäristöä ja toimintakulttuuria vuonna 2016.
Myös opettajana ja rehtorina työskennellyt Lumme on nykyisin päätoiminen koulutusvientikonsultti suurehkossa konsulttiyhtiössä.
Viime kädessä kunnan johdon pedagogiset näkemykset ja osaaminen sekä talousraamit ratkaisevat kouluinvestoinnit. Erot kuntien ja koulujen välillä voivat olla hyvin suuria, mikä luo epätasa-arvoa lasten ja perheiden välille."
Pontuksen koulu on Lappeenrannassa ja Mari Routti kaupungin opetusvirastossa johtajana. Nyt tuo toimaton avoko
https://seura.fi/asiat/tutkivat/koulujen-modernit-avotilat-tekivat-oppi…
https://en.wikipedia.org/wiki/Department_of_Government_Efficiency
Suomeen tarvitaan samanlainen hallinnon läpivalaisu.
Saattaisi päätyä monta virkamiestä häkkiin.
Siis Opetushallitus maksaa konsulteille ja kunnat vielä itse lisää! Täysin veronmaksajien rahoilla molemmat! Suomessa ei ole myöskään korruptiota....
Vierailija kirjoitti:
https://en.wikipedia.org/wiki/Department_of_Government_Efficiency
Suomeen tarvitaan samanlainen hallinnon läpivalaisu.
Saattaisi päätyä monta virkamiestä häkkiin.
https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/jattimainen-it-kilpailutus-tuotti-ja…
Tämä on niin voi Jumaĺauta, mitä suhmurointia.
1100 miljoonalla kuntien sisäinen IT verkkokauppa.
Seliseli kaikki on tehty sääntöjen mukaan. Tuolla hinnalla ei terveellä järellä ole tuollaiselle hankinnalle tarvetta ollenkaan.
Kunnat tulisikin lakkauttaa smoin maakunnat 7 lääniä riittäisi suomeen jokaiseen yksi vastuujohtaja näin säästettäisiin miljardeja
Vierailija kirjoitti:
Kunnat tulisikin lakkauttaa smoin maakunnat 7 lääniä riittäisi suomeen jokaiseen yksi vastuujohtaja näin säästettäisiin miljardeja
Kiinan malli!
Korruptiosta virkamies kaulakiikkuun. Eiköhän siinä ole syy, miksi Kiina menee kaikessa länsimaiden ohi vasemmalta ja oikealta.
Suorittavaa työtä tekeviä hiostetaan samalla tekemään nopeammin ja tehokkaammin, kun hallinto- ja strategiapäälliköt istuvat huoneissaan kuluttamassa kuntalaisten rahoja.